Berliini, Saksa: Viimeistä viedään

Yöllä oli mennyt pakkasen puolelle, mutta aamuaurinko lämmitti keliä nopeasti. Tuliaispipo päähän ja liikkeelle. Käytiin katsastamassa Alexanderplatzilla Marienkirche ja ihmeteltiin samalla kymmeniä turistilaumoja, jotka kiltisti seurasivat oppaan kansiota, tikkua, sateenvarjoa tai ilmapalloa. Nykyään näkyy lähes kaikilla olevan myös napit korvilla eli enää ei tarvitse olla kuuloetäisyydellä oppaasta. Eikä oppaan huutoetäisyydellä ryhmästä. Kauhisteltiin samalla sadan metrin jonoa televisiotorniin. Onneksi siellä käytiin jo ekalla reissulla, onkohan siitä neljä vuotta aikaa. Kyllä olisi jäänyt jonottamatta.

Koska aamun teema oli Petrin toiveesta kirkot, niin kohteena oli myös Nikolaikirce, Berliinin vanhin kirkkorakennus 1200-luvulta. Tuhoutui kyllä lähes täysin toisen maailmansodan pommituksissa ja korjattiin 1980-luvulla. On nyt museona. Oppaana ollut vanhempi täti tuli kiukkuisena äyskimään jotain ohjeita saksaksi, mitä me ei tietenkään ymmärretty. Pahoittelin englanniksi ystävällisesti, että en ymmärrä. En noudattanut sitä "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", vaikka mieleni teki. Hyvä niin, koska täti tuli ihan selvästi tunnontuskiin ja opasti meitä ylen innokkaasti ja ystävällisesti koko loppuajan. Ei se kirkko mikään elämää suurempi ollut, mutta tulipahan nähtyä.

Poikettiin vielä uudelleen sekä Rotes Rathausin että Gendarmenmarktin joulutoreilla. Käytiin syömässäkin jälikimmäisessä oikein lämmitetyssä toriravintolassa, kun tällä kertaa sisään mahduttiin. Ympäristö oli kaunis ja tunnelmallinen, mutta ruoka oli niin ja näin. Samanlaista kuin itse laittaisin eli siitä voitte päätellä, ettei ollut hääviä. Ehkä me ollaan opittu täällä liian hyvälle.

Iltapäivällä pyörittiin vielä kotinurkilla Kollwitzplatzilla ja suhautettiin hämärän tultua ottamaan viimeiset joulutorikuvat Alexanderplatzille. Metropysäkille on matkaa tästä 300metriä, 2 pysäkinväliä Alexanderplatzille, junia menee 3 minuutin välein ja asemalta noustaan suoraan joulutorille. Kätevää. Petrin innottamana (en nyt sano painostamana kuitenkaan) ostettiin jopa matkamuistoja: kolme joulukuusen palloa Käthe Wolfhartin myymälästä. En ole ennen yhteenkään myymälään jonottanut, mutta tuli sekin nyt koettua. Ruuhkaa aiheutti paitsi myymälän pieni koko, niin taatusti yhtä paljon kassalla ollut superhitaalla käynyt mummo. Mieli teki huutaa, että pistäs nyt vähän vauhtia! Miten kolmen kuusenpallon pakkaamiseen saa kulumaan 10 minuuttia?? Kyllä vaan saa.

Illalla syötiin viimeinen ateria (toivottavasti ei ihan kirjaimellisesti kuitenkaan) Kollwitzplatzin tuntumassa ravintolassa nimeltä 1900. Vinkki tuli keittiön seinältä. Siis ihan oikeasti: täsä asunnossa on keittiön seinällä muistilapuilla ravintolasuosituksia. Ekan kerran jaksettiin syödä pitkän kaavan mukaan, tosin alku- ja jäkiruoka jaettiin. Etenkin kokin tervehdyksenä savuankerias sekä jälkiruoka eli omenastruudeli oli taivaallista. Muutenkin hinta-laatusuhde kohdallaan eli ruuat, kaksi venhäolutta ja pieni karahvi viiniä 62,50€. Kurvattiin kotiin Lucia-torin kautta ja nähtiin ekat humalaiset. Juuri kun oltiin päivällä kehuttu, että täällä ei joulutorilla humalaisia näy. Ehkä tässäkin poikkeus vahvisti säännön. 

Huomisaamuna ennen kymmentä pakataan reput, hypätään metroon, siitä bussiin ja jätetään haikeat jäähyväiset Berliinille. Lento lähtee 12.30. Ja kyllä taas kerran entistä painokkaammin sanon, että Seppo Räty oli aikoinaan harvinaisen väärässä. Tämä ei TODELLAKAAN ole mikään paska maa. 

Berliini, Saksa: Muutamia totuuksia

Aamu valkeni ihanan aurinkoisessa säässä, jee! Hypättiin M10 ratikkaan ja ajettiin "toispuol jokke" eli Kreuzbergiin. Poikettiin kauppahallissa, mutta se olikin enemmän lounaspaikaksi tarkoitettu pienten ruokapaikkojen täyttämä halli, ei mitään eloa aamusta. Otettiin jalat alle ja käveltiin Alexanderplatsille. Matkalla käveltiin läpi 2000-luvun hippikylän: kymmeniä tiipiitä ja epämääräisiä mökkejä, mies jonglööraamassa, sohvia ulkona ja katoksessa, nuotiopaikkoja, iso kasvimaa ym. Olivat ilmeisesti erikoistuneet hampun viljelyyn. Vaikutti siltä, että siinä maaperässä kasvit kasvaa poikkeuksellisen hyvin.  Kreuzbergin alueella oli vielä yllättävän paljon rakentamattomia tontteja, jopa Spree-joen varressa. Kyllä tänne Berliiniin vielä miljoona ihmistä mahtuu.

Alexanderplazilla kierrettiin joulutoria - taas. Kieltämättä kivempaa kun ei sada. Otettiin päivän ensimmäiset gluhweinit valtavassa hallissa pitkien pöytien ääressä. Joululaulut raikasi kaiuttimista niin, että korvissa soi. Katossa heilui diskopallo. Kuuskymmpinen tarjoilija oli pukeutunut melkoisen "antavaan" ja äärimmäisen lyhyeen tonttumekkoon. Hienoa että täällä ei tunneta ikärasismia! Päälle bratwurstia, sitä pizzan ja karjanpiirakan sekoitusta sekä kahvit tavaratalo Kaufhofissa. 

Illalla suunnattiin metrolla kahdelle vielä korkkaamattomalle joulutorille: Charlottenburgiin ja Potsdamer plazille. Paikoilla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Charlottenburgin linnan edustalla ollut tori oli perinteinen, maltillisesti koristeltu, kuusia ja vaaleita valoja, manteleita ja bratwurstia. Vähän tuli mieleen Tampereen joulutori. Potsdamer plazilla sen sijaan oli menoa ja meininkiä: värivaloja, valaistu liukumäki, kovalla soivaa musiikkia, monenmoista krääsää. Käveltiin samalla viereinen ostoskeskus päästä päähään. Hienot oli koristelut ja liikkeitä kymmenittäin. Ei vaan pystyny shoppaileen, ei edes Petri.

Potsdamer plazilta käveltiin ratikkapysäkille ja ihailtiin matkalla Brandenburgin porttia. Syömässä käytiin kotikulmilla petinteistä saksalaista ruokaa tarjoavassa Oderquellessa. Petri söi ankkaa ja minä hanhea. En muistanut mikä on "goose", mutta vedin säkällä. Hyvää oli. Yömyssyksi gluhwein "kotitorilla" eli Lucia-torilla. Reissun halvin gluhwein = 3€ ja mukipantti 1€. Kalleimmillaan gluhwein oli Charlottenburgissa 4,5€ ja pantti 3€. Aiemmin vertailin bensan hintoja, nyt hehkuviinin. Miten alas voi ihminen vaipua...

Ja sitten muutamia totuuksia:

1. Berliini on kiva kaupunki, vähän niin kuin Tampere. 

Kokoa on tietysti enemmän, mutta jotenkin keskustan hahmottaa helposti. Ihmiset kulkee kevyttoppatakeissaan, maihareissaan, revenneissä tai ehjissä farkuissaan, talvikengissään tai tennareissaan, osa hienommin pitkissä takeissa ja korkkareissaan. Tällainen "Esprit-H&M-kipuraja 50€" sopii hyvin joukkoon. 

2. Metrossa luotetaan ihmisiin.

Metro on ensimmäinen meidän näkemä, jossa ei ole minkäänlaisia portteja eikä lippuja tarvitse näyttää missään. Paitsi todennäköisesti lipputarkastajalle. Sama ratikoissa. Siitä vaan kyytiin ja menoksi. Joko ihmisiin luotetaan tai sakko ilman lippua matkustamisesta on niin iso, ettei kukaan uskalla ilman lippua matkustaa. Ei me ainakaan. Vieläkin ahdistun, kun muistelen menneeni maksamatta Eteläpuiston speedway-kisoihin, vuosi oli ehkä 87...

3. Z59.5 eli diagnoosiluettelossa äärimmäinen köyhyys. 

Kyllä sitäkin täällä näkee. Kerjäläisiä ei niinkään, mutta asunnottomia. Esim. tässä asunnon lähellä on parin miehen leiri jalkakäytävällä, kerrostalon kivijalan edessä. Makuupussit, pari säkkiä tavaraa ja pari sateenvarjoa. Siinä se. Toinen leiri on strategisesti paremmalla paikalla metrosillan alla, koska sinne ei sada. Siellä oli pari rikkinäistä puutarhatuoliakin. Kuitenkin tuntuu ihan turvalliselta liikkua ulkona pimeälläkin. 

4. Viisas ostaa uikkarit kesällä.

Ostin kymmeniin vuosiin ensimmäiset kokouikkarit täältä Berliinistä. Armollisemmat viiskymppiselle kropalle, vaikka bikineistäkään en luovu. Mutta uikkareiden ostaminen ei ole järin hyvä veto näin talvella. Ensin riisut ne kymmenen kerrosta vaatteita ja sitten vedät nakkimakkaraa muistuttavan puvun kalmankalpealle talvi-iholle. Yök. Muttta onneksi ensimmäinen sopi ja halvalla sai. 

Berliini, Saksa: Joulutorilla - tällä kertaa onnistui

Petrin haaveena on aina ollut päästä Saksaan joulutorille. Tallinna ja Tampere ei enää tuota riittävää helpotusta, joten varasin jo elokuulla Air Berlinin lennot Berliiniin 30.11-4.12, hintaa suorilla lennoilla 110€. Tällä kertaa päästiin matkaankin toisin kuin kolme vuotta sitten. Silloin jäätiin Helsinki-Vantaalle kun kaikkien aikojen tuisku (ei Antti) sulki Arlandan kentän ja meillä oli tietysti siellä vaihto. Otettiin nyt varman päälle ja mentiin suoraan. 

Lento lähti vähän myöhässä, mutta kiri aikataulua kiinni matkalla. Kaiken kaikkiaan kento kesti alle 2 tuntia. Tegelin kentälle lennettiin, kun täällä Berliinissähän rakennetaan uutta kenttää kauemmin kuin Iisakin kirkkoa konsanaan. Reissataan taas pelkillä repuilla (5 + 3,5kg), joten oltiin sukkana muutamassa minuutissa ulkona bussipysäkillä. Ostettiin 7 päivän kortit, joilla pääsee kaikille julkisilla, siis metrolla, ratikalla, bussilla... Käteistä piti käyttää, kun lippuautomaattiin ei käynyt luottokortti!!! Täällä on käteinen edelleen kova sana.

Bussilla ja metrolla tultiin suoraan majapaikkaan (kulkematta lähtöruudun kautta) eli kivaan kaksioon Penzlauer Bergissä, vastapäätä juutalaisten hautausmaata. Ettei vaan totuus unohtuisi. Airbnbn kautta joku Stephen vuokraa tätä, mutta vastassa oli Will. Fiksu mies, "fluent in english". Tässä kämpässä on kaikki: nopea wifi, ruokapaikat ja metro/ratikkapysäkit lähellä, hijaista yöllä, hyvä sänky ja tervetuliaisina kuoharipullo jääkaapissa.

Eilen iltapäivällä tultiin ja on sen jälkeen ehditty vaikka mitä. Eilen syötiin heti ensimmäiset dönerit ja Petri otti vehnäoluen. Pakkohan se on, kun Saksassa ollaan. Oli mielenkiintoinen paikka. En tiennyt osaavani saksaa, mutta jotenkin sen tilauksen hoitelin, kun alkoi myyjän volyymitaso nousemaan, mitä enemmän englantia puhuin. Tuli "zweit" ja "wasaerit" että tyhjää vaan. Asiakkaat veti sisällä tupakkaa kuin korsteenit. Ihan sen kieltotaulun alla. Mutta döner oli hyvää ja hinta-laatusuhde kohdallaan: 2 döneriä, vehnäolut ja vesi 7€.

Löydettiin myös heti döner-reissulla joulutori ihan tästä nurkalta, Kulturbrauereista. Lucia-tori on nimenomaan skandinaavinen tori. Oli Suomen lippuja ja glögiä koskenkorvalla. Täytyy silti sanoa että gluhwein rommilla on sata kertaa parempaa. Mutta muuten tori on tosi kiva ja tunnelmallinen vanhan panimokorttelin sokkeloisella sisäpihalla. Tänään syötiin siellä järkyttävän hyvää raqlettejuustoa patongin päällä. Nolla kaloria.

Tänään ehdittiin käydä kaiken kaikkiaan kuudella eri joulutorilla, parhaalla kahteen kertaan! Siitä huolimatta että lähes koko päivän tihkutti vettä ja iltaa kohti myös tuuli yltyi. Mutta onhan meillä tietty sateenvarjot, ihme kyllä vielä ehjätkin tuulesta huolimatta. Ja säähän on asennekysymys, loma on aina lomaa, ei pieni sade haittaa jne. jne. Mutta ei voi Petri ainkaan valittaa, ettei olisi joulutorille päässyt! 

Aamupäivällä poikettiin kuuluisassa luksustavaratalossa Galerie Lafayettessa. Juotiin kahvit (tai Petri juo siis edelleen vaan teetä) ja vaan maalaisina ihmeteltiin upeita joulukoristeluja. Päivän ostoskiintiö oli jo täynnä, koska Petri oli ostanut jo farkut Espritiltä heti aamutuimaan. Lafayetten jälkeen käytiin Berliinin tunnelmallisimmaksi kehutulla Gendarmenmarktin joulutorilla. Ja olihan se ihana: kymmenittäin kojuja, gluhweinia, bratwurstia, manteleita, käsitöitä, koruja... Päivällä oli mukava kierrellä, kun ihmisiä oli vasta kourallinen. Toria kierrellessä totesin, että olen juuri sellainen ihminen, jota joulutorit ei todellakaan tarvitse: en osta koskaan yhtään mitään. Ei vaan pysty. Mutta kai meitäkin maailma tarvitsee. Matkalla ratikkapysäkille poikettiin vielä Dorothea-Schlegel-Plazin pienellä joulutorilla. Syötiin pizzan ja karjanpiirakan risteytykseltä näyttänyt lätty puoliksi, hyvää oli!

Illalla käytiin vielä Alexanderplazin ja Rotes Rathausin isot joulutorit. Molemmissa oli mm. luistinradat, useita karuselleja ja jälkimmäisessä myös maailmanpyörä. Ja niitä myyntikojuja ja sitä gluhweinia. Terästyksellä ja ilman, ehkä vähemmän ilman. 

Eikä tässä vielä kaikki: oltiinhan jo lähtiessä poikettu "omalla" Lucia torilla ja mentiin vielä pikkuriikkiselle Oberpalaisin torille puolivahingossa ja sieltä jo toista kertaa Gendarmenmarktille. Nyt oli pääsymaksukin (1€) ja väkee kuin helluntaiepistolassa. Eli liikaa. Yritettiin syömään yhteen sisäpaikkaan (niitäkin oli muutamia), mutta ei toivoakaan ilman varausta. Otettiin yhdet neuvoa-antavat ja lähdettiin siitä viisastuneena syömään TA:sta bongattuun ranskalaisravintolaan Sucre et Seliin.

Pienen harhailun jälkeen paikka löytyi (oltiin väärällä puolen tietä) ja saatiin viimeinen vapaa pöytä supersöpöstä pikkuravintolasta. Syötiin taivaalliset ankankoivet ja jälkiruuaksi cremebrule. Puoliksi, koska oikeasti mahassa ei ollut tilaa yhtään millekään. Hyvä ruoka, parempi mieli - jos ylipäätään mahdollista. Pieni ratikkamatka ja pieni happihyppely ja oltiin asunnolla. Sadekin loppui. Nyt unta palloon ja huomenna kohti uusia seikkailuja. LOMA!!! 

Nokia, Suomi: Home, sweet home

Maanantai aamuna taas jugurtit ja tuoremehu jääkaapista. Taksi tuli 6:40, tällä kertaa kuskina Kyriakos. Hävisi ulkonäössä Johnille 10-0 ja ajotaidossakin 5-0. Kourosta, Menneniä tai muuta vastaavaa oli lorahtanut aamutoimissa "vähän" liikaa ja kiitettiin luojaamme, ettei kenelläkään meistä ollut astma. Perille päästiin silti. 

Aegean airlinesin lento Ateenasta Helsinkiin kesti alle 4 tuntia. Kaikki lentoemännät oli kuin samasta puusta veistettyjä: kauniita, tummat hiukset nutturalla niskassa, hoikkia, huolellisesti meikattuja, 174 cm ja 28-30v. Nopeasti arvioituna. Kyllä kelpasi matkustaa, koska karvalakkipuolellakin tuli ilmainen ruoka ja jopa viinit! Ei kai tällaista ole enää missään Euroopan lennoilla? Tai ehkä bisnespuolella, mutta siitähän minä en tiedä mitään.

Helsingistä jatkettiin junalla Tikkurilan kautta Tampereelle, jossa jätettiin haikeat jäähyväiset rakkaille matkakumppaneille Jaanalle ja Timpalle. Ikävä tulee - onneksi jo marraskuussa nähdään. Nuppu oli vastassa asemalla, josta pisteet. Kotona oli posti- ja laskuvastaavan homma jäänyt puolitiehen, josta ei yhtään pistettä. Pikemminkin meni saldo pakkasen puolelle... Tästä ei voi kuin parantaa, jos näin optimistisesti ajatellaan.

Äiti ja isä tuli illalla poikkeamaan ja poistin Kreeta-tikit äitin päästä. Niitä taisi ollakin "vain" 24. Kamalaa karhunlankaa, piti ottaa kynsisaksetkin avuksi. Pääasia kuitenkin on, että haava on hyvin parantunut ja äiti kunnossa. Nimenomaan siis PÄÄasia :)

Ikimuistoinen matka - ei voi muuta sanoa. Kyllä on mitä muistella. Kiitos kaikille konkreettisesti reissussa mukana olleille sekä blogin myötä hengessä reissanneille. 

Ateena, Kreikka: Akropolis ja muutakin antiikkia

Yöllä ei jostain syystä tullut uni silmään, mutta silti sunnuntaina ennen kuutta olin tikkana ylhäällä. Jugurttia ja hunajaa omasta jääkaapista ja ulkona odottavaan taksiin 6.30. Vartin kestäneellä matkalla lentoasemalle nähtiin ensimmäinen isompi tie Santorinilla. Siis sellainen, jossa oli oikein kaksi kaistaa merkittynä. Tietä oli korkeintaan pari kilonetriä. Pueni on siis kaunista -myös Santorinilla.

Lentoaseman ulos asti kiemurteleva jono ohitettiin sujuvasti, kun oli vaan reput ja boarding passit jo puhelimessa. On tämä helppoa. Pitkästä aikaa lennettiin suosikkiyhtiölläni Ryanairilla eikä mistään voi valittaa. Ainakaan hinnasta, 27€ per henki. Vessakaan ei vielä maksanut. Lento Ateenaan oli käytännössä vain nousu ja lasku. 40 minuuttia. Siinä ajassa ehtivät kyllä työntämään sekä kahvi- että ostoskärryt että myymään arpoja. Aikataulu olisi kyllä seonnut, jos joku olisi oikeasti jotain ostanut.

Ateenassa oltiin jo yhdeksän aikaan. Lentoasemalla oli vastassa taksikuskimme John Konzialis. Welcome pickupin kuski, joka palautti uskoni takseihin! Nimeni kyltissä täysin oikein (!), repun otti heti selästäni, vesipullot käteen sekä kartta ja pieni ostoskassi kaupan päälle. Matkalla kertoi sujuvalla englannilla Ateenan nähtävyyksistä ja tapahtumista. Juuri nyt oli maraton tapahtuma. Vai oliko sittenkin paikallinen Roosa-nauha juoksu? Pinkkipaitoja näkyin sadoittain. John kertoi, että Attenassa asuu yli puolet koko Kreikan 11 miljoonaisesta väestöstä eli 6,5 miljoonaa. Me uskottiin kaikki mitä John sanoi.

Hotelli Kimon oli jälleen kerran nappivalinta! Sijainti oli nytkin tärkein valintaperuste: kävelyetäisyydellä Akropoliin kukkulasta ja Syntagman aukiosta. Hinta-laattusuhde loistava (74€/yö), siisti, pintarempattu huone, toimiva wifi, ystävällinen palvelu ja kirsikkana kakun päällä kattoterassi, josta näki suoraan Akropolille.

Ja sinnehän me heti rynnättiin - siis Akropolin kukkulalle. Meillä oli oma loistava opas eli Jaana, jolle Ateenan nähtävyydet oli tuttuja muutaman vuoden (?) takaa. Historiaa tuli niin, että heikompia olisi hirvittänyt. Ei meitä. Lippuja ostaessa olisi mennyt heti kahvit väärään kurkkuun, jos oltaisiin sellaisia juotu! Juuri tänään oli "world heritage day" ja kaikkiin antiikin nähtävyyksiin oli vapaa pääsy! Sanotaan ettei sellaista ole kuin ilmainen lounas, mutta täällä oli! Säästettiin 30€ per persoona. Heti mietittiin mihin sen summan voisi tuhlata.

Muutama muukin ihminen oli liikkeellä ihailemassa muinaista rakennustaidetta, mutta kyllä sinne sekaan mahtui. Nähtiin tottakai upea, iso Parthenon ja muutama muukin pytinki. Ei jaksa nyt näpytellä tähän historiapläjäystä, joten googlettakaa. Akropolin kukkulalta avatui hienot näkymät yli Ateenan. Vaikuttavaa! Kamera lauloi.

Noudatettiin taksi-Johnin ohjetta ja käveltiin ympäri Ateenaa. Katsastettiin mm. Syntagman aukio (eikä varastettu mitään vaikka siitä varoitellaan), Zeukselle omistetun temppelin rauniot ja ensimmäisten nykyaikaisten olympialaisten pitopaikkana ollut stadion. Käveltiin läpi kasvitieteellisen puiston, jota kuvailee sanat "runsas ja luonnontilainen". Etenkin Timpalle tiedoksi. Onhan se mukavaa, että keskustassa on tällaiset "vihreät keuhkot". Erityisen mukavaa ei ollut se, että osalla puiston minieläintarhan linnuista oli tosi pienet häkit. Nähtiin myös maailman hauskin vahdinvaihto, missä vartija kopisti ja potki kuin aasi konsanaan. Ei pustynyt totisella naamalla katsomaan.

Ateena osoittatui kivaksi kaupungiksi. Pieni siivu vasta nähtiin. Voidaan tulla toisenkin kerran. Hotellin lähellä paljon kivoja kävelykatuja, kirkkoja, kahviloita, baareja, krääsän myyntiä, mutta jotain aitoa ja sopivasti ränsistynyttä omaan makuuni. Petri pääsi shoppailun makuun ja osti t-paidan. Poikkeuksena aiempiin reissuihin ei ostanut vyötä tällä kertaa. Minä en ostanut mitään, kunnioitin siis perinteitä.

Illalla kysyttiin respan tytöltä ravintolasuositusta "not too fancy, but good food and near". Sitä saatiin mitä tilattiin eli Melilotos. Mahduttiin vielä sisään ja syötiin aivan mahtavat ruuat. Etenkin alkuruoka, jossa oli pohjalla leivänmurua, päällä tuorejuustoa, punajuurta ja savuankeriasta oli lievösti sanuttuna hyvä, vaikka kuulostaa omissa korvissanikin oudolta.

Käytiin illan päätteeksi vielä hakemassa jugurtit aamuksi jääkaappiin ja pelattiin muutama kierros ristiseiskaa, että saataisiin Jaanan voittoputkea edes hieman horjutettua. Hieman. Ja käytiin tietysti hotellin kattoterassilla kurkkaamassa miltä Akropolin kukkula näyttää yövalaistuksessa. Hyvältä näytti. Aamulla taksi tulee 6:40 ja kotimatka alkaa.

Fira, Santorini: 1100 porrasta ja vähän päälle

Lauantai aamuna oli oikeasti kylmä. Forecan mukaan "Feels like 13" eli piti laittaa sekä villatakki, että pidempi hame tarjetakseen terassilla ennen auringonnousua. Tuulikin kävi pohjoisesta. Jaana kävi reippaana aamulenkillä ja sillä aikaa onneksi aurinko nousi täyteen paisteeseen. Syötiin viimeinen aamupala ulkona todennäköisesti pitkään aikaan. Parina seuraavana aamuna on herätys ennen auringonnousua ja sitten ollaankin jo Suomessa. Ja syksyssä. Tavarat reppuhin ja haikeat hyvästit Vasilin Pano Meria cavehouselle. Ehkä paras majoitus ikinä. Tai ei ehkä - oli se.

Paikallisbussilla mentiin sujuvasti pääkaupunkiin Firaan ja ilman yhtään harha-askelta käveltiin hotelli Thirasiaan. Huoneetkin saatiin heti. Respan söpö nuori mies oli muutenkin kovin ystävällinen ja avulias. Huoneet lievästi sanoen todella "basic", mutta siistit, pari shampoopulloakin, pieni terassi ja nopea wifi. Ja jääkaappi! Käy kyllä niin kovalla kolinalla, että yöksi piiti sammuttaa. Haettiin sinne lähikaupasta silti jugurtit aamuksi. Vasililta otettiin "lainaksi" hunajaa ja eilisillä, tiskatuilla jätskilusikoilla kauhotaan. Me ollaan niin kekseliäitä.

Käytiin kylällä pyörimässä, mutta ei tämä Fira vedä Oialle vertoja. Paitsi turistien määrässä. Risteilylaivojen puuttuessa niitäkin oli onneksi vähemmän. Lounas syötiin Camille Stefani kattoravintolassa, jossa kaksi vanhaa pappaa palveli meitä kilvan. Olutkin kaadettiin välillä uudelleen huurteiseen lasiin, ettei lämpene liikaa. Ja kädestä pitäen kiitettiin lähtiessä ihan suomenkielellä. Papat <3

Thirasia hotellissa oli uima-allas aurinkotuoleineen ja yllättävän iso allas olikin. Varjoakin pystyi ottamaan. Uimaankin olisi pystynyt, mutta vesi oli minulle liian kylmää (= 25). Timppa ja Petri uivat kyllä, pisteet siitä. Jotta iltaruoka mahtuisi mahaan, piti lähteä sulattelukierrokselle. Koska kujien ihmispaljous ja matkamuistomyymälät ei houkuttaneet, suunnattiin vanhaan satamaan Firan rantatöyrään alle. Satamaan johtaa 587 porrasta pystysuorassa rinteessä! Mutta mehän ollaan elämämme kunnossa!

Täällä sentään yksi askelma oli inhimillisen korkuinen tällaiselle tappijalallekin. Haasteensa toi taas kerran ne aasit. Aaseja oli parkissa pitkin portIkkoa ja jätöksiä yltympäriinsä. Pari kunnon aasivessaakin oli matkalla. Haju oli karmaiseva. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja päästiin vanhaan satamaan. Muutama taverna, retkien myyjien toimistoja, kalatusveneitä ja meriretkiä tekeviä paatteja.

Koska aasillaratsastus oli boikotistamme johtuen poissa laskuista, mietittiin ylösnenoa kaapelivaunulla. 5€/hlö. Päätettiin kuitenkin jättää sekin väliin ja kavuta ne lähes 600 porrasta ylös Firaan. Hikistä hommaa. Palkittiin itsemme lähikaupasta ostetulla ouzolla (miehet) ja rose viinillä ( naiset). Reppureissun ainoa huono puoli on se, että korkinavaajaa ei voi kuljettaa mukana käsimatkatavaroissa. Sillähän voi siis tappaa jonkun. Kuten varmaan kynsiviilallakin. Mutta hätä ei ole tämännäköinen. Kynsisaksilla Petri sai vihdoin pullon auki puolen tunnin äheltämisen jälkeen. Hätsunpikaa rakennettiin kertakäyttömukista myös suođatin, että saatiin suurimmat korkinjäänteet pois juomasta. Jep!

Illalla taas syötiin. Ei nyt muistu ravintolan nimi mieleen. Kuvassa mixed grill kahdelle a la Jaana ja Timppa. Tottakai korttiakin pelattiin. Jaanalla on kyllä ilmiömäinen voittoputki päällä. Taidolla - ja ehkä vähän tuurilla. Tosi vähän. Me muut oltiin ihan vastaantulijoita joka tapauksessa.

Jos kohta ei olla tavaroita paljon purettukaan, niin nyt taas pakattiin aikaista aamulentoa varten. 6:30 hakee taksi kohti paljon haukuttua Santorin lentokenttää ja sieltä kohti Ateenaa. Tuntuu kuin olisi ollut reissussa paljon pidempään kuin pari viikkoa. Ja vielä yksi kokonainen päivä jäljellä.

Oia, Santorini: Uimahyppyjä ja täydellistä rentoutumista

Perjantai aamuna tuli jo melkein vilu terassilla ennen auringonnousua. Piti hakea huivi harteille. Forecassa luki 20, "feels like 16". Ei se ihan niin kylmältä tuntunut. Aurinko nousi 7:07 ja aamupalan aikaan terassille paistoi jo täydeltä terältä. Erona suurimpaan osaan Oian majapaikkojen terasseista, tälle paistaa aurinko koko päivän aamusta iltakuuteen. Entisenä auriingonottajana osaan arvostaa. Varjoonkin onneksi pääsee. Täydellistä siis. PS. Zoomaa alla olevaa kuvaa, niin näet meidät terassillamme kuvan vasemmassa ylänurkassa. 

Sama äärimmäisen ärsyttävä kamerakopteri pärräsi jo kahdeksan aikaan terassimme päällä. Kaksi itäistä murretta puhuvaa sitä lennätti. Jaana huusi miehille pari valittua sanaa (= käski häipyä), mutta englanti ei tullut ymmärretyksi. Hetken päästä ymmärsivät ottaa kopterin alas, kun seisoin kuin Justiina kädet puuskassa terassin nurkalla. Pilasin varmaan kuvan. Tällä kertaa näytin myös kieltä. Pätkä löytyy ehkä youtubesta.

Kavuttiin taas ne 250 porrasta tällä kertaa Ammoudin rantaan. Onneksi niin aikaisin ei aasit olleet vielä liikkeellä ja riitti kun väisteli vaan niiden jätöksiä. Ammoudista jatkettiin pikkumatka Agios Nikolaoksen uimapaikalle. Montakohan sen nimistä paikkaa on Kreikassa? Veikkaan tuhansia. Uimapaikalla ei ollut ketään muita. Vähän toista kuin iltapäivällä. Roskaa oli kyllä joka kivenkolossa ja yhdet silmälasit. Ei ollut kakstehot, joten jätin sinne. Roskista ei ollut missään. Roskiksen puuttumisesta huolimatta ihmettelen aina sitä, että tyhjä vesipullo painaa turistin kädessä niin paljon enemmän kuin täysi.

Vesi täällä on todella kirkasta ja lämmintä. Oltiin reippaita ja uitiin tällä kertaa kaikki. Petri snorklasi ja näki joitain kaloja, mutta ei mitään järisyttävää. Sukeltaminen jäi tällä reissulla väliin, vaikka sukellustietokone ja lokikirja mukana onkin. Ei vaan malta jättää meitä päiväksi, kun ollaan niin hyvää seuraa. Petri teki sen mitä pari päivää sitten lupasi: ui, kiipesi töppäresaarelle ja hyppäsi kallionkielekkeeltä. Timppa tsemppasi ja minä kuvasin. Löysin kamerastani oikein sarjakuva-asetuksen tätä varten. Aina oppii.

Uimisen jälkeen ne 250 porrasta ylös ja maisemia ihailemaan Oian kärkeen linnan raunioille. Ensimmäiset turistibussit olivat laskeneet lastinsa Oiaan ja ruuhkia kujille alkoi kertyä. Osa (venäläisistä) turisteista luulee, että koko liikenteen voi pysyttää sen vuoksi, että ottaa kuvaa raskaasti meikatusta ja ylipukeutuneesta tyttöystävästä. Ei vaan voi. Tai että kenen tetassille vaan saa avata portin ja mennä kuvaamaan. Ei vaan voi.

Lounaaksi haettiin jo toisen kerran gyrokset bussiaseman lähellä olevasta kioskista. Tsekattiin samalla paikallisbussin aikataulut huomista Firaan siirtymistä silmälläpitäen. 20 minuutin välein pitäisi lähteä. Pitäisi. Kyllä maistui pikaruoka hyvältä kylmän Mythos oluen kanssa. Samoin vähäkaloriset leivonnaiset iltapäiväkahvilla. Pressopannun käyttö on petraantunut sen verran, että aion perustaa pop up- kahvilan tänne Oiaan.

Ennen auringonlaskua nautittiin vielä terassin rauhasta sekä viimeisistä Oian raappukävelyistä. Aina löytyy uusia reittejä, vaikka ensin tuntuu, että tuostakin on jo menty. Vimeisen päälle rempattujen ja valkoisiksi maalattujen luolatalojen joukkoon mahtuu vielä monta "monien mahdollisuuksien taloa". "Pientä laittoo..." ja niin edelleen. Sormet lähes syhyää..

Tarkan markan ihmisenä tarjoilin aperitiiveiksi kotiterassilla tsatsikia ja oliiveja, koska muuten ne pitäisi heittää pois, kun huomenna muutetaan. Ja kuka sellaista nyt tekee? Aamulla pakotan syömään vielä loput juustot ja metvurstit. Vielä jaksettiin silti iltaruoka Seagull tavernassa. Ei makukokemuksena elämää suurempaa, mutta vallan syötävää. Jälkiruuaksi Nirvanat. Nirvana on siis Kreikassa myytävä purkkijäätelö. Niillä jaksoi vielä läiskiä ristiseiskaa.

Tällä kertaa oli pakko pelata iltaturnaus sisällä. Sää muuttui yhden päivän aikana, kun tuuli kääntyi pohjoiseen. Osa ihmisistä oli kaivanut jo toppatakin esille. Ei täällä nyt sentään niin kylmä ole! Päivällä auringossa oli vielä kuuma, mutta  illalla ei tullut mieleenkään hakeutua tuuliselle puolelle kattoravintolaan syömään. Kai se syksy joskus tännekin tulee.

Oia, Santorini: Torstaina kannattaa tulla

Torstai aamuna olin taas jo kuudelta terassilla odottamassa auringon nousua. Ja nousihan se. Aamupala nautittiin terassilla. Vaikka kotona en syö aamulla mitään, niin täällä kyllä uppoaa kaikki jo heti aamulla. Valitettavasti. Hyvin tankattuna lähdettiin tavoittelemaan Amarin rantaa. Katsottiin oikein reitti sekä kartasta että google mapsista, eikä kumpikaan pitänyt paikkaansa. Mutta kysyvä ei tieltä eksy - ainakaan paljoa.

Terassiltamme näkyy Amarin sataman edistan veneet. Petrin monivuotinen haave on ollut päästä purjehtimaan katamaraanilla. Eli laiva täyteen ystäviä, kippari ja kokki. Kohteena Kreikan saaristo, miksei Turkinkin, jos sillä suunnalla rauhoittuu. Enköhän minäkin siellä pari viikkoa viihtyisi pakon edessä. Yttihän siis satama katsastaa.

Amarin satamaan oli 285 porrasta, Timppa reippaana laski ne kaikki. Rappuset oli tuhatkertaisesti raskaammat kuin edellispäiväiset Amoudin rantaan. Yksi rappu oli metrin pitkä ja vietti varmaan puoli metriä alaspäin. Tarkkana piti olla, että pysyi pystyssä, kun kenkä välilä luisti ja piti taas väistellä aasin paskoja. Ei onneksi aaseja tällä kertaa.

Satamassa oli pari betonilaituria, yksi taverna (kiinni), muutama loma-asunto ja veneitä. Viehättävää - eikä meitä lukuunottamatta yhtään ihmistä. Rappuset huomioiden en pidä ihmeenä. Aurinko oli mennyt pilven taakse ja saatiin ensimmäiset Santorinin sadepisarat. Ei niin paljoa, että oltaisiin edes kastuttu. Muuta kuin hiestä ylös kavutessa.

Kotimatkalla pysähdyin taas kuvaamaan. Meidän asunto on muuten aika monessa kreikkalaisessa postikortissa. Ja kymmenien tuhansien ihmisten kameran ja kännykän muistikortilla. Talo näkyy, mutta me ollaan täällä piilossa kuin herran kukkarossa. Turistien huokailut vaan kuuluu ylhäältä ja alhaalta.

Tehtiin ensimmäisen kerran ruokakin itse. Kreikkalaista salaattia (ihan itse pilkoin) ja tsatsikia (valmiina kaupasta). Lisänä asunnon luontaisetuihin kuuluva, ovenhantaakiin toimitettu leipä. Nam! Oli pakko syödä sisällä, koska aamun pilvien jälkeen aurinko porotti täydeltä terältä. Leipäpalvelun lisäksi täällä huoneistoissa käydään myös siivoamassa, lakanatkin vaihdettiin tänään. Erikoinen Airbnb asunto. Kai ne haluaa varmistaa, ettei me laiteta kämppää remonttiin.

Torstai oli huomattavasti rauhallisempi päivä turistien suhteen täällä Oiassa kuin aiemmat päivät. Yhtään risteilyalusta ei näkynyt parkissa, joten väkimäärä kujilla oli sen mukainen. Täällähän pääsi päivällä kulkemaan ihan ongelmitta. Vai vaikuttaako jo se, että syyskuu on yli puolen välin? Mutta illalla totuus kyllä taas valkeni: sadoittain turisteja oli tullut Oiaan katsomaan auringonlaskua. Jokainen terassin katto, kaide, taverna ja vanhan linnoituksen raunion nyppylä olivat pakattuna ihmisiä jo kuuden aikaan. Ja aurinko laskee siis vähän seitsemän jälkeen. Ehtii siinä jalat puutua.

Me löydettiin sivummalta ravintola, jossa oli ihme kyllä tilaa. Pöydät olivat "periaatteessa vain ruokailijoille", mutta periaatteestahan voi aina tinkiä, joten ihana tarjoilija antoi meille plydän, vaikka vaan juotiin. Ihailtiin samalla autingonlaskua ja kauhisteltiin aivan vastasyntyneen näköistä vauvaa, jota isä kantoi rintarepussa. Melkein hukkui sinne. Oltiin valmiina pelastamaan.

Syömään mentiin ensimmäistä kertaa tällä reissulla ravintolaan, jossa oli oikein valkoiset pöytäliinat. Päivän erikoisuutena oli hummerispagetti. Oli se onni että kysyin hinnan ennen tilausta. 60€. En tilannut. Muuten hintataso oli kuitenkin ihan hyväksyttävä ja ruoka huippuhyvää. Ensimmäisen kerran reissulla lasku meni yli 100€:n. Siis neljälle jaetut alkupalat, pääruuat, oluet ja viinit. Sen arvoista. Plussana myös se, että Petrille oli vehnäolutta.

Illalla lyötiin vielä korttia kotiterassilla. Osa porukasta etsi jo päälleen pitkähihaista eli illan lämpötilat vähän laskussa. Huomenna viimeinen päivä Oiassa. Nautitaan siitä.