Fira, Santorini: 1100 porrasta ja vähän päälle

Lauantai aamuna oli oikeasti kylmä. Forecan mukaan "Feels like 13" eli piti laittaa sekä villatakki, että pidempi hame tarjetakseen terassilla ennen auringonnousua. Tuulikin kävi pohjoisesta. Jaana kävi reippaana aamulenkillä ja sillä aikaa onneksi aurinko nousi täyteen paisteeseen. Syötiin viimeinen aamupala ulkona todennäköisesti pitkään aikaan. Parina seuraavana aamuna on herätys ennen auringonnousua ja sitten ollaankin jo Suomessa. Ja syksyssä. Tavarat reppuhin ja haikeat hyvästit Vasilin Pano Meria cavehouselle. Ehkä paras majoitus ikinä. Tai ei ehkä - oli se.

Paikallisbussilla mentiin sujuvasti pääkaupunkiin Firaan ja ilman yhtään harha-askelta käveltiin hotelli Thirasiaan. Huoneetkin saatiin heti. Respan söpö nuori mies oli muutenkin kovin ystävällinen ja avulias. Huoneet lievästi sanoen todella "basic", mutta siistit, pari shampoopulloakin, pieni terassi ja nopea wifi. Ja jääkaappi! Käy kyllä niin kovalla kolinalla, että yöksi piiti sammuttaa. Haettiin sinne lähikaupasta silti jugurtit aamuksi. Vasililta otettiin "lainaksi" hunajaa ja eilisillä, tiskatuilla jätskilusikoilla kauhotaan. Me ollaan niin kekseliäitä.

Käytiin kylällä pyörimässä, mutta ei tämä Fira vedä Oialle vertoja. Paitsi turistien määrässä. Risteilylaivojen puuttuessa niitäkin oli onneksi vähemmän. Lounas syötiin Camille Stefani kattoravintolassa, jossa kaksi vanhaa pappaa palveli meitä kilvan. Olutkin kaadettiin välillä uudelleen huurteiseen lasiin, ettei lämpene liikaa. Ja kädestä pitäen kiitettiin lähtiessä ihan suomenkielellä. Papat <3

Thirasia hotellissa oli uima-allas aurinkotuoleineen ja yllättävän iso allas olikin. Varjoakin pystyi ottamaan. Uimaankin olisi pystynyt, mutta vesi oli minulle liian kylmää (= 25). Timppa ja Petri uivat kyllä, pisteet siitä. Jotta iltaruoka mahtuisi mahaan, piti lähteä sulattelukierrokselle. Koska kujien ihmispaljous ja matkamuistomyymälät ei houkuttaneet, suunnattiin vanhaan satamaan Firan rantatöyrään alle. Satamaan johtaa 587 porrasta pystysuorassa rinteessä! Mutta mehän ollaan elämämme kunnossa!

Täällä sentään yksi askelma oli inhimillisen korkuinen tällaiselle tappijalallekin. Haasteensa toi taas kerran ne aasit. Aaseja oli parkissa pitkin portIkkoa ja jätöksiä yltympäriinsä. Pari kunnon aasivessaakin oli matkalla. Haju oli karmaiseva. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja päästiin vanhaan satamaan. Muutama taverna, retkien myyjien toimistoja, kalatusveneitä ja meriretkiä tekeviä paatteja.

Koska aasillaratsastus oli boikotistamme johtuen poissa laskuista, mietittiin ylösnenoa kaapelivaunulla. 5€/hlö. Päätettiin kuitenkin jättää sekin väliin ja kavuta ne lähes 600 porrasta ylös Firaan. Hikistä hommaa. Palkittiin itsemme lähikaupasta ostetulla ouzolla (miehet) ja rose viinillä ( naiset). Reppureissun ainoa huono puoli on se, että korkinavaajaa ei voi kuljettaa mukana käsimatkatavaroissa. Sillähän voi siis tappaa jonkun. Kuten varmaan kynsiviilallakin. Mutta hätä ei ole tämännäköinen. Kynsisaksilla Petri sai vihdoin pullon auki puolen tunnin äheltämisen jälkeen. Hätsunpikaa rakennettiin kertakäyttömukista myös suođatin, että saatiin suurimmat korkinjäänteet pois juomasta. Jep!

Illalla taas syötiin. Ei nyt muistu ravintolan nimi mieleen. Kuvassa mixed grill kahdelle a la Jaana ja Timppa. Tottakai korttiakin pelattiin. Jaanalla on kyllä ilmiömäinen voittoputki päällä. Taidolla - ja ehkä vähän tuurilla. Tosi vähän. Me muut oltiin ihan vastaantulijoita joka tapauksessa.

Jos kohta ei olla tavaroita paljon purettukaan, niin nyt taas pakattiin aikaista aamulentoa varten. 6:30 hakee taksi kohti paljon haukuttua Santorin lentokenttää ja sieltä kohti Ateenaa. Tuntuu kuin olisi ollut reissussa paljon pidempään kuin pari viikkoa. Ja vielä yksi kokonainen päivä jäljellä.