Kochi, Intia: Sightseeing & no shopping

Aamulla oltiin taas tosi reippaita. Käytiin katsomassa rannan meininikiä, jota oli huomattavasti vähemmän näin arkipäivänä. Uimareita oli kourallinen, lenkkeilijöinäkin enempi ikämiehiä, mutta kalastajat oli verkoillaan. Yritettiin mennä rantaa myös toiseen suuntaan, mutta aluetta ympäröi varoitukset ja piikkilangat. Armeija ei ilmiselvästi halunnut meitä sinne. Kierreltiin sitten paikallisten asunalueella ja sehän vasta mielenkiintoista onkin.

Täällä on todella paljon valkoisiksi maalattuja, kauniita siirtomaatyylisiä taloja korkeine aitoineen ja rautaporttrineen. Vieressä saattaa olla sulassa sovussa "monien mahdollisuuksien talo" tai "vaatii pientä laittoo", joskus vähän isompaakin. Monissa niissä kuitenkin asutaan. Ulkopäin talo saattaa olla meidän mittapuullla purkua vailla, mutta silti kukat kukkii parvekkeella ja pyykit kuivaa.

Kävelyn jälkeen lähdettiin vaihteeksi ajelulle A&K:n kanssa. Täällä joka nurkalla tuktukit tarjoaa kyytiä ja etenkin kiertoajeluja "sightseeing, best places!" Kukaan ei ymmärrä, että joku hullu voi haluta vapaaehtoisesti kävellä. Eikä me enää haluttukaan. Otettiin sitten pari tuktukkia hintaan kolme tuntia 200 rupiaa kahdelta eli euron tunti. Paineltiin perätoukuria pitkin Fort Kochin kujia. Nähtiin pesula, huumaavan tuoksuinen maustetukku, inkivääritehdas (no, ehkä tehdas on väärä sana), muutama temppeli, Mattancherryn portugalilainen palatsi ja tynnyrien korjaus & kierrätysfirma. Niin ja kolme norsua keskellä tietä. Norsut vei kärsässään valtavia puunoksia paikasta A paikkaan B.

Parasta oli kuitenkin paikalliset markkinat. Taas on väriä, menoa ja hajua. Etenkin kala- ja lihaosastolla erillisessä haliissa. Nähtiin haita ja jumalattoman suuri tonnikala. Jos siitä tekisi "lohimedaljongin", niin pannun pitäisi olla uunipellin kokoinen. Lihaosastolla ruhot roikkuivat koukuista ja tuorein liha (söpöt kilit) odotti vielä teurastusta vieressä. Yök. Myyjät asettuivat mielellään kuvaan ja pari ukkoa halusi nähdä miltä näyttävät kamerani silmin. Vallan hyviltä.

Kävi myös toteen se, ettei ilmaisia lounaita ole, koska tässäkin 3€:n sightseeing-paratiisissa oli pieni käärme. Reissulla poikettiin niin moneen kauppaan, että menin jo laskuissa sekaisin. Ainakin kuuteen. Täällä on käytäntö, että kuski vie asiakkaansa kauppaan ja jos asiakkaat ovat kaupassa riittävän kauan, kuski saa leiman passiinsa. Kerran jouduttiin uudelleen kauppaan, kun kiersimme sen liian opeasti ja "upstairs" jäi käymättä. Ei kun uudelleen. Jäi epäselväksi mitä noilla leimoilla kuskit tekee. Vaihtaako ne ne rahaan? Ei voi kauppoja syyttää, kyllä ostettavaa olisi ollut. Samat pashminat, tunikat, kankaat, koristenorsut ja korut joka paikassa. Petrillä alkoi jo kierrokset nousemaan... Turha kai sanoakaan, että mitään ei ostettu.

Kun "last shop" oli tullut jo riittävän monta kertaa, niin sanottiin kuskeille, että nyt loppu ja viekää meidät kaljalle ja syömään! Kuskeille kiitos siitä, että veivät meidät ihan mukavaan paikkaan, josta sai olutta (Petrille ja Kimmolle), lempijuomaamme fresh lime sodaa  meille tytöille sekä hyvää paneer butter masalaa (kotijuustoa maustekastikkeessa). Hyvä ruoka, parempi mieli. 

Illalla käytiin ihailemassa auringonlaskua rannan kävelykadullla. Me ja muutama sata paikallista. Parhaat kuvat jäi sydämeen vai onko joku onnistunut koskus saamaan värit suringonlaskukuviin? Ei tällä pokkarilla ainakaan.

Illallinen syötiin astetta (tai kahta) fiinimmässä Asia kitchen ravintolassa ystäviemme Anupin, Smithan ja lastensa Navan ja Jeevan kanssa. Päivitettiin kuulumiset, reissusuunnitelmat ja oltiin yhtä mieltä siitä, että Donald Trump on ihan pelle ja että lapsille pitäisi lukea enemmän, että ne oppii itse lukemaan. Kuultiin että Kochissa on enemmän ihmisiä kuin Suomessa, infernaaliset ruuhkat ja huonot tiet. Lupasivat tulla joskus Suomeen, aikataulu jäi vielä auki. Kannattaa reissata, niin saa uusia ystäviä. Annika ja Kimmokin bongattiin aikanaan Keniassa. Kauas piti mennä, että tapasi sielunsiskon.

Nyt tulee muutaman päivän paussi blogin pitoon, koska huomenna 10.30 taksi hakee meidät kahden yön houseboat-retkelle. Epäilen että hintaan ei kuulu langaton netti ja tiedän, että kalja ei ainakaan kuulu. Petrin Kingfisherit odottaa siis pakkaamista yöpöydällä. Pullon pulloa en ole antanut sen juoda, kun niin vaivalla ne siitä viinakaupan luukusta kiskottiin.