Näihin kuviin, näihin tunnelmiin....

Perinteinen "mitä jäi käteen" päivitys. Arkea eletty nyt neljättä päivää. Yllättävän hyvin päästiin aikaerosta yli. Jo ensimmäisenä iltana jaksettiin valvoa lähemmäs puolta yötä. Nukkumaan mennessä kello Singaporessa oli jo aamu 5. Ja siitä sitten heti Suomen aikaan. Meille on aina ollut helppoa aikaeron puolesta matkustaa Aasiaan. Kello kääntyy mennen tullen yleensä ongelmitta.

Nuppu oli täällä hienosti selvinnyt. Oli tarvittaessa hyödyntänyt Ninan ja mummin ruokapalvelua. Kiitos ruokkijoille! Koti oli varmaan siistumpi kuin lähtiessä. Epäilin kyllä, että mummilla oli osuutta asiaan "Ehkä se oli vähän hengessä mukana". Olen varma, että paljon enemmän kuin hengessä. Posteja, firman laskutuksia, sähköposteja ym. selvitellessä kului tunti jos toinenkin, mutta hyvin täällä päässä kaikki olivat hommansa hoitaneet. Mitä en kyllä epäillytkään. Kiitos kaikille, että päästiin taas reissuun.

Mitä sitten reissusta päällimmäisenä jäi mieleen? Päällimmäisenä se, että ihanan rentouttava reissu, jolla nähtiin todella paljon. Mitään isoja ongelmia ei ollut. Jotain pientä säätämistä, mutta yllättävän vähän sitäkin. Vaikka vähän alkureissusta sairastettiin, niin se ei häirinnyt oikeastaan muuta kuin Parkroyal on Pickeringin club-etujen hyödyntämistä. Jäi Petrin osalta herkut väliin ja molemmilta Singapore sligit yhteen. Kyllä pari GT:tä olisi täytynyt vielä siihen rahaan ottaa. Itseäni on kohta pari viikkoa vaivannut karmea yskä. Ei voinut blogiin päivittää, ettei äiti suotta huolestu. Epäilen snorklailleeni niin innokkaasti, että meni muutama litra merivettä snorkkelin kautta kehkoihin. Mutta kyllä se tästä ajan kanssa lähtee.

Ai niin, kaaduttiinhan me sillä mopollakin. Onneksi ei haitannut reissua sekään. Ensimmäisenä huolestuttiin, että pääseekö Petri sukeltamaan, kun melkoinen pala ihoa oli polvesta pois. Kyllä osa vamman nähneistä oli sitä mieltä, että polvea ei missään nimessä saisi kastella ja pitäisi mennä lääkäriin näyttämään. Mutta ei sairaanhoitajan puoliso (eikä lapset) koskaan pääse lääkäriin mistää pikkuvaivoista. Jos isommistakaan. "Ilmahoitoa vaan" eli sortsin punttia ylemmäksi sekä suolavedessä liotusta sopivassa suhteessa. Aikamoinen keltainen kate haavaan tuli, mutta niinhän se vaan parani, vaikka koko reissun aikaa vei.

Hotellia vaihdettiin reissun aikana 11 kertaa. 10 eri hotellia, koska ensimmäinen ja viimeinen yö vietettiin samassa eli Village hotel Bugisissa. Pisin aika paikallaan oli 5 yötä Amedissa. Yhtään ei ollut liikaa muuttoja, vaikka määrä varmaan monia kauhistuttaa. Pikemminkin Amedista lähtiessä molemmat oli sitä mieltä, että kiva kun päästään taas eteenpäin. Muuttoa helpotti, kun tavaraa oli niin vähän, eikä me purettu tavaroita kertaakaan kokonaan. Kyllä jatkossakin varmasti suurin osa reissuista tehdään ihan käsimatkatavaroilla, kun se on niin näppärää.

Tavaraa ja vaatetta oli sopivasti. Reput painoi kotiin tullessa molemmilla alle 7 kg, kun jotain rasvoja ym. oli jätetty matkan varrelle. Ainoa mitä kaivattiin oli uima-lasit Petrille. Ja kotiin unohtunut vyö. Uusi ostettiin Singaporesta, mutta se unhtui jo Amediin vaatekaapin päälle. Myös yhdet uimasortsit olisi ollut hyvä Petrillä olla "speedojen" sijaan ja jättää yhdet tavalliset sortsit kotiin. Uimasortseja olen jo viimeiset 10 vuotta ostattanut (löytyy siis useammat kotoa), mutta ei ole tähän asti löytynyt intoa käyttää. Sukellusreissuilla ja rantaan kävellessä olisi ollut hyvät. Nämä korjattu pakkauslistaan.

Liikaa oli partakoneen laturi ja kameran suojakuori.  Ei siitä kukaan jaksa oikeasti kameraa kaivaa. Ilman erillisiä näppiksiä olisi myös pärjätty. Kirjoittelin niillä kyllä muutaman kerran blogipäivityksiä ja sähköposteja ja ihan hyviksi osoittautuivat. Päivitin kuitenkin blogia usein jo pitkin päivää ja illalla vain lisäsin kuvat ja tarkistin, joten silloin ei enää viitsinyt kaivaa näppiksiä repusta. Läppäriä tai tablettia ei kaivattu, puhelimilla pärjättiin hyvin. Vaatteita pesetettiin kahteen kertaaan isompi määrä ja itse pesin alusvaatteita ja pari nopeasti kuivuvaa paitaa. Samoja vaatteita pidettiin kyllä useampaan kertaan, miksikä ne nyt muutaman tunnin käytöstä tulee? Etenkin illat kuljin p

aljon samassa Istanbulista ostetussa mekossa. Olen siis todistetusti ainakin kerran reissussa shoppaillut. Jos ei voi käytettyä vaatetta päälleen laittaa vaan haluaa aina "pesupuhtaan", niin sitten tällainen reissaminen ei kyllä sovi.

Majoitukset olin valinnut niin, että mitään yllätyksiä ei tullut. Tai jos tuli, niin pikemminkin positiivisia. Etenkin Lemonganin haukkujakin saanut Bungalow no7 ja Ubudin villa oli jotain vielä parempaa kuin kuvauksissa ja arvosteluissa. Petri tosin oli järkyttynyt Marina Bay Sandsin jälkeen YMCA:n äärimmäisen pelkistetystä ja pienestä huoneesta. Vieläkin pitää sitä ihan läävänä. Itse olen sitä mieltä, että se oli superhyvä: loistava sijainti, siisti, paras uima-allas ja halpa. Minä suosittelen, Petri ei. Majoitukset maksoi Balilla 22-30€ / yö, paitsi Ubudin villa 60€. Kaikkiin kuului aamupala, ilmastointi (joka oli siis asennettu myös Amediin) ja Amedin Geria Giri Shantia lukuunottamatta myös uima-allas. Singaporessa halvin oli YMCA 75€ ja kallein Marina Bay Sands 300€/yö. Once in a lifetime, kannatti ehdottomasti kokea!

Ruoka oli pääsääntöisesti hyvää. Amedissa, Ubudissa ja Singaporessa Lagnaa Barefood diningissa ihan superhyvää. Kokeiltiin rohkeasti kaikkea mahdollista niin kuin yleensäkin. Maisteltiin myös paikallinen pizza ja hampurilainen. Kerran käytiin KFC:ssä, mäkissä ei kertaakaan. Petrin mielestä parasta oli ravut Amedissa, minulle intialainen Singaporessa. Jälkiruuista ne vihreät lätyt jäätelön kera Lembonganilla. Balilla söi hyvin 10€ molemmin puolin, siis ruuat ja Bintang oluet kahdelle. Singaporessa oli kalliimpaa etenkin ravintoloissa. Esim. intialaisessa naanleipä, mango- ja banaanilassi, olut ja kaksi pääruokaa veroineen ja tarjoilupalkkioineen muistaakseni lähes 50€. Ruokatoreilla söi huomattavasti halvemmalla. Lau Pa Satissa intialainen ruoka maksoi n. 4€ ja olut 3€. Ruokatoreja voi kyllä suositella.

Äitin tönkköenglannilla pärjäsi hyvin. Singaporessa suoraan sanoen loistavasti. Balilla sitten välillä huidottiin ja viitottiin, jos ei täysin heti ymmärretty. Ihmiset oli ystävällisiä ja aina sai apua, jos vaan pyysi. Vuosien varrella olen oppinut apua myös herkemmin pyytämään. Turha sitä on päätään puhki miettiä mihin suuntaan pitää lähteä, kun kysymällä useimmiten selviää.

Yksi tämän reissun kohteen valintakriteereistä oli se, että Petrin pitää päästä neljän vuoden tauon jälkeen sukeltamaan. Lembongan osoittautui todella upeaksi sukelluskohteeksi. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut ensin olla Amedissa, jossa ei ollut ihan niin paljon nähtävää, ja jättää Lembongan sokeriksi pohjalle. Firmat oli valittu tripadvisorin arvoiden pohjalta ja hyviä oli molemmat, World Diving Lembongan vielä piirun verran parempi. Omia välineitä ei voi tällaisella reissulla mukanaan raahata sukelluskelloa lukuunottamatta, mutta ei se paljon haitannut. Hinnoittelukin on sellaista, ettei omista välineistä olisi juuri edes alennusta saanut. Sukelluskipinä taas syttyi. Mutta onneksi vaan yhdellä tässä perheessä. Sen sijaan snorklauskipinä on liekeissä molemmilla. Amedia ja etenkin Tulambenin kylää voi suositella kaikille, jotka haluaa nähdä koralleja ja kaloja kaikissa sateenkaaren väreissä. Ja helposti. Snorkkeli ja maski irtosi vuokralle viimeisenä päivänä 1€:lla.

Sää oli tällä reissulla... kuuma! Melkein tekisi mieli sanoa, että liian kuuma. En nyt sano kuitenkaan. Päivälämpötila oli koko ajan n. 33-34, yölläkään tuskin juuri alle 30. Lisäksi oli valtava kosteus. Sadetta saatiin kerran päivällä puoli tuntia ja pariin kertaan pari minuuttia, muutaman kerran yöllä. Kuumuuden ja kosteuden ongelma on se, että kun nenänsä laittaa ulos, niin hiki jo valuu. Me kun ollaan reissuilla kovia kävelemään, niin ihan niin paljoa ei kävelty kuin yleensä. Paljon kuitenkin. Piti vaan käyttää mielikuvitusta ja keksiä väliin jäähdyttelypaikkoja. Pankkiautomaatit ja ostoskeskukset oli parhaita tähän tarkoitukseen. Samoin Singaporessa metro, joka osoittautui muutenkin ihan loistokapistukseksi. Juoda piti paljon. Meillä kyllä vettä kului pullo kaupalla. Singaporessa hanavesi on juotavaa ja Balilla hampaat kyllä pestiin hanavedellä.

Jäikö sitten sellaista tunnetta, että uudelleen pitää päästä? Periaatteessa, kun maailmassa on niin paljon nähtävää, niin me mennään vaan kerran aina yhteen paikaan. Paitsi Intiaan. Sinne voi mennä aina. Singaporessa voisi hyvin poiketa jonkun reissun yhteydessä uudelleen muutamaksi päiväksi. Sterssitön kohde suurkaupungiksi: paljon nähtävää, helppo kulkea metrolla, englannilla pärjää. Lemboganille kyllä voisi mennä vielä joskus, niin Petri pääsisi sukeltamaan. Voisi katsastaa vaikka samalla reissulla Gili-saaret, jotka jäi nyt väliin. Indonesiassa on varmasti paljon vielä nähtävää, mutta Balin saarelle tuskin sen enempää mennään.

Tällaisia "PS-matkatoimiston" juuri meille räätälöityjä matkoja tehdään varmasti myös jatkossa. Vaikka reissun suunnitteluun menee aikaa, niin se on myös äärimmäisen hauskaa ja iso osa matkaa. Ja saapa sitten oman näköisen reissun. Myös kiertomatkat sopii meille ja se, että maisemat ja hotellit vaihtuvat. Pakkauslista on jo koneella, joten joka kerta on vaan helpompaa. Uusia reissuja on jo suunnitteilla!

Home, sweet home

Lento meni ihan mukavasti. Matkustamohenkilökunnan suomen kielen taitoisuus oli taas tasan 0%. Nuorten miesten osuus 80%. Ennen vanhaan kaikki oli naisia. Tasa-arvo on tässäkin vaan hyväksi. En aloittanutkaan lupauksesta huolimatta uutta elämää vaan jatkoin entiseen tapaan: en nukkunut yhtään koko 12 tunnin yölennon ailana. Katselin kolme leffaa. Ehkä viidennen kerran Housut pois. Se jaksaa aina naurattaa. Tai sitten olin sopivasti väsynyt. Petri veti kunnon yöunet. Ihaltavaa.

Perillä Helsinki-Vantaalla oltiin puoli seitsemän. Selvittiin nopeasti lentoaseman uudelle rautatieasemalle. Kuulemma Suomen pisimmät liukuportaat, tuli testattua. Jessus kun asemalla odotellessa oli kylmä! Ei kohden koskaan. Meillä oli tietty vaan ohuet neuleet. Junan vaihto Tikkurilassa ja Tampereella 8:56.

Isä oli vastassa asemalla ja äiti kotona. Kiitos ❤️ Tiedän että äiti oli siivonnut, vaikka kielsi Nuppuakaan kovin moittimasta. Mutta sen verran poikaani tunnen, ettei tämä huusholli kyllä hänen jäljiltään tältä näytä. Nina oli lajitellut ja nimikoinut postit niin järjestelmällisesti, ettei tarvinnut juuri aivoja käyttää. Purin reput, ensimmäinen koneellinen pyykkiä peseytyyn ja lentosukkien tiskaus käsin. Petri setvi firman asioita. Siitä se arki taas lähtee. Illalla pitäisi jaksaa valvoa, että saa kellon kääntyyn. Voi tehdä tiukkaa, kun jo pitkälti toista vuorokautta on tullut valvottua. Jos sittenkin pienet päiväunet...

Singapore zoo ja viimeistä viedään

Viimeisen reissuaamun kunniaksi toin Petrille romanttisesti oikein aamupalan sänkyyn. Me ei otettu aamupalaa hotellista, kun oli tosi kova hinta. Poikettiin sitten jo illalla vastapäisessä 7/11 kaupassa, joita on täällä joka nurkalla. Kolmioleipä, mangomehua ja mulle cafe latte söpössä mustassa lehmäpulllossa. Läheteltiin vähän sähköposteja ja tutustuttiin eläintarhan karttaan. Ja pakattiin. Nyt nostettiin lentosukat, silmälaput ja korvatulpat repun pohjalta. Tungin sinne snorkkelin ja rantalipparit. Ihmettelin mitä puuttuu, kun reppuihin jää niin paljon tilaa. En keksinyt.

Yhdeksän jälkeen jätettiin reput hotellille säilytykseen ja otettiin taksi eläintarhaan. Alle puoli tuntia ja n. 13€. Taksikuski oli kiva pappa. Joku "uskonlakki" oli sillä päässä. En nyt muista minkä uskon, mutta tiesin että on rehellisyyden perikuva. Ajaakin osasi, mikä on poikkeuksellista tällä reissulla.

Singaporen eläintarhaa on kehuttu jopa maailman parhaaksi. Meidän tähän asti ykkönen oli Berliini, mutta ehkä nyt Singapore kiilasi ohi. Eläimet ei ole häkeissä, vaan esim. vallihautojen tai aitojen takana. Suuri osa näkyy voivan ihan hyvin. Apinoita on vapaanakin ja yksi lisko tuli polulla vastaan. Alue on iso, joten hypättiin ensimmäisenä minijunaan ja kierrettiin sillä koko paikka. Sai vähän yleiskuvaa mitä missäkin on.

Aamulla aurinko paistoi ja oli tosi hikinen ilma. Onneksi puista tuli varjoa ja välillä oli katettuja polkuja. Erittäin hyvä vilvoittelupaikka oli jääkarhun elämää esittelevä halli, josta oli näkyvyys jääkarhun "häkkiin". Ravintolassakin mentiin ilmastoituun sisätilaan syömään (taas ankkaa). Ruokien hinnat oli yllättävän kohtuulliset, kun usein tällaisissa paikoissa kaikki hinnat on ihan tapissa.

Osuttiin ruokinta-aikaan valkoisen tiikerin luokse. Tiikeriä kävi vähän sääliksi, kun kiersi aluksi ahdistuneen oloisesti kehää, mutta jos sillä oli vaan niin nälkä. Päätin uskoa niin. Lihanpaloja se nappasi näppärästi ilmasta. Muutama vuosi sitten tiikerit oli napanneet täällä näppärästi siivoojan, joka oli mennyt väärään aikaan niiden alueelle. Turistit oli katselleet vieressä. Ihan niin ikimuistoista kokemusta ei onneksi saatu.

Yksi mieleenjääneistä oli jättiläiskilpikonnat. Galapagoksen konnien jälkeen suurimpia maailmassa. Vanhimmalla arveltiin olevan ikää melkein 80 vuotta. Osuttin tännekin ruokinta-aikaan. Porkkanat ja bataatit meni näppärästi alas. Kasvot oli söpöt kuin ET:llä. Myös kaljurotat jäi mieleen, kun ne oli niin rumia. 

Nähtiin myös kirahveja, seeproja, leijonia, minipingviinejä, lepakoita, käärmeitä (yäk), nenäapinoita... Ja se jääkarhu. Eikö sillä ole täällä kuuma? Ja tottakai kymmenittäin lapsuudesta Korkeasaaresta mieleenjääneitä punapersepaviaaneja. Onko ne ihan oikeasti vaippapaviaaneja? Kuka niitä sillä nimellä sanoo??

Iltapäivällä taivaan peitti yhtenäinen pilvimassa. Jee!!! Tuli ihan inhimillinen keli eli pilvistä, +30. Loistosään ja rauhallisen tahdin ansiosta jaksettiin kierrellä Singapore zoossa 6 tuntia. Taksilla hurautettin hotellille. Nyt oli autona se jo aiemmin luvattu "brand new Toyota". Ihan hybridisellainen. Kuskina nuori poika, joka hius ojennuksessa, muutenkin tip top. Täällä Singaporessa me ollaan paitsi alipukeutuneita niin myös yli-ikäisiä!

Uitiin hotellilla ja veljet se virkisti. Heitettiin hikiset vaatteet reppuun, reput vielä hetkeksi säilöön ja metrolla keskustaan. Ajateltiin että mennään sitten tappiin saakka, kun EZ-korteissakin oli rahaa muutama dollari. Käytiin katsomassa upeaksi entisöity ruokatori Lau Pa Sat. Vanhanajan koristeellinen valurautarunko, pyöreä rakennus, kymmeniä erilaisia ruokakojuja, makuja ympäri maailmam. Ei sentään maksalaatikkoa eikä mämmiä. Yhteispöydät, joten Petri otti rapuja ja minä intialaista. Kysyin erikseen, että "is that very spicy?" "NO spicy" ja kaunis hymy. Ei olisi pitänyt edes kysyä. Kojulla oli katkeamaton jono nimenomaan intialaisia asiakkaita. Niillä on hieman eri käsitys "no spicy"sta. Se on sitä mitä pystyy syömään ilman, että pitelee kiinni kaksin käsin takaraivostaan. Hyväähän se oli (liekkien sammuttua huomasi). Kalja oli halpaa maa huomioiden, reilut 3€.

Viimeinen metromatka tehtiin lentoasemalle. Metrossa kaikki räplää täällä(kin) puhelinta, paitsi me. Jätin jemmaan metrokortit eli jos joku on reissamassa sinne suuntaan, niin annan eteenpäin. Nyt istuskellaan reissun ekaa kertaa Starbucksissa ja odotellaan 23:35 lähtevää Finnairin lentoa. "No checked baggage?" "Really?" Joo, ei ole edelleenkään. Yksi tuliainen on ostettiin tänään, mutta sitä ei voi kertoa, koska Nuppu yllätti käymällä täällä blogissa. Petri osti itselleen nyt lentoasemalta lisää tuoksua ja minä äsken melkein bikinit. Siis melkein. En jaksanut kokeilla, en ymmärtänyt kokonumerointia eikä myyjääkään suuremmin kiinnostanut. Pitäköön bikininsä.

Edessä 12 tunnin lento kohti Helsinkiä. Yölento. Aion aloittaa uuden elämän ja nukkua koko lennon ajan. Hyvää yötä.

Hikoilu jatkuu - nyt taas Singaporessa

Oltiin molemmat tikkana hereillä aamusta. Petrikin jo kuuden aikaan. Otin taas reissuhameen käyttöön, kun oli lento edessä. Hyvä reissuhame näyttää ryppyisenäkin hyvältä ja siinä on isot taskut. Niihin mahtuu repullinen tavaraa pokkareista lähtien. Alle mahtuisi vaikka sitten se moottorisaha niin kuin vanhassa vitsissä. Yksiäkään housuja ei mulla ole ollut mukana. Enkä ole kyllä kaivannutkaan. Hotellin auto kyyti meidät kentälle. Kenttärakennus näkyi hotellille, mutta välissä oli monta tietä ja pari metriä korkea verkkoaita, joten ei lähdetty urheilemaan.

Lentokentällä kaikki meni kuin rasvattu. Yhtään ei ollut vieläkään nälkä, mutta syötiin aamupala kuitenkin. Vedin jotain terveysmysliä ja jugurttia. Kun on tämä hetkellinen kuntoiluprojekti. Voiton puolella onneksi. Tein kentällä huomion, että mitä nuorempi ja blondimpi tyttö, sitä tympeämmät ilmeet. Puolet ei ollut edes hereillä. Ehkä niillä kaikilla oli ollut niin superhauskaa ja ne oli bilettäneet aamuun asti ja nyt piti lähteä kentälle. Kävi vähän sääli. Lento meni ongelmitta ja ennen puolta päivää oltiin jo Singaporessa.

Vanhasta muistista metroon, kun oli kortitkin jo valmiina ja Bugisin asemalle. Siitä parisataa metriä hotellille. Ja hiki virtasi... Voi jessus että täälläkin on kuuma! Forecan mukaan 36 "feels like 43". Tai 83 pikemminkim. Eka kerta kun ei saatu heti huonetta, joten lähdettiin syömään. Hotelli on sama Village hotel Bugis, jossa oltiin reissun ensimmäinen yö. Ja nyt siis myös viimeinen. Seurattiin reissuraamattua eli Tripadvisoria ja mentiin House of Roasted Duck ravintolaan. Pieni paikka, erikoistunut ankkaan. Otettiin Pekingin ankkaa kahdella eri tavalla. Sitä Nupun rakastamaa lättyyn käärittyä oli toinen. Tuli ikävä, kun muistin kuinka on syöty sitä muutaman kerran Lontoossa Imperial Chinassa.

Iltapäivällä uhmattiin hellettä ja mentiin metrolla katsastamaan Gardens by the Bay puiston valtavat "kasvihuoneet". Se osoittautuikin loistovalinnaksi. Kasvihuoneissa oli ihanan viileää! Siis n. 25 astetta. Moni jo paleli ja oli takki päälle. Me nautittiin. Valtavia lasikupuja on kaksi. Cloud forest on korkeampi ja siellä on lähes 50 metriä korkea, kokonaan erilaisten kasvien peittämä tekovuori, jonka huipulta tulee vesiputous. Vuoren laelle mentiin hissillä. Alas tultiin välillä vuoren sisällä, välillä ulkopuolta kiertäen kävelysilloilla. Aivan upeita kasveja, orkideoja ja muita. Katseltiin myös filmi ilmaston lämpenemisestä. Ahdistavaa. Ei mitään kevyttä lomamateriaalia.

Toinen lasikupoli oli Flower dome. Siellä oli lähinnä välimeren ilmaston kukkia mm. tuhansia tulppaaneja. Kuinkahan usein ne joutuu vaihtamaan ne, kun ei kai tulppaani kauaa kuki? Ihan hirveä työ. Oli myös pelakuita ja markettoja, paljon kaktuksia ja bao bab-puita. Jäi kyllä Cloud forestin varjoon. Poikettiin vielä Marina Bayn ostoskeskuksessa syömässä jälkkkäri ihan herroiksi ennen kun tultiin "kotiin" ja heti altaaseen uimaan. 

Illalla käytiin syömässä intalaista Lagnaa barefood diningissa. Käytiin siellä kun oltiin eka erä täällä ja mun oli pakko päästä sinne. Mangolassi, naanleipää, paneer butter masala ja Goan shrimps, Kingfisher olutta. Mä vedin ihan kaksin käsin. Hintataso on täällä kyllä ihan toista kun Balilla. Kyllä pussinpohja jo pilkottaa ja on vajaa päivä oltu täällä.

Illallakin oli vielä niin kuuma (varmaan yli 30), että ei jaksettu ylimääräisiä kävellä. Ravintolan tarjoilija sanoi, että viime viikolla oli tehty Singapore lämpöennätys. Oli jotain 37 astetta. Koko ajan on sellainen tunne kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla. Sillä kuumimalla säädöllä. Tai olisi ison imurin vieressä sillä kohtaa, mistä se kuuma ilma tulee pois. Tai sitten meidän saunassa. Yllättäen minä olen kestänyt hellettä Petriä paremmin. Kun tämän sanon, niin varmaan huomenna kaadun. 

Huomenna yritetään Singaporen eläintarhaan. Ja 23:35 lennolle kohti Helsinkiä. Sen ei ainakaan parane jäädä yritykseksi. Lähtöselvitys on jo tehty.

Mammakonna ja 125 munaa Kutalla

Aamulla heräsin aikaisin ja nautin viimeisestä maaseutuaamusta. Kävin kuvaamassa auringonnousua, mutta en päässyt alkua pidemmälle, kun huomasin, että portti villan alueelle oli lukossa. Tarkoitus toivottavasti oli pitää kutsumattomat pois pihasta, mutta pikkilangassa ja munalukossa oli pieni keskitysleirifiilis... Sanottiin moikat Ubudillle ja lähdettiin kohti merta ja Kutaa kymmenen aikaan. Ehdittiin vielä nauttia aamupalasta ja altaasta ennen sitä.

Taksi oli vanhempi mies "my friend, good price" sanoi hotellin poika. Tinkasin vielä 100000 hinnasta pois varmuudeksi. Ongelmitta päästiin perille, mutta tämäkin oli yllättävän epävarma kuski. Miten täällä ei ihmiset opi ajamaan autoa? Onko pakko ajaa kaistaviivan päällä? Eikö voi vaihtaa pienemmälle?? Tai jos sitä vaan itse on vaan niiiiin hyvä 😊

Hotelli on ihan lentolentän vieressä, Harris hotel Tuban. Kutan ytimeen on pari kilometriä. Ihan hyvä hotelli yhden yön majoitukseen. Tosi simppeli huone, ihan siisti, safetybox ja shampoo talon puolesta. Sisäpihalla plussana uima-allas. Ilmastointi ei maailman tehokkain ja sammuu, kun huonekortin ottaa pois. Mutta just sen takia mulla on aina S-kortti mukana. Tuli nyt tarpeeseen. 26€ yö. Ilmainen kuljetus lentokentälle. Jee!

Saatiin huone heti, kun tultiin eli ennen puolta päivää. Respassa tavattiin yllättäen yksi Amedissa yhtaikaa sukeltamassa ollut tyttö. Maailma on pieni! Halattiin ja vaihdettiin kuulumiset. Päätettiin sitten Petrin kanssa lähteä kävellen Beachfront ostoskeskukseen rannan toiseen päähän. Petri etsii itselleen tanssipaitaa (epätoivoista touhua). Minä en etsi mitään. Koskaan. Kävely oli erittäin loistava päätös, kun lämmintä yli 30 ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta suoraan ylhäältä. Matkaa reilut 3 km suuntaansa.

Vähän mutkiteltiin. Käveltiin rannan kävelytietä, jossa oli sikakuuma! Välillä käytiin viilentymässä ostoskeskuksissa. Ei pankkiautomaateilla tällä kertaa. Jossain vaiheessa syötiin voileivät ja jatkettiin matkaa. Ja päästiin me sinne Beachfront ostoskeskukseenkin. Siellä oli merkkiliikkeitä, eikä mikään napannut. Ihmetytti taas millä ihmeellä ne liikkeet elää, jotka on ylemmissä kerroksissakulman takana, eikä sinne eksy kukaan. Paitsi me, jotka ei mitään osteta.

Tultiin kävellen takaisin hotellille siinä läkähdyttävässä helteessä. Käytiin meressä uimassa lähellä hotellia. Viimeisen kerran tässä reissussa. Mun kannaltani tällä reissulla on ollut paras meri ikinä: sopivan lämmin, ei isoja aaltoja, snorklaten nähnyt mielettömästi. Kutalla sen varsinaisen Kuta beachin kohdalla on isot aallot ja surffareita kymmenittäin. On myös kaljan myyjää, rättikauppiasta, korumyyjää ym. vieri vieressä. Täällä päässä oli rauhallisempaa. Ei tarjottu kuin hierontaa. Laiskasti sitäkin. 

Kyllä tämä Kuta on ihan hyvä nähdä, mutta yksi yö riittää. Ainakin meille. En edes tiennyt kuinka paljon on ostettavaa, jota en ole ymmärtänyt kaivata. Täällä sitä on. Ja ruokapaikkoja, rahanvaihtajia, taksin tarjoajia, hotelleja... Ja meitä turisteja. Ihan liikaa kaikkea.

Petri oli päivälenkillä bongannut Tony Roma's ketjun ravintolan, jossa söi elämänsä parhaat ribsit Kuala Lumpurissa 5 vuotta sitten. Pakko oli päästä sinne illalla. Paikka oli tietysti siellä reilun 3 kilometrin päässä ostoskeskuksessa. Jep! Ajateltiin mennä taksilla. Mutta ajattelun asteelle jäi, kun huomattiin että oltiin jo puoli matkassa menossa. Annokset oli järkyttävän kalliit ja järkyttävän isot. Ja hyvät. Reissun kalleimmat ruuat ihan kirkkaasti. Ruuat, iso olut ja lasi punaviiniä 50€. Yleensä koko päivän budjetti on ollut 30-35€. On se hyvä, että me tullaan kohta kotiin tekeen makaronilaatikkoa.

Käveltiin sitten myös takaisin hotellille, niin tuli päivän kuntoilukiintiö täyteen. Olisko 16-17 km? Eikä hiki laskenut kuin suihkussa ja uima-altaassa. Valittiin rannan kävelytie, niin vältettiin kauppiaat ja suurin osa turisteista. Ja hyvä että valittiin. Nähtiin matkalla kilpikonna, joka kiiruhti hirveällä vauhdilla kohti merta. Ihmisiä pyöri kymmenkunta siinä ympärillä kuvaamassa, mutta me katseltiin sen verran kauempaa, että konna sai mennä omia menojaan eikä tarvinnut meitä väistellä. Mun tuli ihan ET-elokuva mieleen, kun sitäkin jahdattiin siinä lefassa.... Paljastui että konna oli muninut rantaan 125 munaa. Joku luonnonsuojelu-setä kaivoi ne ämpäriin ja ne vietiin turvallisempaan paikkaan. Tuskin niillä Kutan ihmisvilinässä olisi ollut suuria mahdollisuuksia selvitä. Mutta vaikuttava päätös viimeiselle illalle Balilla. 

Aamulla herätys kuuden maissa. 8:55 lähtee Air Asian lento kohti Singaporea. 

Hikistä hommaa

Aamupala syötiin taas omalla terassilla. Tarjolla sama setti kuin eilen. Hedelmissä oli yksi voimakkaan violetti. Ihan kuin värjätty. Laitan kuvan tähän, niin kertokaa mikä se on. Maistuu dragon fruitilta (tai melkein ylikypsältä kiiviltä), mutta dragon fruit on tähän asti ollut valkoinen sisältä. Ellen ole sitten aina onnistunut syömään albiinoa. 

Poika paisteli munakasta sen verran kauan, että aamulenkille päästiin vasta kahdeksan jälkeen. Olisi ollut erittäin fiksu veto lähteä vaikka kuudelta. Sen verran nopeasti auringon noustua lämpö kipusi reilusti yli 30. Mentiin Campuhan Rigde walk polkua. Nähtiin viidakkoa, asutusta ja riisipeltoja. Kiva reitti.

Reitin pituudeksi ilmoitettiin 2 km. Me vaan käveltiin ja käveltiin. Polku muuttui jossain vaiheessa kapeaksi tieksi ja autojakin alkoi tulla vastaan. Ja hikisiä ihmisiä. Nyt näin jopa japanilaisen hikoilevan. Puhelimet googlemaps näytti missä oltiin, kun maltettiin pysähtyä. Se varsinainen Ridge walk oli jo loppunut aikaa sitten siihen polun päähän. No, maisemat oli parantuneet koko ajan, joten ei mitään haitannut. Poikettiin juomaan yhteen söpöön baariin, jossa omi lummeallas takapihalla ja näkymät riisipellolle. Juomia sai odottaa melkein puoli tuntia, mutta ehtipä hiki vähän laskea.

Tehtiin lopulta 7 km lenkki. Tässä helteessä ja kosteudessa se on suomalaiselle sama kuin menisi treenaamatta Finlandia hiihtoon. En ole testannut, mutta epäilen. Selvittiin hyvin kuitenkin. Hikinen mutta onnellinen. Mulla oli onneksi Keenin vaellussandaalit, joilla on tosi kevyt kävellä. Petrillä oli enemmän pelimannihenkeä ja se pisteli reissun rantalipppareilla. Jossain vaiheessa ehkä sekunnin murto-osan kadehti kenkävalintaani. 

Koko päivän oli niin kuuma ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ettei jaksanut kuin altaassa uida. Ja syödä. Vedettiin pizza puoliksi ja jälkkäriksi jätskiannos. Raahauduttiin sitä varten Monkey forest roadille, että vähän tulisi liikehdittyä. Turisteja on liikkeellä kaikkiin kellonaikoihin. Samoin taksin tarjoajia. Näillä on vähän eri taktiikka kuin Amedissa. Näillä on laminoitu "taxi"-kyltti, jota osa vaan apaattisesti heiluttelee. Osa tehostaa markkkinointia sanomalla "Need taxi?" "Maybe tomorrow?" Joo, huomenna tarvitaan, mutta pidän niitä jännityksessä. 

Me on kyllä  nautittu tästä villasta ja "omasta altaasta" koko rahan edestä. Meillä oli ensimmäisen yön naapurit yläpuolella olevassa villassa, mutta me nähtiin ne vilaukselta tasan yhden kerran. Allas on ollut koko ajan vain meidän kahden. Pojat ovat äärimmäisen ystävällisiä: May I clean your room? Ja sama koskien puutarhan kastelua (myrkytystä sanoo Petri), allaspyyhkeen taittelua, vuoteen avaamista... Sitä vuoteen avaamista illalla en ole kyllä koskaan ymmärtänyt. Kai nyt aikuinen ihminen osaa peiton alle mennä ihan itsekseen ja heitellä turhat tyynyt pois? Mutta eipä niissä äitin läävähotelleissa tällaista palvelua tarjotakaan. Siksi kai sitä jaksan ihmetellä. Hyvä kun niissä on edes peitto.

Illalla käytiin happy hourilla ottaan mojitot viimeisen Ubudin illa kunniaksi ja sen jälkeen syömään. Yksi bongaamani paikka oli täynnä, joten muutettiin lennossa suunnitelmaa. Täällä ei onnelsi ole pula ruokapaikoista. Paitsi runsaudenpula. Ruokaa odotettaessa seurattiin taas muitten turistien touhuja. Niilläkin on varmaan yhtä hauskaa, kun ne seuraa meitä. 99%:lla on täälläkin kännykkä kädessä ruokapöydässä. Osalla syömisenkin ajan. On entistä harvinaisempaa, että ihmiset PUHUVAT toistensa kanssa. Me päätettiin, että tässä reisussa me ei kännyköitä oteta esiin ravintolassa. Hyvin on päätös pitänyt. Kerran tämän blogin päivitin, mutta senkin vasta jälkiruualla. En tiedä sanoa onko keskustelu sitten aina ollut erityisen tasokasta... Ja onko se ylipäätään mahdollista meidän tapauksessa?

Nyt viereisessä pöydässä istui ystävykset (?), jotka ei puhuneet sanaakaan toisilleen. Toisella ruuan tilaus kesti minuuttitolkulla, kun kysyi kaikista ruuista "is that spicy?" Jopa spagetti carbonarasta, jonka lopulta otti. Oli kiinnostunut kyllä muutamasta paikallisestakin ruuasta ja kysyi tarjoilijalta onko mahdollista maistaa etukäteen näitä kaikkia ruokia, niin voisi sitten päättää. Ei ollut mahdollista. Voi, voi... Ei ollut kyse torimansikan myynnistä. Eikös siellä saa etukäteen maistaa?

Huomenna jatketaan aussien Kanarialle eli Kutalle yhdeksi yöksi. Tiistaina Singaporeen, keskiviikko iltana (= yöllä) koneeseen ja torstai aamuna Suomessa. Vielä on siis reissua jäljellä. Ei tässä vielä jäähdytteleen ruveta!

Apinoita, apinoita, apinoita...

Vaikka tänne villaan ei autojen tai mopojen ääniä kuulu yhtään, niin luonnon ääniä sitäkin enemmän. Illalla sammakot, aamulla linnut. Parempi niin. Olin hereillä hyvissä ajoin ja hiivin terassille lukemaan. Preppaan vieläkin englantiani sillä Amedista mukaan otetulla Danielle Steelillä. Voiko olla sen kliseisempää kirjaa? Ei voi. Ihan täyttää sontaa, mutta vitsinä menee.

Aamupala oli tilattu jo eilen: yksi "american" ja yksi "continental". Poika tuli ennen kahdeksaa kattamaan pöydän meidän omalle terassille. Hetken päästä toi teet, mehut, omeletin, paahtoleivät ja hedelmät pöytään. Kuka ne kotona tuo? 

Suunnattiin heti aamusta Monkey forestiin, lähes ensimmäisinä porteilla. Nimensä mukaisesti siellä on ihan hirveä määrä apinoita ja muutama temppeli. Tärkeimpiä nähtävyyksiä täällä Ubudissa. Osuttiin hyvään aikaan, koska apinoita just ruokittiin ja niitä oli kymmenittäin isoista parrakkaista, kiukkuisen näköisistä  pieniin supersöpöihin vauva-apinoihin. Vauvat roikkuivat välillä äitiensä tisseissä, välillä selässä. Nypittiin kirppuja turkista ja ruokajäämiä suusta. Vai oliko hammaskiveä? Meiltä ei hävinnyt mitään, mutta yksi tyttö menetti hiuslenksunsa. Pidin kouristuksenomaisesti kiinni kamerasta. Mieli teki ottaa tuo pikkuinen kassiin💕

Vaikka aamulla sää oli maltillisesti lämmin, niin kyllä hiki tuli kotimatkalla. Piti poiketa urheiluliikkeeseen viilentymään ja lisäksi jätskille. Amedissa oli hyvä viilentyä pankkiautomaattien kopeissa. Testattiin sellaista täälläkin, mutta ei ollut yhtään niin hyvä. Terveisiä vaan pankinjohtajalle, että tehostaa jäähdytystä myös täällä Ubudissa. Villassa viilennyttiin heti uima-altaassa.

Lounaaksi syötiin gourmet hampurilainen ja tikkuperunat. Ne oli nimensäveroisia, kuin hammastikkuja. Taivaallisia. Reissun kallein lounas täällä Balilla, hintansa väärtti. Piti saada pihvi ruuansulatusjärjestelmässä eteenpäin, joten käveltiin pikku lenkki. Ja otettiin kuvia. Pientä vääntöä tulee kamerasta nyt, kun Petrikin on niin innostunut kuvaamaan. Sen kännykän kamera on kyllä kunnossa, toisin kuin omani. Etuoikeus on siis täällä. Voin lainata, jos on kiltisti.

Tänään maattiin oikein aurinkotuoleillakin. Toisen kerran jo tällä Balilla. Tosin molemmat varjossa. Auringossa on liian kuumaa Petrillekin. Tällä altaalla kelpaa rentoutua, on niin upat maisemat. "Sorry but I must take care of the garden" sanoi poika ja leikkasi ruohoa hieman kynsisaksia suuremmilla leikkureilla. Siitä vaan. Ei häiritse.

Illalla käytiin katsomassa balilainen perinnetanssiesitys. Se kuuluu täällä meidän turistien "must" ohjelmaan. Myös tällä Singapore-Bali yhdistelmämatkalla. Tanssi oli Legong tanssia, niitä on muitakin. Lavasteet oli upeat eli Lotus temppeli hienosti valaistuna, ajan patinaa pinnassa. Muovituolit oli raahattu lavan eteen. Oli elävää musiikkia eli parinkymmenen miehen bändi. Soittimina mm. ksylofonin näköinen soitin, jota soitettiin pienillä hakuilla. Tanssijoilla kovat meikit, värikkäät puvut ja kertakaikkisen kapeat ja yliojentuvat sormet. Niillä sormilla ei tee kyllä yhtään mitään viiskymppisenä. Kyllä huomasi, että tätä on treenattu. Tykättiin kyllä, mutta yhdestä suusta todettiin, että meille lyhyempi aika olisi riittänyt. Yhtä kokemusta taas rikkaampana.

Eat, pray & love ❤️

Viimeinen aamu Amedissa alkoi yhtä lämpimissä merkeissä kuin aiemmat. Koska oli sovittu taksi vasta klo 11, niin oli aikaa käydä vielä viimeisen kerran lähirannassa tien toisella puolella. Petri snorklasi ja minä uin. Sitten maksettiin lasku ja sanottiin heipat Lisalle. Lasku oli 313€ ja siinä oli majoitus, 8 sukellusta välinevuokrineen ja pari Bintagia. Esim. snorklausretkestäni eikä lounaistani veloitettu mitään. Eikä niistä paristakymmenestä ice cappucinosta. Kiitos!

Taksipoika tuli jo vähän ennen sovittua aikaa. Autokin oli,jos ei ihan "brand new" kuten sanoi, niin uudehko Toyota kuitenkin. Nappasi kyytiin vielä espanjalaisen tyypin. Hiljainen mies. Näytti jeesuksen ja lentopalloilijan risteytykseltä. Tiesi mistä oli tulossa, mutta ei sitä minne oli menossa. Hardcore travelleri. Kuskin nimi oli Jogi. Niin kuin siinä sarjakuvassa. Huono englanti, mutta "Miss Pia" tuli kauniisti. 

Pysähdyttiin toiveestani Tirtaganggan vesipalatsiin. Aivan hengästyttävän upea paikka! Aurinko porotti, hiki valui ja räpsittiin kuvia. Turisteja oli kiitettävän vähän. Vesialtaisissa ui valtavan kokoisia eri värisiä karppeja. WOW! Heti tuli Sirpaa ja muita "pirhoja" ikävä (= sisäpiirijuttuja). Jos menette, niin jemmatkaa aamupalalta leipää tarskuun. Me ei muistettu. Näitä oli lupa syöttää. Ja siltä ne näyttikin.

Kuski oli mukava. Vähän arka ohittelija, mutta suorilla painoi sata lasissa. Tosin suoria ei reilun kolmen tunnin matkaan paljoa mahtunut. Jogi melkein palautti uskoni takseihin. kunnes kysymättä vei meidät kissankakkakahviesittelyyn. Tiesin kyllä että se "kuuluu" täällä kuvioon, mutta... Sivettikissa siis syö ensin kahvipapuja, vääntää sitten tortut toisesta päästä, josta tongitaan ne pavut. Pavut pestään (ainakin sanoivat että pestään) ja paahdetaan ja keitetään sumpit. Alleinta kahvia maailmassa. En maistanut. Hinta  oli 60000 IDR, mutta sen nyt olisi kärsinyt, mutta... Näädän näköisillä kissoilla oli tosi pieni häkki ja ne näytti niin alakuloisilta. Ja periaatteessa olen kaikkea pakkomyyntiä vastaan. Kuski näytti pettyneeltä. Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Asumuksemme Ubudissa on Villa Capung Mas. Onneksi google mapsini toimi, koska kuskilla ei olut aavistustakaan missä on katumme Jalan Bisma. Ei ollut myöskään karttaa, mikä ei haitannut, koska ei osannut muutenkaan karttaa yhtään edes puhelimen näytötä tulkita. Navigaattoria täällä ei ole kenelläkään. Niinpä sujuvasti kerroin takapenkiltä mihin käännytään ja lopulta "You can stop here". Reput selkään. Hyvinhän se meni.

Petri oli hieman epäileväinen majoituksen suhteen, kun polku vaan pieneni ja pieneni. Betoni halkeili ja kura lisääntyi. Katso kuva yllä. Matkalla oli pariskunta maatöissä, riisipeltoa ja hieman rapistuneita "monien mahdollisuuksien taloja". Mutta ei ole koiraa karvoihin katsomista. Ei tälläkään kertaa. Jos on jo päästy paratiisin makuun tällä reissulla, niin nyt loppuu ylisanat. Aivan upean vehreä puutarha, patsaita ja bonsaipuita, iso uima-allas ja vain kahden villan käytössä. Ei voi käsittää tätä. 

Meillä on kiva terassi, kaunis huone, kylppärissä on amme ja shampoot ym. talon puolesta. Ja sellainen ylellisyys mitä ei Balilla vielä missään: hiustenkuivaaja. Niin ja ensimmäinen safetybox ja telkkari. Mutta kyllähän jokaiseen paratiisiin pitää yksi "käärme" mahtua: netti ei toimi. Siis ei ollenkaan aluksi ja illalla surkeasti, joten tämä päivityskin tulee jälkiruuan ääreltä. Söpö poika esitteli kaikki kaapeista ja shampoista lähtien niin ylpeänä ja innokkaana, että olisi tehnyt mieli sitä halata.

Rynnättiin uimaan. Heti sen jälkeen kun olin saanut otettua 50 ensimmäistä valokuvaa. Sitten lounaalle kun kello oli jo yli kolme. Ruoka oli hyvää, mutta hintataso on Amedia korkeampi. Ruuan jälkeen tehtiin reilun tunnin kävelylenkki, jonka aikana nähtiin enemmän turisteja kuin Amedissa viiden päivän aikaan yhteensä. Toisaalta Ubud on vähän liian turistinen meidän makuun, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan ärsytä. Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista käydä täällä ennen Julia Robertsia. Eat, Pray & Love leffahan tänne nämä massat toi. Eikä Petri ole edes nähnyt sitä.

Illalla vielä uitiin ja syötiin. Yllätys. Käytiin keralalaisten ystäviemme suosittelemassa OOPS ravintolassa. Tonnikala-seesamisalaattia ja ribsejä. Nam. Oli livemusiikkia perjantai illan kunniaksi. Olin myyty kun bändi veti heti alkuun Claptonin Wonderful tonightin. Tiedän mitä Nuppu on mieltä coverbändeistä, mutta kyllä tämä minuun puri. Upea päivä.

Hemmottelua ja uusi ystävä

Oli Petrin viimeinen sukellusaamu tällä reissulla ja lähtö klo 8. Mies Keralasta meni samalle sukellukselle. Eilen illalla tultiin jo Face-kavereiksi, että voidaan sopia treffit Keralaan. Kertoivat voivansa antaa vinkkejä ja näyttää paikkoja. Asuvat Kochissa. Tämä Annikalle ja Kimmolle tiedoksi.

Nyt kun oli sitä kuuluisaa "omaa aikaa", niin päätin hemmotella itseäni hieronnalla. Ihanan rentottava tunnin kokovartalohieronta maksoi 5€. Todellakikovartalo kun mahakin hierottiin. Hieroja oli nimeltään Made ja hieroi huoneen sängyllä. Säälin epämukavaa työasentoa, mutta kaipa on tottunut. Iho tuntui imevän öljyä kuin sieni. Sen verran on tullut merivedessä liottua, vaikka koko ajan hysteerisenä rasvaakin. Ihana raukeus jälkeen päin.

Sain myös uuden ystävän: keralaisen perheen tytön. En muista nimeä nyt tähän hätään, mutta on siinä iässä kun etuhampaat vaihtuu. Hauska tyttö. Puhui täydellistä englantia. Kertoi heti että olen luvannut tulla heille ensi vuonna kylään. Höpötteli pitkään harrastuksistaan ja ketoi tylsistyvänsä, kun äiti nukuttaa pikkuveljeä. Antoi maailman naisen tyyliin ravintola ja spasuosituksia. Askarteli vielä pikkukätösillään mulle rannekorun "because you are special". Vinkkasi myös että jos menen Kuala Lumpuriin, siellä on parhaat valikoimat rannerengasaineita, jos haluan aloittaa uuden harrastuksen. Täytyy muistaa. Hengästyin niin tytön taukoamattomasta puhetulvasta, että kävin meressä viilentymässä ja snorklailemassa.

Petrin tämän päivän sukellukset oli tämän reissun huonoimmat. Ei mitään erityistä nähtävää, mutta 80 sukellusta tuli täyteen. Divermaster Wyan ei ollut parhaassa iskussa. Olisiko sillä vaikutusta, ettei ollut mitään silmänruokaa reissussa, vaan joutui keski-ikäisten miesten oppaaksi... Täytyy sanoa että Lembonganin sukelluskohteet ja World Diving Lembogan vetää kyllä pidemmän korren vertailussa, vaikka tämäkin ihan hyvä on. Pete Parkkosta ei voita kukaan. Ei ammattitaidossa eikä söpöydessään. Tosin meren nähtävyyksissä Petri on varmaan piloille hemmoteltu jo aikanaan Thaimaassa Similanilla. Olisi pitänyt aloittaa Vihnuksessa.

Jos ei sukelluksella ollut nähtävää, niin korjattiin se snorklaamalla tutulla Tulambenin rannalla. Uitiin satojen kalojen parvessa, joka ei välittänyt meistä yhtään. Nähtiin kymmenittäin sähkönsinisiä meritähtiä ja muut ihanat jutut päälle. Mentiin aika kauaksi rannasta, kun oli niin paljon nähtävää. Yhtäkkiä virta alkoi viedä kohti terävää kalliota, josta Petri alussa nimenomaan varoitti. Tuli henkilökohtaiselle "divemasterillekin" yllätyksenä virran voima. Olo tuntui aika avuttomalta, kun vaikka kuinka yritti uida, niin pysyi korkeintaan paikallaan. Jos sitäkään. Mietin jo että Havajilleko sitä sitten rantautuu aikanaan. No, kyllähän siitä selvittiin. Petri tönäsi vauhtia muutaman kerran ja rauhassa vaan. Ei tarvi äiti säikähtää.

Illalla syötiin vielä "grilled seafood" ja satay-vartaita. Viimeisen Amedin illan kunniaksi mentiin vielä erikseen jälkkäreillle ja otin reteästi lasin viiniä. Lasin viiniä maksaa melkein tuplaten sen minkä 650ml Bintang olut eli päälle 4€. Eikä kaikissa pikkurafloissa edes ole viiniä laseittain. Ei pysty kyllä yksin pulloakaan juomaan. 

Nyt reilun kahden viikon reissukokemuksella voi jo vähän vetää yhteen sitä kuinka hyvin reissaaminen pelkillä repuilla (käsimatkatavaroilla) onnistuu. Vastaus on loistavasti. Pakkaaminen on nopeaa, kun tavaraa on vähän. Lentokentällä selviää hetkessä ja metroon mahtuu. Vaatteita voi pesettää ilmaiseksi (täällä Geria Giri Shantissa pesetettiin tänään) tai puoli-ilmaiseksi muuallakin. Ja mua ei haittaa yhtään, vaikka menisin joka ilta syömään samassa mekossa. Melkein olen mennytkin. Jos jotain puuttui niin uimalasit Petrille. Muuta ei ole huomattu kaivata.

Parhaita hankintoja reissua ajatellen oli kaksi uutta reppua. Eli Osprayn reppu (malli Farpoint, jos oikein muistan), joka aukeaa ihan kuin lentolaukku. Kun siihen laittaa vaatteet, ei niitä tarvi purkaa ollenkaan. Paitsi jos jotain päällensä laittaa. Toinen on minireppu Seatosummit. Oli kyllä jo Kiinassa ja taisin jo silloin blogissa kehua. Mutta luotan siihen, että ette enää muista yksityiskohtia. Kuoriutuu mandariinin kokoisesta pussista, ei paina mitään, kokoa taitaa olla 20 litraa ja pitää vettäkin. Ranta- ja retkikassina loistava. Jostain netistä näitä saa. Tästä voi päätellä, ettei tätä blogia sponsoroi kukaan.

Huomenna taksi tulee klo 11 ja katketaan matkaa kohti Ubudia. Reissun pisin stoppi ohi. Innolla odotetaan jo tulevaa.