Vaikka en tunnetusti ole yhtään kukka- tai puutarhaihminen, niin reissu Keukenhoffin tulppaanipuistoon oli ollut mielessä monet kerrat. Ja kun samalla sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli pääsi Annikan ja Kimmon kanssa Amsterdamiin, niin eihän tätä yhtä unelmaa voinut enää lykätä. Keskiviikkona 17.5 aamutuimaan (= puoli viideltä) pösön nokka kohti Helsinkiä ja kymmenen aikaan oltiin jo Amsterdamissa. Olin ostanut kombiliput etukäteen Keukenhoffiin netistä eli sisäänpääsyn ja edestakaisen bussikuljetuksen kentältä. Kysyvä ei tieltä eksy, joten bussi löytyi lähes ongelmitta. Päästiin vielä jonon ohi bussiin, kun luvattin kuskille että seisomapaikka käy. Ja ei tarvinnut edes seistä! Joku pappa huuteli bussin perältä, että istumaan vaan ja mehän mentiin. Muutama murhaava katse tuli ulkona jonottavilta.
Keukenhoff on auki aina maalikuun puolivälistä toukokuun loppupuolelle ja me oltiin liikkeellä viimeisellä aukioloviikolla. Vaikka kukkaloisto ei ollut enää ihan parhaimmillaan, niin kertakaikkisen upea puisto! Ei nyt sentään herättäynyt uinuvaa puutarhuria itsessäni (taitaa olla syväjäässä), mutta nautin kyllä. Pustossa on polkuja kuulemma 15 kilometriä ja melkein kaikki käveltiin. Ja missä säässä! Täyttä auringonpaistetta ja lämmintä 28. Melkein teki mieli jo sanoa, että täällä on liian kuuma, mutta sain pidäteltyä.Välillä käytiin virkistäytymässä kahvilassa ja Petri sai reissun ensimmäisen vehnäoluen. Mutta ei onneksi viimeisen.
Muutaman tunnin kiertelyn ja parin sadan valokuvan jälkeen otettiin bussi takaisin kentälle ja siitä paikallisjunalla reilu vartti rautatieasemalle. Ensimmäisen yön hotelli Frisco Inn oli lähes näköetäisyydellä asemasta. Otin tarkoituksella äitin läävähotellin, ajatuksella että vaihdetaan parempaan asumukseen sitten kun Annika ja Kimmo seuraavana päivänä tulevat. Mainostin Petrille, että on ihan hyvä kahden tähden paikka. Tosin huomasin myöhemmin, että tähtiä olikin vain yksi. Mutta tähditsä viis, hotelli oli aivan loistava: keskeisellä paikalla, siisti ja kiva huone, jyrkät portaat ylimmän kerroksen huoneeseen (lähes tikkaat), vieressä vartin välein eri sävelmiä soittava kirkon kellopeli (piti taukoa juuri sopivasti klo 22-8). Suosittelen!
Ilta pyörittiin ihmettelemässä suurkaupungin menoa ja shoppailtiin. Eli ostettiin molemmille kenkiin uudet pohjalliset ja kävely keveni entisestään. Illalla käytiin syömässä De Nachtwahtissa järkyttävän suuret annokset ribsejä ja lampaankyljyksiä. Vinkkinä jos menette: ÄLKÄÄ tilatko lisäkkeitä. Oli se onni, että älyttiin sentää alkuruuat jättää väliin. Kieriskeltiin sitten nukkumaan ja matkalla ihmeteltiin punaisten lyhtyjen katujen tarjontaa. Jos ensivisiitillä kymmenen vuotta sitten puolialastomat naiset näteikkunoissaan kutoivat villapaitoja, niin arvaatte varmaan mitä tekivät nyt... No räpläsivät kännyköitään tietty! Äärimmäisen kiihottavaa.
Torstai aamuna otettoon reput kantoon ja suunnattiin kävellen kohti Airbnb kämppää osoitteessa Kinkegaard 8. Ja mikä kämppä: 51 jyrkkää porrasta, portaiden päässä kaksio kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Asunnon ensimmäisessä kerroksessa olohuone, ruokahuone, keittiö ja vessa, ylemmässä kaksi makuuhuonetta ja kylppäri. Iiiiiiiiiihana! Yksinkertainen ja skandinaavinen sisustus (Ikeaa ja vanhaa tavaraa), ihana löhösohva, ainoa mikä puuttui oli käsipyyhe. Kiitos Wouter <3 Pienen viivästyksen jälkeen saimme matkaseurankin perille, kun Amsterdamin kentän tietokoneiden bitit oli vihdoin saatu järjestykseen ja siitä se yhteinen loma alkoi.
Torstaista lauantaihin tehtiin vaikka mitä. Ja oikeastaan ei juuri mitään. Oltiin ihanasti ilman aikatuluja illan ruokailuja lukuunottamatta. Käveltiin kymmeniä kilometrejä kanavan rantoja, kävelykatuja, Vondelparkin puistoa, punaisten lyhtyjen katuja... Poikettiin välillä syömään ja juomaan. Yksi mielenkiintoisimmista baareista oli Sound garden. "Älä anna epämääräisen ulkokuoren hämätä, pimeän baarin perältä löytyy viihtyisä terassi aivan kanavan varrelta". Ja niinhän siinä kävi kuten TOP10-opaskirja kertoi. Ensin graffitien peittämän talon kapisesta kulmaovesta sisään imelältä tuoksuvaan pimeään baariin, kaljat käteen tiskiltä ja ulos. Ja olihan siellä se terassi aivan veden rajassa. Rentoa porukkaa, siis muitakin kuin me.
Käytiin myös kanavaristeilyll vähän pienemmällä veneellä kuin niillä isoilla lasikattoisilla, jotka menee pääkanavia pitkin. Meitä oli veneessä reilu kymmenen ja mukava (ja söpö) kapteeni. Selostus tuli ihan livenä eli luomuna, ei mitään audioguidea. Kapteeni kertoi että vuosittain hukkuu 10-20 ihmistä kanaviin. Suurin osa turisteja ja samasta syystä kuin Suomessa tosimiehet juhannuksena: kännissä ja sepalus auki. Kanavista nostetaan myös vuosittain 12000 varastettua polkupyörää. Pyöriä on kaien kaikkiaan miljoona, enemmän kuin kaupungissa on asukkaita. Risteilyn aikana tuli pari tippaa vettä ja tuuli oli aika pureva. Onneksi oli varustautunut kuin naparetkelle itseni tuntien, joten taisin olla ainoa joka ei palellut. Pitkikset olin jättänyt kotiin, kaikki muu oli päällä.
Syömässä käytiin ihanassa Foodhallenissa (vaikka mitä), hollantilaisessa (Moeders), espanjalaisessa (Barceloneta) ja intialais-nepalilaisessa (Sherpa) ravintolassa. Kaikissa oli hyvää ruokaa. Jos nyt perinteinen hollantilainen ruoka voi olla hyvää: muusia ja makkaraa, maksaa ja possua. Mutta jos voi, niin kyllä "äitien paikassa" sitä osattiin laittaa. Moedersin senillä oli satoja äitien valokuvia ja lisääkin olisi saanut tuoda. Harmi kun en muistanut ottaa mukaan. Kaikki ravintolan lautaset, lasit ja aterimet oli eri paria, koska avajaisviikolla kaikkien oli pitänyt tuoda omat astiat mukanaan ravintolaan. Aika kätevää noin budjetin kannalta.
Vaikka sää ei ihan parhaimmillaan ollut, niin paria ripsausta lukuunottamatta oli ihan OK turistisää. Paljon nähtiin ja paljon jäi näkemättä. Kaupunki oli ihanan kaunis ja rento, asunto loistava ja seura ensiluokkaista. Sunnuntai aamuna pakattiin reput, käveltiin pari minuuttia lentokenttäbussin päätepysäkille, 5€ kuskille ja puolessa tunnissa kentälle. Jep! Kotona oltiin jo puoli kuudelta. Tuntui kuin olisi ollut pidempäänkin lomalla. Siis näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
