Berliini, Saksa: Viimeistä viedään

Yöllä oli mennyt pakkasen puolelle, mutta aamuaurinko lämmitti keliä nopeasti. Tuliaispipo päähän ja liikkeelle. Käytiin katsastamassa Alexanderplatzilla Marienkirche ja ihmeteltiin samalla kymmeniä turistilaumoja, jotka kiltisti seurasivat oppaan kansiota, tikkua, sateenvarjoa tai ilmapalloa. Nykyään näkyy lähes kaikilla olevan myös napit korvilla eli enää ei tarvitse olla kuuloetäisyydellä oppaasta. Eikä oppaan huutoetäisyydellä ryhmästä. Kauhisteltiin samalla sadan metrin jonoa televisiotorniin. Onneksi siellä käytiin jo ekalla reissulla, onkohan siitä neljä vuotta aikaa. Kyllä olisi jäänyt jonottamatta.

Koska aamun teema oli Petrin toiveesta kirkot, niin kohteena oli myös Nikolaikirce, Berliinin vanhin kirkkorakennus 1200-luvulta. Tuhoutui kyllä lähes täysin toisen maailmansodan pommituksissa ja korjattiin 1980-luvulla. On nyt museona. Oppaana ollut vanhempi täti tuli kiukkuisena äyskimään jotain ohjeita saksaksi, mitä me ei tietenkään ymmärretty. Pahoittelin englanniksi ystävällisesti, että en ymmärrä. En noudattanut sitä "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", vaikka mieleni teki. Hyvä niin, koska täti tuli ihan selvästi tunnontuskiin ja opasti meitä ylen innokkaasti ja ystävällisesti koko loppuajan. Ei se kirkko mikään elämää suurempi ollut, mutta tulipahan nähtyä.

Poikettiin vielä uudelleen sekä Rotes Rathausin että Gendarmenmarktin joulutoreilla. Käytiin syömässäkin jälikimmäisessä oikein lämmitetyssä toriravintolassa, kun tällä kertaa sisään mahduttiin. Ympäristö oli kaunis ja tunnelmallinen, mutta ruoka oli niin ja näin. Samanlaista kuin itse laittaisin eli siitä voitte päätellä, ettei ollut hääviä. Ehkä me ollaan opittu täällä liian hyvälle.

Iltapäivällä pyörittiin vielä kotinurkilla Kollwitzplatzilla ja suhautettiin hämärän tultua ottamaan viimeiset joulutorikuvat Alexanderplatzille. Metropysäkille on matkaa tästä 300metriä, 2 pysäkinväliä Alexanderplatzille, junia menee 3 minuutin välein ja asemalta noustaan suoraan joulutorille. Kätevää. Petrin innottamana (en nyt sano painostamana kuitenkaan) ostettiin jopa matkamuistoja: kolme joulukuusen palloa Käthe Wolfhartin myymälästä. En ole ennen yhteenkään myymälään jonottanut, mutta tuli sekin nyt koettua. Ruuhkaa aiheutti paitsi myymälän pieni koko, niin taatusti yhtä paljon kassalla ollut superhitaalla käynyt mummo. Mieli teki huutaa, että pistäs nyt vähän vauhtia! Miten kolmen kuusenpallon pakkaamiseen saa kulumaan 10 minuuttia?? Kyllä vaan saa.

Illalla syötiin viimeinen ateria (toivottavasti ei ihan kirjaimellisesti kuitenkaan) Kollwitzplatzin tuntumassa ravintolassa nimeltä 1900. Vinkki tuli keittiön seinältä. Siis ihan oikeasti: täsä asunnossa on keittiön seinällä muistilapuilla ravintolasuosituksia. Ekan kerran jaksettiin syödä pitkän kaavan mukaan, tosin alku- ja jäkiruoka jaettiin. Etenkin kokin tervehdyksenä savuankerias sekä jälkiruoka eli omenastruudeli oli taivaallista. Muutenkin hinta-laatusuhde kohdallaan eli ruuat, kaksi venhäolutta ja pieni karahvi viiniä 62,50€. Kurvattiin kotiin Lucia-torin kautta ja nähtiin ekat humalaiset. Juuri kun oltiin päivällä kehuttu, että täällä ei joulutorilla humalaisia näy. Ehkä tässäkin poikkeus vahvisti säännön. 

Huomisaamuna ennen kymmentä pakataan reput, hypätään metroon, siitä bussiin ja jätetään haikeat jäähyväiset Berliinille. Lento lähtee 12.30. Ja kyllä taas kerran entistä painokkaammin sanon, että Seppo Räty oli aikoinaan harvinaisen väärässä. Tämä ei TODELLAKAAN ole mikään paska maa. 

Berliini, Saksa: Muutamia totuuksia

Aamu valkeni ihanan aurinkoisessa säässä, jee! Hypättiin M10 ratikkaan ja ajettiin "toispuol jokke" eli Kreuzbergiin. Poikettiin kauppahallissa, mutta se olikin enemmän lounaspaikaksi tarkoitettu pienten ruokapaikkojen täyttämä halli, ei mitään eloa aamusta. Otettiin jalat alle ja käveltiin Alexanderplatsille. Matkalla käveltiin läpi 2000-luvun hippikylän: kymmeniä tiipiitä ja epämääräisiä mökkejä, mies jonglööraamassa, sohvia ulkona ja katoksessa, nuotiopaikkoja, iso kasvimaa ym. Olivat ilmeisesti erikoistuneet hampun viljelyyn. Vaikutti siltä, että siinä maaperässä kasvit kasvaa poikkeuksellisen hyvin.  Kreuzbergin alueella oli vielä yllättävän paljon rakentamattomia tontteja, jopa Spree-joen varressa. Kyllä tänne Berliiniin vielä miljoona ihmistä mahtuu.

Alexanderplazilla kierrettiin joulutoria - taas. Kieltämättä kivempaa kun ei sada. Otettiin päivän ensimmäiset gluhweinit valtavassa hallissa pitkien pöytien ääressä. Joululaulut raikasi kaiuttimista niin, että korvissa soi. Katossa heilui diskopallo. Kuuskymmpinen tarjoilija oli pukeutunut melkoisen "antavaan" ja äärimmäisen lyhyeen tonttumekkoon. Hienoa että täällä ei tunneta ikärasismia! Päälle bratwurstia, sitä pizzan ja karjanpiirakan sekoitusta sekä kahvit tavaratalo Kaufhofissa. 

Illalla suunnattiin metrolla kahdelle vielä korkkaamattomalle joulutorille: Charlottenburgiin ja Potsdamer plazille. Paikoilla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Charlottenburgin linnan edustalla ollut tori oli perinteinen, maltillisesti koristeltu, kuusia ja vaaleita valoja, manteleita ja bratwurstia. Vähän tuli mieleen Tampereen joulutori. Potsdamer plazilla sen sijaan oli menoa ja meininkiä: värivaloja, valaistu liukumäki, kovalla soivaa musiikkia, monenmoista krääsää. Käveltiin samalla viereinen ostoskeskus päästä päähään. Hienot oli koristelut ja liikkeitä kymmenittäin. Ei vaan pystyny shoppaileen, ei edes Petri.

Potsdamer plazilta käveltiin ratikkapysäkille ja ihailtiin matkalla Brandenburgin porttia. Syömässä käytiin kotikulmilla petinteistä saksalaista ruokaa tarjoavassa Oderquellessa. Petri söi ankkaa ja minä hanhea. En muistanut mikä on "goose", mutta vedin säkällä. Hyvää oli. Yömyssyksi gluhwein "kotitorilla" eli Lucia-torilla. Reissun halvin gluhwein = 3€ ja mukipantti 1€. Kalleimmillaan gluhwein oli Charlottenburgissa 4,5€ ja pantti 3€. Aiemmin vertailin bensan hintoja, nyt hehkuviinin. Miten alas voi ihminen vaipua...

Ja sitten muutamia totuuksia:

1. Berliini on kiva kaupunki, vähän niin kuin Tampere. 

Kokoa on tietysti enemmän, mutta jotenkin keskustan hahmottaa helposti. Ihmiset kulkee kevyttoppatakeissaan, maihareissaan, revenneissä tai ehjissä farkuissaan, talvikengissään tai tennareissaan, osa hienommin pitkissä takeissa ja korkkareissaan. Tällainen "Esprit-H&M-kipuraja 50€" sopii hyvin joukkoon. 

2. Metrossa luotetaan ihmisiin.

Metro on ensimmäinen meidän näkemä, jossa ei ole minkäänlaisia portteja eikä lippuja tarvitse näyttää missään. Paitsi todennäköisesti lipputarkastajalle. Sama ratikoissa. Siitä vaan kyytiin ja menoksi. Joko ihmisiin luotetaan tai sakko ilman lippua matkustamisesta on niin iso, ettei kukaan uskalla ilman lippua matkustaa. Ei me ainakaan. Vieläkin ahdistun, kun muistelen menneeni maksamatta Eteläpuiston speedway-kisoihin, vuosi oli ehkä 87...

3. Z59.5 eli diagnoosiluettelossa äärimmäinen köyhyys. 

Kyllä sitäkin täällä näkee. Kerjäläisiä ei niinkään, mutta asunnottomia. Esim. tässä asunnon lähellä on parin miehen leiri jalkakäytävällä, kerrostalon kivijalan edessä. Makuupussit, pari säkkiä tavaraa ja pari sateenvarjoa. Siinä se. Toinen leiri on strategisesti paremmalla paikalla metrosillan alla, koska sinne ei sada. Siellä oli pari rikkinäistä puutarhatuoliakin. Kuitenkin tuntuu ihan turvalliselta liikkua ulkona pimeälläkin. 

4. Viisas ostaa uikkarit kesällä.

Ostin kymmeniin vuosiin ensimmäiset kokouikkarit täältä Berliinistä. Armollisemmat viiskymppiselle kropalle, vaikka bikineistäkään en luovu. Mutta uikkareiden ostaminen ei ole järin hyvä veto näin talvella. Ensin riisut ne kymmenen kerrosta vaatteita ja sitten vedät nakkimakkaraa muistuttavan puvun kalmankalpealle talvi-iholle. Yök. Muttta onneksi ensimmäinen sopi ja halvalla sai. 

Berliini, Saksa: Joulutorilla - tällä kertaa onnistui

Petrin haaveena on aina ollut päästä Saksaan joulutorille. Tallinna ja Tampere ei enää tuota riittävää helpotusta, joten varasin jo elokuulla Air Berlinin lennot Berliiniin 30.11-4.12, hintaa suorilla lennoilla 110€. Tällä kertaa päästiin matkaankin toisin kuin kolme vuotta sitten. Silloin jäätiin Helsinki-Vantaalle kun kaikkien aikojen tuisku (ei Antti) sulki Arlandan kentän ja meillä oli tietysti siellä vaihto. Otettiin nyt varman päälle ja mentiin suoraan. 

Lento lähti vähän myöhässä, mutta kiri aikataulua kiinni matkalla. Kaiken kaikkiaan kento kesti alle 2 tuntia. Tegelin kentälle lennettiin, kun täällä Berliinissähän rakennetaan uutta kenttää kauemmin kuin Iisakin kirkkoa konsanaan. Reissataan taas pelkillä repuilla (5 + 3,5kg), joten oltiin sukkana muutamassa minuutissa ulkona bussipysäkillä. Ostettiin 7 päivän kortit, joilla pääsee kaikille julkisilla, siis metrolla, ratikalla, bussilla... Käteistä piti käyttää, kun lippuautomaattiin ei käynyt luottokortti!!! Täällä on käteinen edelleen kova sana.

Bussilla ja metrolla tultiin suoraan majapaikkaan (kulkematta lähtöruudun kautta) eli kivaan kaksioon Penzlauer Bergissä, vastapäätä juutalaisten hautausmaata. Ettei vaan totuus unohtuisi. Airbnbn kautta joku Stephen vuokraa tätä, mutta vastassa oli Will. Fiksu mies, "fluent in english". Tässä kämpässä on kaikki: nopea wifi, ruokapaikat ja metro/ratikkapysäkit lähellä, hijaista yöllä, hyvä sänky ja tervetuliaisina kuoharipullo jääkaapissa.

Eilen iltapäivällä tultiin ja on sen jälkeen ehditty vaikka mitä. Eilen syötiin heti ensimmäiset dönerit ja Petri otti vehnäoluen. Pakkohan se on, kun Saksassa ollaan. Oli mielenkiintoinen paikka. En tiennyt osaavani saksaa, mutta jotenkin sen tilauksen hoitelin, kun alkoi myyjän volyymitaso nousemaan, mitä enemmän englantia puhuin. Tuli "zweit" ja "wasaerit" että tyhjää vaan. Asiakkaat veti sisällä tupakkaa kuin korsteenit. Ihan sen kieltotaulun alla. Mutta döner oli hyvää ja hinta-laatusuhde kohdallaan: 2 döneriä, vehnäolut ja vesi 7€.

Löydettiin myös heti döner-reissulla joulutori ihan tästä nurkalta, Kulturbrauereista. Lucia-tori on nimenomaan skandinaavinen tori. Oli Suomen lippuja ja glögiä koskenkorvalla. Täytyy silti sanoa että gluhwein rommilla on sata kertaa parempaa. Mutta muuten tori on tosi kiva ja tunnelmallinen vanhan panimokorttelin sokkeloisella sisäpihalla. Tänään syötiin siellä järkyttävän hyvää raqlettejuustoa patongin päällä. Nolla kaloria.

Tänään ehdittiin käydä kaiken kaikkiaan kuudella eri joulutorilla, parhaalla kahteen kertaan! Siitä huolimatta että lähes koko päivän tihkutti vettä ja iltaa kohti myös tuuli yltyi. Mutta onhan meillä tietty sateenvarjot, ihme kyllä vielä ehjätkin tuulesta huolimatta. Ja säähän on asennekysymys, loma on aina lomaa, ei pieni sade haittaa jne. jne. Mutta ei voi Petri ainkaan valittaa, ettei olisi joulutorille päässyt! 

Aamupäivällä poikettiin kuuluisassa luksustavaratalossa Galerie Lafayettessa. Juotiin kahvit (tai Petri juo siis edelleen vaan teetä) ja vaan maalaisina ihmeteltiin upeita joulukoristeluja. Päivän ostoskiintiö oli jo täynnä, koska Petri oli ostanut jo farkut Espritiltä heti aamutuimaan. Lafayetten jälkeen käytiin Berliinin tunnelmallisimmaksi kehutulla Gendarmenmarktin joulutorilla. Ja olihan se ihana: kymmenittäin kojuja, gluhweinia, bratwurstia, manteleita, käsitöitä, koruja... Päivällä oli mukava kierrellä, kun ihmisiä oli vasta kourallinen. Toria kierrellessä totesin, että olen juuri sellainen ihminen, jota joulutorit ei todellakaan tarvitse: en osta koskaan yhtään mitään. Ei vaan pysty. Mutta kai meitäkin maailma tarvitsee. Matkalla ratikkapysäkille poikettiin vielä Dorothea-Schlegel-Plazin pienellä joulutorilla. Syötiin pizzan ja karjanpiirakan risteytykseltä näyttänyt lätty puoliksi, hyvää oli!

Illalla käytiin vielä Alexanderplazin ja Rotes Rathausin isot joulutorit. Molemmissa oli mm. luistinradat, useita karuselleja ja jälkimmäisessä myös maailmanpyörä. Ja niitä myyntikojuja ja sitä gluhweinia. Terästyksellä ja ilman, ehkä vähemmän ilman. 

Eikä tässä vielä kaikki: oltiinhan jo lähtiessä poikettu "omalla" Lucia torilla ja mentiin vielä pikkuriikkiselle Oberpalaisin torille puolivahingossa ja sieltä jo toista kertaa Gendarmenmarktille. Nyt oli pääsymaksukin (1€) ja väkee kuin helluntaiepistolassa. Eli liikaa. Yritettiin syömään yhteen sisäpaikkaan (niitäkin oli muutamia), mutta ei toivoakaan ilman varausta. Otettiin yhdet neuvoa-antavat ja lähdettiin siitä viisastuneena syömään TA:sta bongattuun ranskalaisravintolaan Sucre et Seliin.

Pienen harhailun jälkeen paikka löytyi (oltiin väärällä puolen tietä) ja saatiin viimeinen vapaa pöytä supersöpöstä pikkuravintolasta. Syötiin taivaalliset ankankoivet ja jälkiruuaksi cremebrule. Puoliksi, koska oikeasti mahassa ei ollut tilaa yhtään millekään. Hyvä ruoka, parempi mieli - jos ylipäätään mahdollista. Pieni ratikkamatka ja pieni happihyppely ja oltiin asunnolla. Sadekin loppui. Nyt unta palloon ja huomenna kohti uusia seikkailuja. LOMA!!!