keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Singapore zoo ja viimeistä viedään

Viimeisen reissuaamun kunniaksi toin Petrille romanttisesti oikein aamupalan sänkyyn. Me ei otettu aamupalaa hotellista, kun oli tosi kova hinta. Poikettiin sitten jo illalla vastapäisessä 7/11 kaupassa, joita on täällä joka nurkalla. Kolmioleipä, mangomehua ja mulle cafe latte söpössä mustassa lehmäpulllossa. Läheteltiin vähän sähköposteja ja tutustuttiin eläintarhan karttaan. Ja pakattiin. Nyt nostettiin lentosukat, silmälaput ja korvatulpat repun pohjalta. Tungin sinne snorkkelin ja rantalipparit. Ihmettelin mitä puuttuu, kun reppuihin jää niin paljon tilaa. En keksinyt.

Yhdeksän jälkeen jätettiin reput hotellille säilytykseen ja otettiin taksi eläintarhaan. Alle puoli tuntia ja n. 13€. Taksikuski oli kiva pappa. Joku "uskonlakki" oli sillä päässä. En nyt muista minkä uskon, mutta tiesin että on rehellisyyden perikuva. Ajaakin osasi, mikä on poikkeuksellista tällä reissulla.
Singaporen eläintarhaa on kehuttu jopa maailman parhaaksi. Meidän tähän asti ykkönen oli Berliini, mutta ehkä nyt Singapore kiilasi ohi. Eläimet ei ole häkeissä, vaan esim. vallihautojen tai aitojen takana. Suuri osa näkyy voivan ihan hyvin. Apinoita on vapaanakin ja yksi lisko tuli polulla vastaan. Alue on iso, joten hypättiin ensimmäisenä minijunaan ja kierrettiin sillä koko paikka. Sai vähän yleiskuvaa mitä missäkin on.
Aamulla aurinko paistoi ja oli tosi hikinen ilma. Onneksi puista tuli varjoa ja välillä oli katettuja polkuja. Erittäin hyvä vilvoittelupaikka oli jääkarhun elämää esittelevä halli, josta oli näkyvyys jääkarhun "häkkiin". Ravintolassakin mentiin ilmastoituun sisätilaan syömään (taas ankkaa). Ruokien hinnat oli yllättävän kohtuulliset, kun usein tällaisissa paikoissa kaikki hinnat on ihan tapissa.
Osuttiin ruokinta-aikaan valkoisen tiikerin luokse. Tiikeriä kävi vähän sääliksi, kun kiersi aluksi ahdistuneen oloisesti kehää, mutta jos sillä oli vaan niin nälkä. Päätin uskoa niin. Lihanpaloja se nappasi näppärästi ilmasta. Muutama vuosi sitten tiikerit oli napanneet täällä näppärästi siivoojan, joka oli mennyt väärään aikaan niiden alueelle. Turistit oli katselleet vieressä. Ihan niin ikimuistoista kokemusta ei onneksi saatu.
Yksi mieleenjääneistä oli jättiläiskilpikonnat. Galapagoksen konnien jälkeen suurimpia maailmassa. Vanhimmalla arveltiin olevan ikää melkein 80 vuotta. Osuttin tännekin ruokinta-aikaan. Porkkanat ja bataatit meni näppärästi alas. Kasvot oli söpöt kuin ET:llä. Myös kaljurotat jäi mieleen, kun ne oli niin rumia. 

Nähtiin myös kirahveja, seeproja, leijonia, minipingviinejä, lepakoita, käärmeitä (yäk), nenäapinoita... Ja se jääkarhu. Eikö sillä ole täällä kuuma? Ja tottakai kymmenittäin lapsuudesta Korkeasaaresta mieleenjääneitä punapersepaviaaneja. Onko ne ihan oikeasti vaippapaviaaneja? Kuka niitä sillä nimellä sanoo??

Iltapäivällä taivaan peitti yhtenäinen pilvimassa. Jee!!! Tuli ihan inhimillinen keli eli pilvistä, +30. Loistosään ja rauhallisen tahdin ansiosta jaksettiin kierrellä Singapore zoossa 6 tuntia. Taksilla hurautettin hotellille. Nyt oli autona se jo aiemmin luvattu "brand new Toyota". Ihan hybridisellainen. Kuskina nuori poika, joka hius ojennuksessa, muutenkin tip top. Täällä Singaporessa me ollaan paitsi alipukeutuneita niin myös yli-ikäisiä!
Uitiin hotellilla ja veljet se virkisti. Heitettiin hikiset vaatteet reppuun, reput vielä hetkeksi säilöön ja metrolla keskustaan. Ajateltiin että mennään sitten tappiin saakka, kun EZ-korteissakin oli rahaa muutama dollari. Käytiin katsomassa upeaksi entisöity ruokatori Lau Pa Sat. Vanhanajan koristeellinen valurautarunko, pyöreä rakennus, kymmeniä erilaisia ruokakojuja, makuja ympäri maailmam. Ei sentään maksalaatikkoa eikä mämmiä. Yhteispöydät, joten Petri otti rapuja ja minä intialaista. Kysyin erikseen, että "is that very spicy?" "NO spicy" ja kaunis hymy. Ei olisi pitänyt edes kysyä. Kojulla oli katkeamaton jono nimenomaan intialaisia asiakkaita. Niillä on hieman eri käsitys "no spicy"sta. Se on sitä mitä pystyy syömään ilman, että pitelee kiinni kaksin käsin takaraivostaan. Hyväähän se oli (liekkien sammuttua huomasi). Kalja oli halpaa maa huomioiden, reilut 3€.
Viimeinen metromatka tehtiin lentoasemalle. Metrossa kaikki räplää täällä(kin) puhelinta, paitsi me. Jätin jemmaan metrokortit eli jos joku on reissamassa sinne suuntaan, niin annan eteenpäin. Nyt istuskellaan reissun ekaa kertaa Starbucksissa ja odotellaan 23:35 lähtevää Finnairin lentoa. "No checked baggage?" "Really?" Joo, ei ole edelleenkään. Yksi tuliainen on ostettiin tänään, mutta sitä ei voi kertoa, koska Nuppu yllätti käymällä täällä blogissa. Petri osti itselleen nyt lentoasemalta lisää tuoksua ja minä äsken melkein bikinit. Siis melkein. En jaksanut kokeilla, en ymmärtänyt kokonumerointia eikä myyjääkään suuremmin kiinnostanut. Pitäköön bikininsä.

Edessä 12 tunnin lento kohti Helsinkiä. Yölento. Aion aloittaa uuden elämän ja nukkua koko lennon ajan. Hyvää yötä.

2 kommenttia: