Petri lähti aamulla sukeltamaan, mutta tällä kertaa en mennyt mukaan. Hongkongin miehellä oli nyt jotenkin puhti pois, eikä tullut yhtään "blaa blaata". Äitikin oli todella vaisu, hyvä kun tervehdykseen vastasi ja perheen tytär oli naama nurinpäin. Lompsi veneelle etanan vauhtia ja äiti talutti. Sen ymmärrän jos ihminen on sairas, mutta koska sairaat ei voi sukeltaa, niin ongelmana oli ehkä "teini-ikä" ja "kun joutuu niin aikasin nouseen lomalla". Onneksi Petri pääsi toiseen veneeseen seitsenkymppisen (?) englantilaispapan ja ruotsalaisen liinatukka-Emman kanssa.
Itse lähdin kuvauskierrokselle. Taivaalta ripsi muutama pisara vettä. Näin amatöörikuvaajalla on haastetta, kun valo ei ole muka koskaan kohdallaan. Muutamia kuvia tuli silti räpsittyä. Sadekin loppui ihan yhtä nopeasti kuin alkoi. Löysin samalla sen leipomonkin! Kiitos vinkistä ja kartasta Hannele! Kymmeniä kertoja oli siitä(kin) menty ohi, mutta ei silmiin osunut.
Näin aamulenkillä myös maailman söpöimmän vaaleansinisen poliisiaseman, koululaisia tulossa koulusta ennen yhdeksää (kuinka aikaisin koulu oikein alkaa?), miehiä luutimassa roskia kaduilta, kaatopaikan, veneenrakennustyömaan ja hautausmaan. Hautausmaan kunnosta päättelin, että ei täällä ainakaan kuolleiden kuvia kumarreta, sen verran oli huonossa kunnossa. Parempi onkin keskittyä eläviin. Moskeijankin näin. Rukouskutsu kuuluu kivasti hotellihuoneen parvekkeelle ja vähemmän kivasti huoneeseen, jos on herkkäuninen.
Täällä Maafushilla rakennetaan todella paljon. Siis TODELLA paljon. Varmaan kolmekymmentä erikokoista hotelli- tai majatalotyömaata on ympäri saarta. Osa isoja, korkeimmat taitaa olla 7-kerroksisia. Aivan liian isoja tälle saarelle. Mitä sitten kun niissä kaikissa on ihmiset? Mihin ne mahtuu? Näille kapeille kujille? Juuri laajennetulle bikinibeachille? Ei todellakaan. Oli oikea hetki tulla tänne. Sanoisin että parin vuoden päästä ei enää kannata.
Saarikierroksen jälkeen lähdin uimaan juurikin sille bikinibeachille. "Vanha ranta" oli jo aika täynnä, uudemmalla oli tilaa. Tai ei täällä täyttä ole verrattuna turistirysiin, jossa rantatuolit on vierivieressä silmänkantamattomiin, mutta kaikki on tietenkin suhteellista. Täällä suurin osa loikoilee pyyhkeillä. Aurinko tuoleja saa vuokrata ja ne kannetaan minne asiakas haluaa. Harva vuokraa. Aurinkovarjoja ei näe, mutta puista saa varjoa. Melkein parasta on se, että kukaan ei myy mitään. Ei edes jäätelöä tai hierontaa.
Rannalla oli mukava seurata ihmisiä. Kaksi maailmankaikkeuden palaneinta ihmistä öljysi toisiaan aurinkopeteillä vesirajassa. Japanilainen mies kuvasi nuorta kukkahattuista vaimoaan kameralla, joka painoi taatusti enemmän kuin omat matkatavarani yhteensä. Noin nelivuotias poika vinkui vartti rannalle tulon jälkeen äidilleen, joten poika pikkuveljen rattaisiin, rattaiden kuomu pimennysverhoksi, äiti antoi kännykkänsä pojan käteen ja peli alkoi. Pääsi melkein itku. Eikö lapset osaa enää leikkiä, rakentaa hiekkalinnoja, pulikoida rantavedessä tai opetella uimaan. Teki mieli mennä ostaan sille lapselle rasiallinen playmobil-ukkoja ja sanoa, että leiki näillä. Olisin kyllä surkea äiti nykyajan nelivuotiaalle...
Petri tuli sukelluksilta puoli yhden aikaan intoa piukassa. Oli jälkimmäisellä sukelluksella ollut parin metrin päässä haiparvesta ja nähnyt kaiken kruununa vielä kilpikonnan. Hieman lohdutti se, että kilppari oli pienempi kuin Balilla snorklaten näkemäni. Oikeasti olin kyllä vaan onnellinen, kun sukellus sujui.
Lounaan saaminen osoittautui sitten todelliseksi työvoitoksi. Ensimmäisessä paikassa annettiin lista ja sanottiin"no pizza". Eipä hätää, onhan tässä valikoimaa. Mutta ei ollut myöskään pastaa, tonnikalaa eikä paikallisia ruokia. Vaihdettiin seuraavaan paikkaan. Huonosti englantia puhunut ujo poika mumisi lähes kaikkien ruokien kohdalla jotain käsittämätöntä, josta ymmärsin että juuri tätä ruokaa ei ole. Otimme lopulta club sanvichin, MUTTA!!! Poika tuli hetken päästä takaisin ja sanoi "no bread". Ei voi olla totta! Leipäkin oli loppu. Mentiin sitten vanhaan tuttuun Harbour cafeehen ja saatiin mitä tilattiin. No huh....
Iltapäivällä käytiin vielä snorklaamassa paikallisten rannalta "tois puol saarta". Samalla rannalla oli uimassa, tai pikemminkin lillumassa, kymmenkunta paikallista naista tietysti täysmustissa kiireeestä kantapäähän. Hauskaa tuntui olevan kikatuksen määrästä päätellen. Oli melkoinen tuuli ja osin siitä johtuen voimakas virta eli juuri sellainen snorklaussää mitä inhoan. Snorklailin sitten melkolailla rantavedessa, mutta Petri häipyi kauaksi horisonttiin ja oli nähnyt vaikka mitä kaloja. Onni suosi rohkeaa tälläkin kertaa.
Illalla syötiin ekan kerran hotellin "ravintolassa" tai siis rannalle katetuissa pöydissä. Oli kynttilät ja kaikki. Ruuasta ei riitä paljon lapsille kertomista, mutta nälkä lähti. Ei tämä saari kyllä mikään kulinarismin mekka ole. Mikään ei ole täydellistä, ei edes Malediivit. Hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti