Kochi, Intia: Lennettiin lämpöön, eikä sitten muuta tehtykään.

Perinteisesti tuli vähän kiire reissuunlähtöpäivänä. Onneksi vaan vähän. Aamulla vielä laskutettiin ja tehtiin hallin rakentamisilmoituksia, ettei jäisi viime tinkaan. Itseasiassa viimeinen tarjous lähetettiin koneessa just ennen nousua. Sopivasti oli myös joku muuntajan vaihto ja sähköt poikki kämpästä, joten pakkasin reput otsalampun valossa. Petrin reppu 7.0 ja mun 6.5. Nou hätä.

Kentällekin mentiin tuttuun tapaan: minä ratissa, Petri puhelimessa. Mitä sitä hyvää käytäntöä muuttamaan (ja samalla varmistin repsikkavuoron paluumatkalle). Qatar aiwaysin lento lähti ajallaan 16.15. Qatarista ei ole kuin hyvää sanottavaa: ystävällistä palvelua ja poikkeuksellisen hyvä ilmainen ruoka & juoma. Vaihtoehtona pääruualle beef tai chicken. Minä otin lihaa ja Petri kanaa, että saatiin kokeiltua koko lista saman tien. Ensimmäinen loma-GT tuli juotua (tiedoksi A&K). Jonkun leffankin katoin, jossa päähenkilö päätyi Dignitas-klinikalle Sveitsiin... Äkkiä meni 6 tuntia.

Vaihtoaikaa Qatarissa Dohan kentällä oli kolme tuntia. Hieno oli kenttä, selkeä ja siisti. Koko ajan joku hinkkas lattiaa tai roskisten kansia. Kochin jatkolennon jonossa oltiin melkein nähtävyys: 95% intialaisia, joista 95% miehiä. Lento kesti neljä tuntia ja taas syötiin. Nyt otin kokeeksi vegen. Jotain maustettuja pullia. Kun kone alkoi laskeutua ja turvavyön merkkivalo syttyi, se on aina intialaisille merkkinä että nyt kaikki jonottaan vessaan. Ja vessassa voi olla Qatar Airwaysilla vedenpaisumus, koska vessassa käydään peseytymässä ennen rukoilemista. Vaikka koneessa pyörineessä opetusvideossa nimenomaan kehotettiin aina rukoilemaan istuen omalla paikalla. Ja tietenkin ME tehtiin niin.

Kochissa oltiin aamu kymmeneltä. Ei mitään ruuhkia passintarkastukseen, ihmeellistä. Ennen niitä leimoja lyötiin satoja, virkailijoita oli kymmeniä, joista kaksi teki töitä ja palveluasenne oli kuin vanhassa Neuvostoliitossa. Nyt kaikki on toisin. Hyvä niin.

Hotelli Courtyard Marriot Kochi Airportin kuski oli vastassa lentoasemalla. Ei ääneen ihmetellyt matkatavaran vähyyttä, mutta kysyvä katse haki matkalaukkuja... Kyyti kuului huoneen hintaan. Ja minkä huoneen! Päästiin sviittiin Marriotin kanta-asiakkaana! Liityin siis pari päivää sitten. Nyt on molemmilla telkkarit, omat työpöydät (lomalla!!!!), iso amme ja erikseen pukeutumishuonekin. Helmiä sioille sanon minä. Mutta toki nautitaan.

Käytiin kävelyllä, vaikka joka hotelliarvostelussa luki, että hotellin lähellä ei ole mitään. Ne on kaikki ihan väärässä. Siellä pikkukaduilla ja kylässä vasta elämää olikin: pikkukauppaa, banaaninmyyjää, tunkioita takapihalla, vesipuhveleita, vuohia, rakennustyömaita, upeasti koristeltuja kuorma-autoja ja kaiken kruununa mies, jonka tehtävä oli veivata autoilijoitten edestä puomi kiinni, kun tuli juna. Ja auki, kun juna oli mennyt. Tosin kaikki ihmiset ja muutama mopo oli ehtinyt jo pujahtaa raiteille puomista huolimatta. Ja näkyi siellä naisia värikkäissä tunikoissaan sateenvarjo auringolta suojaamassa ja toisaalta nuoria miehiä t-paidoissaan pillifarkut putoamista vaille roikkuen, kännykkä käteen kasvaneena. Tutun näköistä.

Ja uitiinkin me. Siis ME eli myös minä. Hotellilla on ihan kunnon allas ja kun mukana oli Berliinistä saakka ostettu uimapuku, niin pitihän sitä testata. Uiminen tekee terää, koska täällä on lämmintä n. 30, puolipilvistä. Hiki irtoaa kiitettävästi.

Syötiin päivällä hotellin buffassa, kun se kuului huoneen hintaan. Tulista, jopa minun makuuni naan leipää lukuunottamatta. Parin tunnin päästä kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli järkyttävä mahakipu! Pelkäsin jo, että Morbus mysticus on palannut kehiin ja edessä sairaalareissu. Mutta onneksi se olikin vain mahatauti. Ensin lensi yläpäästä ja sitten alapäästä ja kipu helpotti. Ja taas oli niin upea vessa, että ei haitannut tutustua tarkemmin. Edellisen kerran sain samanlaisen pikataudin Marina Bay Sandsissa Singaporessa. Eli nyt se on Nuppu lopullisesti todistettu: mulle sopii vaan ne "äitin läävähotellit". Jos tähtiä on enemmän kuin kolme, niin sairastun. Tai sitten en koputtanut kuitenkaan riittävän kovaa ja montaa kertaa kahvihuoneen pöytää, kun just töissä Intian mahataudeista puhuttiin. Mutta jos tauti piti tulla, niin tämä oli siihen ehdottomasti paras päivä, kun ei oltaisi muutenkaan mitään tehty. Eli tämähän meni melkein voiton puolelle. 

Illalla ei ruoka sattuneista syistä toiselle meistä maistunut, mutta Petri sai ruuan kanssa ensimmäiset Kingfisherit. Siis oluet, ei linnut. Hotellin alkoholipolitiikka on muuten erikoista. Olutta ei saa sisällä ravintolassa, mutta ulkopöydissä saa. Ja menusta on turha etsiä olutta, vaikka sitä myydään, ja laskukin tulee esikseen. Ihme juttu, haiskahtaa kaksinaismoralismilta.

Huomenna lennetään puolen päivän aikaan sitten Spicejetin siivin Malediivien pääkaupunkiin Maleen ja sieltä pikaveneellä Maafushin saarelle. Nettiyhteydet kuulemma tökkii ajoittain koko saarella, mutta pidetään peukkuja että blogin päivitys onnistuu.