Terassiltamme näkyy Amarin sataman edistan veneet. Petrin monivuotinen haave on ollut päästä purjehtimaan katamaraanilla. Eli laiva täyteen ystäviä, kippari ja kokki. Kohteena Kreikan saaristo, miksei Turkinkin, jos sillä suunnalla rauhoittuu. Enköhän minäkin siellä pari viikkoa viihtyisi pakon edessä. Yttihän siis satama katsastaa.
Amarin satamaan oli 285 porrasta, Timppa reippaana laski ne kaikki. Rappuset oli tuhatkertaisesti raskaammat kuin edellispäiväiset Amoudin rantaan. Yksi rappu oli metrin pitkä ja vietti varmaan puoli metriä alaspäin. Tarkkana piti olla, että pysyi pystyssä, kun kenkä välilä luisti ja piti taas väistellä aasin paskoja. Ei onneksi aaseja tällä kertaa.
Satamassa oli pari betonilaituria, yksi taverna (kiinni), muutama loma-asunto ja veneitä. Viehättävää - eikä meitä lukuunottamatta yhtään ihmistä. Rappuset huomioiden en pidä ihmeenä. Aurinko oli mennyt pilven taakse ja saatiin ensimmäiset Santorinin sadepisarat. Ei niin paljoa, että oltaisiin edes kastuttu. Muuta kuin hiestä ylös kavutessa.
Kotimatkalla pysähdyin taas kuvaamaan. Meidän asunto on muuten aika monessa kreikkalaisessa postikortissa. Ja kymmenien tuhansien ihmisten kameran ja kännykän muistikortilla. Talo näkyy, mutta me ollaan täällä piilossa kuin herran kukkarossa. Turistien huokailut vaan kuuluu ylhäältä ja alhaalta.
Tehtiin ensimmäisen kerran ruokakin itse. Kreikkalaista salaattia (ihan itse pilkoin) ja tsatsikia (valmiina kaupasta). Lisänä asunnon luontaisetuihin kuuluva, ovenhantaakiin toimitettu leipä. Nam! Oli pakko syödä sisällä, koska aamun pilvien jälkeen aurinko porotti täydeltä terältä. Leipäpalvelun lisäksi täällä huoneistoissa käydään myös siivoamassa, lakanatkin vaihdettiin tänään. Erikoinen Airbnb asunto. Kai ne haluaa varmistaa, ettei me laiteta kämppää remonttiin.
Torstai oli huomattavasti rauhallisempi päivä turistien suhteen täällä Oiassa kuin aiemmat päivät. Yhtään risteilyalusta ei näkynyt parkissa, joten väkimäärä kujilla oli sen mukainen. Täällähän pääsi päivällä kulkemaan ihan ongelmitta. Vai vaikuttaako jo se, että syyskuu on yli puolen välin? Mutta illalla totuus kyllä taas valkeni: sadoittain turisteja oli tullut Oiaan katsomaan auringonlaskua. Jokainen terassin katto, kaide, taverna ja vanhan linnoituksen raunion nyppylä olivat pakattuna ihmisiä jo kuuden aikaan. Ja aurinko laskee siis vähän seitsemän jälkeen. Ehtii siinä jalat puutua.
Me löydettiin sivummalta ravintola, jossa oli ihme kyllä tilaa. Pöydät olivat "periaatteessa vain ruokailijoille", mutta periaatteestahan voi aina tinkiä, joten ihana tarjoilija antoi meille plydän, vaikka vaan juotiin. Ihailtiin samalla autingonlaskua ja kauhisteltiin aivan vastasyntyneen näköistä vauvaa, jota isä kantoi rintarepussa. Melkein hukkui sinne. Oltiin valmiina pelastamaan.
Syömään mentiin ensimmäistä kertaa tällä reissulla ravintolaan, jossa oli oikein valkoiset pöytäliinat. Päivän erikoisuutena oli hummerispagetti. Oli se onni että kysyin hinnan ennen tilausta. 60€. En tilannut. Muuten hintataso oli kuitenkin ihan hyväksyttävä ja ruoka huippuhyvää. Ensimmäisen kerran reissulla lasku meni yli 100€:n. Siis neljälle jaetut alkupalat, pääruuat, oluet ja viinit. Sen arvoista. Plussana myös se, että Petrille oli vehnäolutta.
Illalla lyötiin vielä korttia kotiterassilla. Osa porukasta etsi jo päälleen pitkähihaista eli illan lämpötilat vähän laskussa. Huomenna viimeinen päivä Oiassa. Nautitaan siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti