Koti, Nokia, Suomi 200 km

5650 kilometriä, neljä viikkoa ja nyt kotona. Home, sweet home. Aamulla herättin vielä Finstar-laivan hytissä, aamupala naamariin ja autoon. Laiva oli satamassa yhdeksältä, mutta päästiin ajaan ulos vasta puoli kymmenen jälkeen. Rekoilla etusija. Ihan OK, mehän oltiin lomalla. Kotimatkalla poikettiin vielä tekemässä tupatarkastus Akin ja Maikun uuteen kotiin Järvenpäähän. Hyvältä näytti. Hyppäsin sitten minäkin vaihteeksi auton rattiin ja ajoin Crafterin kotiin. Kiltisti Petrin perässä koko matkan.

Nyt ollaan kotona ja autokin on tyhjennetty tavaroista. Ensimmäinen koneellinen pyykkiä pyörii ja Petri setvii firman juttuja. Täytyy sanoa että koti oli yllättävän siisti, eikä olohuoneen senkin pientä vesivahinkoa lukuunottamatta suurempia taisteluvammoja ole havaittu. Vielä. Iso kiitos Nupulle. Ja mummille <3 Tästä se arki alkaa. Ikimuistoisen reissun jälkeen on mukava palata arkeen. 

Jossain päin Itämerta, 0 km autolla ajoa

Päästiinkin yllättävän vähällä odottelulla illalla laivaan. Pelottelut siitä, että karavaanarit ajatetaan viimeisenä vasta kahden aikaan, ei käyneet toteen. Ehkä syynä sekin, että laivalla on todella vähän väkeä. Asuntoautojakin vain kolme! Päästiin laivaan ensimmäisinä karavaanareina jo klo 23.20, kun edellä oleva tupeksi jotain ja satamamies hermostui ja viittasi meidät välistä jonon ensimmäisiksi. Petrin piti peruuttaa laivaan, ihan seinään kiinni. Jos minä olisin ollut puikoissa, niin olisin sanonut huitojapojalle, että "no way", hyppää itse rattiin. Ei ongelmia Petrille.

Yöllä oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Ainoa ääni oli yksi kuulutus, että jonkun Pertin autossa oli hälytin lauennut ja pyydettiin sammuttamaan. Välittömästi. Varmaan teki työtä käskettyä, koska ei tullut uuttakaan kuulutusta. Laiva osoittatui oikein mukavaksi. Näillä Finlinesin Hel-Tra laivoillahan on tehty täysi remontti parin viime vuoden aikana. Hytti on siisti. Ei mitään luksusta tämä säästöhytti ainakaan, mutta vallan hyvä.  Yleiset tilat, etten sanoisi, tyylikkäät. Merihenkiset, pelkistetyt, ei turhaa kikkailua. Tykkään.

Siinähän se päivä meni. Brunssilla sai köydä kahteen kertaan ja tottakai käytiin. Ensin heti, kun ovet aukeni (9.30) ja toisen kerran ennen kuin ovet meni kiinni klo 13. Ei sillä että nälkä olisi ollut. Ateriapaketin varanneille tarjottiin lasi kuohuvaa, joten saatiin sekin tuplana. Pelkkää säästöä. Saatiin myös ihana ikkunapöytä merimaisemilla.

Laivassa oli aamusta joku vesivahinko. Äijät otti muoviputkilla katosta vettä useammasta kohtaa ämpärikaupalla ja vähän tuli siinä perkelettä ja saatanaa. Ajattelin että kohta on imuautolle töitä. Pelättiin että vesi loppuu eikä päästä saunaan. Onneksi päästiin. Tosin kiukaita ei ollut kukaan muistanut laittaa aamulla päälle, joten eipä tullut oikein löylyjäkään. Mua ei haitannut. Lilluin omassa rauhassani poreammeessa. Rauhassa todella, ei ketään muita. Petri kävi ssunassa ihan kahteen otteeseen. Mitäpä täällä muutakaan.

Päivä meni lehtiä lueskellessa ja avattiin telkkarikin ensimmäistä kertaa melkein neljään viikkoon. Eläköön Mastechef! Katsottiin sekä Australian että Suomen Junior-versiota. Illalla käytiin vielä kerran buffassa syömässä. Täytyy sanoa, että paras buffa aikoihin. Etenkin lämpimät ruuat, jotka yleensä passaan, oli loistavia. Ankkaa! En muista koskaan syöneeni hyvää ankkaa buffassa. Nyt söin. Koska hintaan kuului myös viini tai olut, piti hyödyntää sekä valkkari (alkuruuat) että punkku (pääruuat). 

Nyt katsellaan telkkaria ja odotellaan nukkumattia. Huomenna vielä aamupala laivalla, satamassa klo 9. Rentouttava meripäivä. Tästä on hyvä ponnistaa arkeen. Pakko jättää kuvia pois tästä julkaisusta, koska wifi on laivalla niin paska, että ei suostu julkaisemaan päivitystä täysillä kuvilla (puoli tuntia jo yritystä takana). No, pientä petrattavaa tännekin. 

Travemunde, Saksa 275 km

Vaikka ei olisi mikään kiirekään ollut, niin oltiin tien päällä heti kahdeksan jälkeen. Ensin kävin maksamassa meidät sataman stellplatzista pois, kun ainoastaan saksaa puhuva virkailija vaivautui vihdoin paikalle. Yritti ensin veloittaa 16€, mutta sanoin tiukasti "no way" ja maksoin 12€. Siinäkin vähän liikaa, kun vessatkin oli lukossa. Ihan väleissä kuitenkin pysyttiin.

Kaarrettiin suoraan lähimmän Lidlin parkkipaikalle, kun oli bongattu se jo illalla. Lastattiin kärry täyteen, sisältöä sen tarkemmin erittelemättä. Ajettiin vähän matkaa ja mentiin Aldiin. Ajettiin vähän ja mentiin taas Lidliin. Ei kehdattu kerralla ostaa niin paljon kuin mieli teki. Vaikka tuskin kovin montaa tuttua olisi vastaan tullut. Kiitettävästi jo muutenkin katseltiin. Yleisesti on todettava, että Aldissa on parempi makkara- ja Lidlissä parempi viinavalikoima. Pähkinät on halpoja molemmissa. Ja suklaat. Molempien yhteydessä on aina erillinen leipomo. Harmi kun jääkaappi on jo täynnä makkaraa, niin ei oikein tortut mahdu. Nykyisin Saksan Lidleissä voi maksaa myös kortilla, toisin kuin vielä edellisellä reissulla 2015.

Syömässä poikettiin Schwerinissä, jossa käytiin myös joskus viitisen vuotta sitten. Petrinkin muisti palaili pätkittäin, kun upea linna ilmestyi näköpiiriin. Schwerinissä on siis keskellä kaupunkia saaressa linna. Viimeksi käytiin linnassa sisälläkin. Onneksi, koska se on maanantaisin suljettu. Olisi mennyt förbii meiltä. Nyt ihailtiin linnaa ulkoapäin ja kaunista vanhaa kaupunkia ristikkotaloineen.

Ajeltiin sitten hyvissä ajoin Travemunden satamaan pikkuteitä pitkin, että on aikaa shoppailla satamamarketissa. Viinakauppaa pitää karavaanareiden keskustelupalstalla "Kouvolan likaksi" nimetty Sari Berner. Ei ihan yhdellä kauppakeikalla selvitty, kun on ne ylioppilasjuhlat tulossa ja kaikkee. Siis ihan oikeasti... Nyt on vessa, penkinaluset ja takakontti täynnä. Pyöriä ei sentään tarvinnut jättää Saksaan.

Nyt sitten odotellaan laivaannousua. Tai itseasiassa odotellaan tien vieressä vasta lähtöselvitykseen menoa, koska yli 2.1 metriä korkeat autot lastataan viimeisenä ja niitten pitää tulla lähtöselvitykseen aikaisintaan klo 23. No, kyllä me ajateltiin mennä vähän ennen kärkkymään. Laiva lähtee siis aivan loistavaan aikaan eli klo 3:00. Mutta itsepähän tämän valitsin. Huominen menee sitten ihan kokonaan levon piikkiin. Finnlinesin rahtilaivoilla ei ole päivätansseja kyllästyneiden balkanilaisten ukkojen soittamana, ei karkkibingoa, ei aarrejahtia eikä kännisiä suomalaisia hyttikäytävillä. Siellä voi vaan olla ja syödä. Ja saunoa. Muistaisin että saunaosasto on ihan jees. Otin nuukuuksissani halvimman sisähytin, kun ei siellä merellä ole kuitenkaan muuta katseltavaa kuin meri. Se on jo niin nähty. Käytin hyttivalinnasta syntyneet säästöt jo Bernerillä. Laivalla voi toimia wifi. Tai todennäköisimmin ei. Mutta keskiviikko aamuna klo 9 ollaan Helsingissä Vuosaaren satamassa ja viimeiset päivitykset lähtee. Tämä ikimuistoinen reissu on silloin melkein taputeltu.

Brandenburg an der Havel, Saksa 705 km

Ennen kuin kukko lauloi, niin olin jo Panorama Campingin ihanan lämpimässä suihkussa. Oli kyllä niin viimeisen päälle pesutilat, ettei edes Petri löytänyt laatoituksesta mitään moitittavaa. Jollain tällainen luksus tietenkin katetaan eli kaksi tuoretta sämpylää maksoi respassa 2,10€. Siis ne pelkät tuoreet sämpylät! Pyörälenkillä K-Amurin kaupasta ostettu karjalanpiirakka maksoi 40 senttiä. 

Kahdeksalta oltiin jo tien päällä tarkoituksena vain ajaa. Ja kyllä me ajettiinkin: 705 kilometriä. Saksan rajalla vartin verran Salzburgista oli yllättävän tiukka tarkastus. Yleensähän EU:n sisällä ei enää paljon edes rajaa huomaa, mutta nyt kaikkiin autoihin kurkattiin (Petri hymyili kauniisti, minä myös) ja osa poimittiin sivummalle tarkempaan tarkastukseen. Ei meitä rehellisiä. Ja sitten vaan kaasua. Saksan läpiajoon sunnuntai on paras päivä, koska rekat ei saa ajaa sunnuntaisin. Rekkoja olikin parkissa kaikki levähdysalueet täynnä. Muutama rekka nähtiin ajossa. Ehkä rahalla saa erivapauksia? Tai sitten ne kuljetti ruokaa ja lääkkeitä tai jotain muuta tosi tärkeetä.

Suurin osa motarista oli kolmekaistaisia ja aika paljon oli tietöitä. Liikennettä oli sen verran, että ihmetytti miten täällä arkisin selvitään. Huomennahan se sitten nähdään. Etenkin Muchenin kehätiellä oli "stau", joka jumitti meitä ehkä vartin. Meillä matkavauhti 100, vasemmalta kaistalta meni ohi Porcheja ja Lambogineja niin että huis vaan. Maisemat pääsääntöisesti tylsiä: metsää, peltoa, peltoa ja metsää. Ajosää paras mahdollinen: pilvipoutaa, n. 20. 

Lounaalle poikettiin Bayreuthiin, joka osoittautui oikein mukavaksi paikaksi. Asuntoautolle löytyi oma maksuton parkki, kiitos google. Iso kävelykeskusta, värikkäitä pieniä taloja ja värikkäitä isoja taloja, kahviloita ja kauppoja. Kaikki kaupat kiinni. Saksassa näköjään edelleen pyhitetään sunnuntai lepopäiväksi. Sopii mulle sekin. Oli vanha linna, jonka nimi oli jostain syystä uusi linna. Vanhakin oli siis varmaan jossain. Käytiin kävelemässä puistossa sulattelemassa reissun ensimmäisiä dönereitä ja jatkettiin matkaa.

Jossain Wittenbergin teesien naulaamispaikkakunnan lähellä jouduttiin onnettomuuden takia ruuhkaan. Nähtiin vaan paikallinen Medi-Heli, ambulanssi ja poliisin valot, mutta ei itse syytä. Toivotaan ettei käynyt pahemmin. Ei kyllä yhtään harmittanut se oma 10 minuutin viivytys, kun nähtiin mitä oli etelään päin ajavien kaistalla. Kymmenen kilometrin jono!! Petri siis mittasi. Ihmiset pomppivat ulos autoistaan tupakalle, kun suurin osa jonosta todellakin vain seisoi paikallaan. Siinä meni pyhäpäivä rattoisasti. 

Kyllästyttiin moottoriteihin ja viimeiset reilut 50 km tultiin pikkuteitä. Ajettiin useamman kylän läpi, joilla oli loistava keino rajoittaa läpiajoa ja nopeuksia. Kylien kohdalla tiet oli totaalisen surkeassa kunnossa, yhtä kynnöspeltoa. Kyllä vauhdit laski, eikä tarvitse edes kalliita hidasteita rakentaa. Todellista luomua tämä. Idea on vapaasti päättäjien hyödynnettävissä.

Nyt ollaan parkissa kaupungissa nimeltä Brandenburg an der Haven. Melko lähellä Berliiniä. Täällä on satamassa stellplatz ja kymmenkunta autoa parkissa. Respa oli jo kiinni, kun tultiin seitsemän jälkeen. Lappujen mukaan auki klo 8-21.30 eli täällä käy ilmeisesti kello vähän nopeammin. Onneksi ystävällinen rouva selitti saksaksi, että pysäköikää vaan. Aamulla tulee rouva, jolle voi maksaa. Aina sitä sen verran saksaa ymmärtää, kun on vähän Kettua katsonut. Huomenna sitten viimeinen varsinainen ajopäivä tällä reissulla. Ja ensimmäinen ja viimeinen shoppailupäivä. Keskitytään makkaraan ja virvoitusjuomiin.

Salzburg, Itävalta 240 km

Aamulla mittarissa 8.5 astetta. Odotettiin kahdeksaan, niin lämpökin nousi kymmeneen asteeseen ja lähdettiin sitten vasta pyöräilemään. Aurinko paistoi ihanasti ja Bled-järvi kirkkoneen ja linnoineen oli kuin sadusta. Taustalla lumihuippuiset Alpit. Tai mikä vuoristo hyvänsä siellä nyt onkaan.

Kiivettiin Bledin linnaan. Järkyttävää pystysuoraa ylämäkeä. Pisti puuskuttamaan, vaikka talutettiin pyöriä. Linnassa oli jo bussilasteittain japanailaisia turisteja. Mies neonvärisessä toppatakissa änki melkein jokaiseen kuvaan. Ajattelematonta toimintaa. Ja kuvattavaa riitti! Linna oli rakennettu aivan kalliokielekkeen reunaan kiinni ja näkymät järvelle oli... Katsokaa itse.

Kahvitkin juotiin oikein maisemapöydässä. Pahvikuppi vähän latisti fiilistä, kun oli muuten niin tiptop. Itse linna oli onneton esitys. Vitriineihin koottu jos jonkinlaista sälää ja kaiken kruununa jotkut kerjäiläisnuket liattuine poskineen. Ei kyllä iskenyt meihin kumpaankaan. Mutta linnanpiha ja maisemat olivat kyllä ehdottomasti 10€ pääsymaksun arvoiset. 

Koska oli jo pyöräilty ja tehty ylämäkiharjoituksia, niin soutaminen tästä päivästä vielä puuttui. Bled-järvellä oli iso soutukeskus: radat merkitty järven päästä päähän, iso stadion katsomoineen ja jotkut kisatkin nyt lauantaina. Hiphopit täysillä, ärsyttävää. Ei nyt niihin soutukisoihin sentään menty, vaikka en epäile ollenkaan, etteikö Petri olisi siellä pärjännyt. Vuokrattiin kuitenkin sellainen perinteinen soutuvene tunniksi aivan ihanalta papalta.

Petri souti meidät hetkessä kirkkosaareen. Minä räpsin kuvia ja annoin ohjeita mihin päin pitää kääntyä, että valo tulee sopivasti ja kaikki oleellinen mahtuu kuvaan. Kierrettiin saari ja pakko sanoa, että se näytti "ulkoa paremmalta kuin sisältä". Kirkkoon ei menty, koska ei näyttänyt ihmeelliseltä ja maksoi 6€ per henki. Joku raja sentään. Veneet toi turisteja sadoittain saarelle hintaan 11€ pää. Me maksettiin 10€ soutuveneen vuokrasta eli säästettiin 12€. Sillä saa melkein pari kebabia.

Palautettiin vene papalle, kiitettiin kauniisti ja kehuttiin erityisesti venettä. Pappa ilahtui ikihyvikseen ja jätti työpöytänsä ja huikkasi meidät mukaansa. Kertoi olevansa 80-vuotias ja oli rakentanut paitsi sen meidän veneen, niin myös kymmeniä muita. Vei meidät katsomaan kuvaa itsestään parikymmentä vuotta sitten nuorena miehenä (= 60v) ja kuvia rakentamistaan veneistä. Tiesi Suomen. Oli ollut Lahdessa joskus viikon verran veneitä pykäämässä. Ihana pappa. Sydämeni suli. Pus pus.

Kun oli riittävästi kuntoiltu, niin jatkettiin matkaa. Travemunden satamassa pitäisi olla maanantai iltana, joten valikoitiin joku kohde matkalla pohjois-Saksaan. Sormi osui kartalla Salzburgiin. Tomtom ajatti alkumatkan pieniä kinttupolkuja. Siinä jo syke vähän nousi, kun koko ajan oli pelko puserossa, että jos joku kissaa isompi tulee vastaan. Ei onneksi tullut. Päästiin motarille ja sitä suhautettiin kohti Itävaltaa. Matkalla ostettiin Itävallan moottoritietarra. Kohta ei näe enää tuulilasista ulos.

Tie Sloveniasta Salzburgiin on maisemiltaan ehdottomasti TOP1 moottoritie. Aivan upeita alppimaisemia! Petri hihkui koko ajan, että "kato nyt tota lunta" ja minähän tein työtä käskettyä. Lehmiä laidunsi melkein pystysuorilla niityillä vuorten rinteissä. Miten ne pysyy siellä? Eikö niitten nilkat tule kipeäksi? Tai eikö ne putoa, kun ne nukkuu?

Ihan ilmaista ei ajaminen alppitiellä ollut, vaan pulitettiin kaksikin tunnelimaksua. Toinen 7€ ja toinen 11€. Kalliimpi oli Tauertunneli, jolla pituutta 6,5 km. Muistaisin että just siinä tunnelissa oli joku tulipalo joskus, jossa kuoli useampi ihminen. Parempi kun ei ajattele oliko se juuri se tunneli, menee vaan. Hengissä selvittiin. Kokattiin matkalla tomaattikeittoa ja (vähän) kuivaneita sämpylöitä autossa, kun ei viitsitty jonottaa täpötäydelle huoltoasemalle. Kyllä Knorr  vaan osaa.

Nyt ollaan yö Panorama Campingilla Salzburgissa. Reissun kalleimpia paikkoja 33€ yö. Pieni alue, supersiistit vessat (ja lämpimät, ovet kiinni), ihan selvästi perheyritys. Mummo paimensi äänekkäitä lapsia, tytär rahasti ja pappa näytti mihin saa ajaa. Erityisesti korosti että täällä näkyy telkkari, kun suuntaa vaan antennin oikeaan suuntaan. Tajuttiin että me ei ole otettu kertaakaan edes esiin telkkaria kaapista koko matkalla. Kyllä ohjelmaa on on ollut riittävästi ilmankin ja huomattavasti tasokkaampaa. 

Kämppäriltä meni aivan loistava pyörätie suoraan kaupungin keskustaan, 5 kilometriä. Siis periaatteessa. Käytännössä mennessä pyöräiltiin melkein tuplaten, koska täällä oli joku juoksutapahtuma ja juuri joenrannan kevyenliikenteenväylä oli suljettu. Sukkuloitiin siellä ja täällä ja löytyihän se vanha kaupunki viimein. Paitsi että täällä oli juoksutapahtuma, niin aika pian huomattiin, että täällä on joku muukin tapahtuma. Väkeä oli järkyttävät määrät liikkeellä. Miehet nahkaisissa polvihousuissaan ja naiset tissit tötteröllä avokaulaisissa puseroissaan, liiveissään ja mekoissaan. WOW!

Käytiin kahvilla, kierreltiin pitkin kaupungin katuja, ihmeteltiin väkimäärää ja markkinameinikiä, käytiin kahdessa kirkossa mutta ei yhdessäkään linnassa. Niitäkin täällä olisi sekä aivan hirveä määrä muitakin historiallisia rakennuksia. Mozartin patsas nähtiin, se taisi olla täältä. Mozartinkuulien osto jätettiin Saksan Lidliin.

Päivällä oli parhaimmillaan parikymmentä astetta lämmintä, mutta illasta viileni. Päätettiin silti syödä ulkona vielä kerran tällä reissulla ja mentiin Sternbräu nimisen ravintolan sisäpihan terassille. Vedettiin lihaa kaksin käsin: Petri lammasta, minä sikaa. Hyvää oli. Paitsi se ihmeellinen lumipallon näköinen kova köntti (perunaa?), jonka päälle en ole koskaa  ymmärtänyt. Syökö sitä joku? Ihminen?

Maha täynnä ruokaa jaksettiin hyvin pyöräillä se 5 km kämppärille. Nyt kun ei edes juoksijat haitanneet menoa, vaan päästiin suorinta reittiä. Aivan luksuspyöräilykaupunki tämä Salzburg. Huomenna jatketaan Saksaan ja katsotaan mihin jaksetaan.

Bled, Slovenia 180 km

Kahdesta asiasta huomaa, että vaihdettiin eilen maata Kroatiasta Sloveniaan: raha vaihtui kunasta tutuksi euroksi ja vessanovet aukeavat taas ulospäin. Ihanaa! En ole ikinä ymmärtänyt mikä vitsi on siinä, että vessan ovi aukeaa sisäänpäin. Etenkin kun itse vessakoppi on pieni kuin perssilmä, jonne on vaikea mahtua edes tällaisen kääpiön. Siinä vielä väistelet vessanovea.

Yöllä oli lämpö laskenut 12 asteeseen HRRRR.... Mutta aurinko lämmitti ilman nopeasti t-paitakeliksi. Ei kun pyöräilemään. Kämppärin lähellä oli joku suolatehdas. Tai voiko sitä tehtaaksi sanoa, mutta meren rannassa oli suisto puenine kanavineen ja siinä eroteltiin merivedestä suolaa. Olisi siinä joku turistikierroskin ollut kaupan, jossa olisi  paremmin voinut perehtyä suolanvalmistuksen sielunelämään, mutta passattiin se. Jatkettiin vielä kerran rantatietä Piraniin. 

Piran oli aamulla yhtä upea kuin päivällä ja illalla. Ei voi muuta sanoa, kuin että tulkaa tänne. Kaikki. Juotiin kahvit ja katseltiin samalla, kun mummot ja papat kävi ostamassa vihanneksia torilta. Poikettiin ruokakaupassakin ja tajusin siellä, että ei ole muuten muissa kaupoissa käytykään tällä reissulla. Siis tälläkään reissulla. Ei yhdessäkään vaatekaupassa, kenkäkaupassa, tavaratalossa matkamauistomyymälästä puhumattakaan. Kerran käytiin apteekissa (ei löydetty mitään) ja kerran Latvian rajalla viinakaupassa. Eli jos joku tuliaisia odottaa, niin ei ole luvassa.

Viihdyttiin niin Piranissa, että melkein hopulla lähdettiin kohti Postojnan tippukiviluolia. Varasin liput etukäteen netistä ja onneksi varasin, koska sen päivän liput oli jo kaikki myyty ennen yhtä.  Luolan ympärille on kehitetty melkoinen turistirysä kahviloineen, krääsäkojuineen, hotelleineen ja halutessaan olisi voinut ympätä mukaan jonkun linnan ja teemapuistonkin. Meille riitti luola. Ja loistavasti riittikin.

Postojna tippukivluolat on Slovenian suosituin nähtävyys, miljoonia turisteja vuodessa. Luolat löydettiin jo 1818 ja heti seuraavana vuonna turistit sisään. Luolia on 32 km ja me kierrettiin niistä 5. Osa pienellä minijunalla (junaan mahtui vaatimattomat 120 ihmistä!) ja pari kilometriä kävellen oppaan kanssa. Mietin ensi että uskallanko mennä, kun ahtaat paikat ei kuulu TOP prority-listalle, mutta otin riskin. Tärkein syy oli se, että rakas päiväkahviseurani Antti suositteli luolia niin voimallisesti, että en olisi kertakaikkiaan kehdannut tulla kotiin käymättä luolissa. 

Luolat oli mykistävät! Ja aivan valtavat kooltaan! Yhdessä kuvassa näkyy meitä turisteja peräperää kulkemassa luolaan tehtyjä polkuja pitkin. Lämmintä oli 9 astetta, kosteusprosentti 95. Vettä pisaroi katosta koko ajan. Sadetakkia ei sentään tarvinnut, mutta nettisivuilla kyllä korostettiin, että tulee pukeutua lämpimästi. Minä laitoin sekä hupparin että kevyttoppiksen, pipon jätin autoon, mutta yksi rohkea nuori mies veti kierroksen sortseissa, t-paidassa ja flipflopeissa. Järkyttävää!

Luolan on kaivertanut joki, joka virtaa nykyäänkin siellä jossain. Joessa elää joku kalantapainen, näytti ihan isolta nuijapäältä, kun niitä oli näytillä akvaariossa. Otus elää 100-vuotiaaksi, voi olla syömättä 10 vuotta, sillä ei ole silmiä koska elää vaan pilkkopimeässä ja sydän lyö 2 kertaa minuutissa. Hauska heppu.

Postojnasta häikäistyneenä lähdettiin häikäistymään toiseen Slovenian matkailun johtotähteen eli Blediin. Painettiin hyväkuntoista moottoritietä sen kun kerittiin, kun oli se tarrakin ostettu. Todella hyvät tiet täällä. Nyt ollaan Camping Bledissä. Iso kämppäri, aika simppeli, huomaa että on jo off season, tilaa on. Iloitsin jo että täällä on ihanan lämpimät pesutilat, mutta joku (idiootti) olikin kiilannut illalla vessan oven sepposen selälleen, joten se siitä riemusta. No, suihkuvesi oli lämmintä, isot plussat siitä.

Bled järvi on... ihana. Miten tälle reissulle on osunut niin monta upeaa paikkaa?Järveä  kiertää 6 km pitkä kävelyreitti ja kyllä siellä pyörälläkin pääsi. Vähän puikkelemista vaati. Väkeä oli liikkeellä todella paljon. Suomeakin kultiin! Eikä edes sitä vittua tällä kertaa, kun oli vähän varttuneempia herrasmiehiä. Keskellä järveä on saaressa kirkko ja rantakallion päällä linna. Molempiin ajateltiin tutustua huomenna. Tänään kierettiin järvi ja otettiin muutama (?) kuva. Itse Bledin kylä ei ole kummoinen, vähän turhan modernia meille.

Hieno päivä. Reissu parantaa vaan kuin sika juoksuaan. Muutama päivä vielä jäljellä. Nautitaan tästä.

Piran, Slovenia 74 km

Aurinko! Heti aamusta paistoi aurinko täydeltä terältä, joten oli ihan pakko mennä vielä ottaan muutama kuva aamuisesta Rovinjista. Piti huppari laittaa, kun lämmintä herätessä 12.8. Kylällä kalastajat setvivät verkkojaan ja perkasivat kaloja, jakeluautot toivat täydennystä ravintoloihin, kahvilat virittelivät auringonvarjojaan. Uusi päivä.

Sanottiin Kroatialle heipat ja ajettiin 70 kilometriä Piraniin, Sloveniaan. Kymmenes maa tällä reissulla. Aika surkeankuntoista maantietä, vaikka piti olla oikein isompi valtatie. Kaikki on suhteellista. Rajalla vaan vilautettiin passeja, ei oltu ilmeisesti riittävän kiinnostavia. Ostettiin huolttikselta Slovenian moottoritietarra viikoksi hintaan 15€. Poika ei puhunut englantia, mutta huitomalla selvittiin. 

Nyt ollaan Piranissa, tai itseasiassa naapurikylässä Portorozissa Camp Lucijassa. Iso alue, merinäkymät tälläkin kertaa ja reissun paras wifi. Ei ihme, koska se pönttö on ihan nurkalla. Alueella on monta TODELLA isoa asuntoautoa. Siis parin linja-auton mittasia. Missä niillä voi täällä ajaa? Naapureina hössöttävä mummo ja söpö pappa. Saksalaisia tietenkin niin kuin 90% turisteista. Eikä näköalaa viety nyt keneltäkään. Kämppäriltä on matkaa Piranin vanhaan kaupunkiin 6 km, mikä ei nykyisin ole meille matka eikä mikään. Matkalla on Portorozin keskusta ja kiva rantakatu. Portoroziin taitaa Aurinkomatkat tehdä ihan seuramatkojakin. Kohtalaisen tyylikkäitä hotelleja ja rantaa ihan keskustassa. Mikäs siinä. 

Mutta Piran se vasta jotain on.Polkaistiin  ensimmäisellä kerralla valtavan kokoiselle kaupungin aukiolle, jätettiin pyörät siihen ja jalkapatikassa kujia kiertämään. Piran on vielä ihananpi kuin Rovinj. Tai en tiedä onko se mahdollista. Jos on, niin sitten on. Arvioikaa itse.

Täälläkin oli pyykkiä! Pyykkiä oli itseasiassa niin paljon, että kujilla haisi Omo. Vai oliko se Bioluvil? Oli rakastamaani mennyttä loistoa, rappioromantiikkaa. Turisteja oli ihan kohtuullisesti, päivälläkin pääsi ongelmitta kulkemaan. 

Käytiin taas kirkossa. Tultiin vähän väärää kautta, joten jouduttiin kiipeämään muurin yli, kun ei viitsitty tehdä uutta kiertoa. Onneksi englantilaispariskunta meni edellä samaa reittiä ja mies kiskaisi mut muurin päälle niin, että heilahti. Herrasmies. Kirkko oli Pyhän Yrjön kirkko. Eikös George ole aina suomeksi Yrjö? Rakennettu 1597 ja korjattu ihan viime vuosina. Kirkossa soi äärimmäisen rauhoittava musiikki. Kyllä oli hyvät "maindfullnessit". Ja upea kirkko.

Ja tottakai kiivettiin kirkontorniinkin. Reilusti alle 200 rappusta. Autenttinen ympäristö, kun oli linnunpaskat portailla ja kaikki. Hienot näkymät yli koko kylän. Piran on vähän kuin Rovinj eli rajautuu mereen lähes kokonaan. Pieniä punatiilikattoisia taloja tuhkatiheään niemennokassa.

Mikäs se tornista näkyikään? No linna. Tai melkein eli linnanmuuri. Koska Petri on linnamiehiä (ja nykyisin myös kirkkomiehiä), niin sinnekin kiivettiin. Lämmintä mittarin mukaan "vain"" 22, mutta auringossa hiki virtasi. Ei valiteta. Hyvät oli sielläkin näkymät, pääsi kirkontornikin kuvaan, ettei sinne jää paha mieli.

Illan suussa Petri kävi vielä uimassa, kun on kerran meri muutama askel autolta. Kehui että vesi oli todella lämmintä. Ei mennyt läpi. Mulle riitti, kun tuli talviturkki kasteltua Kotorissa. Tottakai pyöräiltiin vielä auringonlaskua katsomaan Piraniin ja syömään. Tai syömään ja syömään... Kävikin niin, että molemmat etukäteen TA:sta bongatut ravintolat oli täynnä. Olisi pitänyt olla varaus. No way - ei sovi tähän lomaan.

Pyöräiltiin sitten Portoroziin ja siellä ravintola Fritoliniin. Saatiin lähes viimeinen pöytä. Miten täällä illalla on näin paljon porukkaa liikkeellä? Ruotsalaisia miehiä isoissa ryhmissä, paikallisia ja tietysti niitä saksalaisia. Syötiin rapuja ja tonnikalaa, kun kerran viimeistä iltaa meren äärellä oltiin. Paljastui että Fritoli oli hyvä valinta, koska kotiin oli enää reilu kilometri matkaa. Ilta oli viilennyt niin, että ensimmäisen kerran kaipasi hanskoja. Mutta nou hätä! Kyllä nekin on täällä jossain pakattuna. En vaan heti muista missä.