lauantai 2. huhtikuuta 2016

Taas kohteessa, Balilla tällä kertaa

Uuteen aamuun Petri heräsi paremmassa voinnissa. Ruoka ei vielä oikein maistunut, mutta minä kyllä söin hedelmät, pekonit ja munakkaat club loungessa. Ja kuohuviiniä aamupalaksi, kun se hintaan kuului. Aamupalalla luin paikallista aamulehteä eli The Straits Timesia ja sain tietää, että Singaporessa oli ollut kautta aikain kuivin ja kuumin maaliskuu. Ilmankos oli vähän hiki meilläkin.
Aamupäivä pyhitettiin työnteolle. Petri aloitti just sopivaan aikaan hallirajennusprojektin, kun oltiin lähdössä reissuun. Nappiajoitus! Niinpä sihteeri joutui lähettelemään sähköpostissa tarjous- ja tarkennuspyyntöjä vähän sinne sun tänne. Onneksi kaikissa hotelleissa tähän saakka on ollut se luvattu ilmainen ja myös toimiva wifi. Ei mene hermo töitäkään tehdessä. 

Parkroyal on Pickeringistä jäi oikein hyvä kuva, lukuunottamatta uloskirjausta, jossa laskuumme oli lisätty minibaarin omenamehu, vaikka alkoholittomat minibaarituotteet oli ilmaisia club-huoneessa. Reklamoin tietysti siinä silmänräpäyksessä. Rahallisesti ei olisi maata kaatanut (7,70 SGD), mutta enemmän on kyse periaatteesta. Ei turhasta kannata maksaa. Suurin moka oli se, ettei mies pahoitellut tapahtunutta. Mikä alkeellinen virhe...
Metrolla mentiin Changhin kentälle. Sujuvasti yhdellä vaihdolla reilussa puolessa tunnissa. Koska aikaa oli ruhtinaallisesti käytiin 3. terminaalissa syömässä ja hienossa perhospuutarhassa, vaikka lento lähti ykkösestä. Perhospuutarhassa oli montaa eri lajia perhosta. Ei ole meillä Pirkkalan kentällä tällaista. Täällä Changhissa jos menee ensin väärään terminaaliin, niin siitä pitää mennä junalla oikeeseen ja kun huomaa, että portille kävelyaikaa 25 minuuttia, voi vetää aikataulu tiukalle. Meillä sen sijaan Petri otti tunnin unet lepotuolissa odotellessa.
Air Asian käsimatkatavaroiden maksimipaino oli 7kg ja vaikka meillä reput vaan reilut 6kg, olin ollut huolissani, että jos ei päästäkään niiden kanssa koneeseen. Aivan turhaan. Monilla oli tuplaten käsimatkatavaroita, isoja rinkkoja ja monia pusseja ja nyssäköitä. Kynsisakset tsekkasivat erikseen, mutta olin perehtynyt aiheeseen "terä alle 5 cm ja tylpät päät" - sain pitää Fiskarssini. 

Balille matkusti rennon näköistä porukkaa. Yksikin ikäiseni nainen pelkissä kokouikkareissa ja pinkeissä minisortseissa! Mielenkiintoinen asuvalinta. Paljastui virolaiseksi. Puolisonsa tuli koneessa viereeni ja olisi saanut maksaa lentolipustani 30%, kun vei sen verran paikastanikin.

Lento kesti 2,5 tuntia ja oli huomattavasti tasaisempi kuin finskin kyyti. Samaa ei voi sanoa vastassa olleesta taksikuskista, joka oli ihan sekopää ajaja. Nuori poika, poppi soi ja kaistat vaihtui. Hyvä puoli oli se, että matka Sanuriin ei kauaa kestänyt. Saatiin kiva iso huone Puri Mesari hotellin ylemmästä kerroksesta. Nytkin on ylin kerros siis. Tosin ei tässä ole kuin ylin ja alin. Kivat näkymät pienelle altaalle. Vähän isompi kuin Hoi Anin legendaarinen barbin pesuallas. Sanoin huonepojalle, että "We have no balcony". "No problem" ja kantoi huoneesta pari tuolia ja pöydän sisääntulokäytävään. Siinä meillä parveke!
Käytiin syömässä lähikuppilassa nimeltä Mama Putu. Otin nuudelihässäkkää ja Petri rapuja eli Petrikin on taas ihan kuosissa. Bintang olut 500ml maksoi 1,80€ (pakollinen alkoholipäivitys). Mun ruoka oli 2,30€ eli 35000 IDR. Täällä menee ihan sekaisin rahojen kanssa, kun nollia on niin hirveät määrät. Yritän muistaa, että 50 000 Indonesia rupiaa on reilut 3€ (3,3€ tarkkaan ottaen). Puhelimessa on onneksi ladattuna xe-currency, josta voi tarkistaa, ettei tule vallan vedätetyksi. Hyvä appsi, kannattaa ladata, jos reissaa. Toimii ilman nettiyhteyttäkin.
Rantaakin käytiin katsomassa, mutta eihän siellä mitään nähnyt, kun oli säkkipimeää. Mutta kuului. Aallot ja kaskaiden siritys. Rentouttavaa. Tehtiin pieni kävelylenkkikin. Tosi tauhalliselta vaikuttaa tämä pää Sanurista, hyvä niin. Täällä seuraavat kolme yötä. Oma gekkokin kiipeilee katon rajassa... Hyvää yötä maailma. 

3 kommenttia:

  1. Hyvä, että Petrikin tokeni taudista! Rentouttavaa loman jatkoa siellä Balilla. Tosi mukava lukea teidän kuulumisia ❤️

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä varautunut kaikkeen! Onneksi sait pitää hyvät "kotimaiset" sakset:)
    Kotieläimiäkin teillä, iiks!

    VastaaPoista