sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sanur - pyöräilyä ja polttavaa aurinkoa

Puri Mesari hotelli näyti aamulla ihan yhtä ihanalta kuin illalla. Meille kuului huoneen hintaan "american breakfast". Kaksi paistettua kananmunaa oli kyllä liikaa paahtoleivän päälle. Ennen yhdeksää lähdettiin rannalle.Tässä päässä Sanuria on paikallisten ranta, joka on yleensä rahallisempi. Siis yleensä, mutta nyt olikin sunnuntai. Kaikki paikalliset perheineen oli rannalla. Grillissä paistui satay-vartaat ja mopot pärräsivät edestakaisin. 
Hauskaa touhua, mutta me haettiin jotain vähän rauhallisempaa. 
Käveltiin hetken matkaa kivettyä rantapolkua pohjoiseen ja jäätiin rannalle, jossa kalastajat onkivat vedessä riisihatut päässä. Yhdellä oli kyllä mopokypärä, vaikka ei täällä muuten näy kukaan ajaessa kypärää käyttävän. Hyvä että edes kalastaessa. Uimaan mentiin heti. Ja ihanaa! Sanoisin 29 astetta. Onneksi merituuli vähän viilensi, niin pystyi sentään varjossa olemaan kun välillä kävi uimassa. 
Kun oli saatu riitävä annos rantaelämää, niin käveltiin takaisin hotellille. Matkalla lounaaksi club sandwich puoliksi. Tämäkin on sarjassa "joka reissulla". Mangolassikin tilattiin, mutta se ei ollut lassia nähnytkään. Se oli pirtelö, jossa puolet jäämurskaa. Intiaan oppiin siitä tai nimi vaihtoon.
Hiki virtasi, kun hotellille päästiin. Lämpöä lähemmäs 35, eikä tuuli osunut kotikadulle yhtään. Allas on kaunis, mutta vettä ei kyllä voi kovin virkistäväksi kutsua. Pulahdettiin silti. Vähän oli kuin kylpy, vaahto vaan puuttuu. Mutta pääasia, että allas on kaunis. Onhan meillä suihku. Ja jälleen kerran muuten todella iso kylppäri.

Iltapäivällä vuokrattiin vielä polkupyörät. Vähän haastetta tähän lämpötilaan. Pyörävuokra vähän yli euron, palauttaa voi aamulla. Petri sai hienon vaihdepyörän ja minä natisevan mummopyörän, joka oli söpösti pinkki. Kädensijat oli jotain mallia piikkimatto ja tuli melkein rakot käsiin. Mutta pyöräily oli kivaa! Varmaan 10 kilometriä sukkuloitiin.
Vaihdettiin rahaa ja käytiin Hardys supermarketissa ostaan aurinkorasvaa ja mangomehua. Todettiin että "tämä pää" Sanurista sopii paremmin meille, toisessa päässä kävi aika kuhina.
Takaisin tultiin rannan kevyenliikenteen väylää, jolla on pituutta monta kilometriä. Välillä täytyi hypätä pois pyörän päältä ja puikkelehtiä porttien läpi, kun mentiin jonkun hienon rantahotellin läpi. Rannat on siis yleisiä, mutta isot hotellit hallitsevat omilla aurinkotuoleillaan alueitaan. Aika luksuksen näköistä hommaa, mutta sehän jo todettiin, ettei meille sovi. Poikettiin yksille pieneen rantakupppilaan, täkäläisittäin warungiin. Seurattiin samalla yhden pojan leijan lennätystä, josta ei näyttänyt tulevan mitään. Vaatii vähän tuunausta vielä.
Illalla pyöräiltiin vielä syömään Baby Monkeys raflaan. Vastapäisessä baarissa soitti livebändi mm. Nirvanaa ja Deep Purplea. Ja hyvin soittikin. Jätettiin ne pojat sinne soitteleen ja lähdettiin "kotiin". 

Huomiselle ei mitään suunnitelmia, mutta aurinkoa ei ainakaan oteta. Molemmilla vähän nahka punottaa, vaikka minä rasvaan koko ajan kertoimella 50 ja olin auringossa tasan uimisen ajan. Onneksi ei pahempaa, "kyllä se aamuun mennessä rusketukseks muuttuu". Onkohan täällä eri aurinko?

1 kommentti:

  1. Petri onkin saanut hyvin aurinkoa!
    Zeesus, miten ihmeessä jaksatte pyöräillä tuossa kuumuudessa:)
    Upea on kyllä reissunne <3

    VastaaPoista