Oia, Santorini: Uimahyppyjä ja täydellistä rentoutumista

Perjantai aamuna tuli jo melkein vilu terassilla ennen auringonnousua. Piti hakea huivi harteille. Forecassa luki 20, "feels like 16". Ei se ihan niin kylmältä tuntunut. Aurinko nousi 7:07 ja aamupalan aikaan terassille paistoi jo täydeltä terältä. Erona suurimpaan osaan Oian majapaikkojen terasseista, tälle paistaa aurinko koko päivän aamusta iltakuuteen. Entisenä auriingonottajana osaan arvostaa. Varjoonkin onneksi pääsee. Täydellistä siis. PS. Zoomaa alla olevaa kuvaa, niin näet meidät terassillamme kuvan vasemmassa ylänurkassa. 

Sama äärimmäisen ärsyttävä kamerakopteri pärräsi jo kahdeksan aikaan terassimme päällä. Kaksi itäistä murretta puhuvaa sitä lennätti. Jaana huusi miehille pari valittua sanaa (= käski häipyä), mutta englanti ei tullut ymmärretyksi. Hetken päästä ymmärsivät ottaa kopterin alas, kun seisoin kuin Justiina kädet puuskassa terassin nurkalla. Pilasin varmaan kuvan. Tällä kertaa näytin myös kieltä. Pätkä löytyy ehkä youtubesta.

Kavuttiin taas ne 250 porrasta tällä kertaa Ammoudin rantaan. Onneksi niin aikaisin ei aasit olleet vielä liikkeellä ja riitti kun väisteli vaan niiden jätöksiä. Ammoudista jatkettiin pikkumatka Agios Nikolaoksen uimapaikalle. Montakohan sen nimistä paikkaa on Kreikassa? Veikkaan tuhansia. Uimapaikalla ei ollut ketään muita. Vähän toista kuin iltapäivällä. Roskaa oli kyllä joka kivenkolossa ja yhdet silmälasit. Ei ollut kakstehot, joten jätin sinne. Roskista ei ollut missään. Roskiksen puuttumisesta huolimatta ihmettelen aina sitä, että tyhjä vesipullo painaa turistin kädessä niin paljon enemmän kuin täysi.

Vesi täällä on todella kirkasta ja lämmintä. Oltiin reippaita ja uitiin tällä kertaa kaikki. Petri snorklasi ja näki joitain kaloja, mutta ei mitään järisyttävää. Sukeltaminen jäi tällä reissulla väliin, vaikka sukellustietokone ja lokikirja mukana onkin. Ei vaan malta jättää meitä päiväksi, kun ollaan niin hyvää seuraa. Petri teki sen mitä pari päivää sitten lupasi: ui, kiipesi töppäresaarelle ja hyppäsi kallionkielekkeeltä. Timppa tsemppasi ja minä kuvasin. Löysin kamerastani oikein sarjakuva-asetuksen tätä varten. Aina oppii.

Uimisen jälkeen ne 250 porrasta ylös ja maisemia ihailemaan Oian kärkeen linnan raunioille. Ensimmäiset turistibussit olivat laskeneet lastinsa Oiaan ja ruuhkia kujille alkoi kertyä. Osa (venäläisistä) turisteista luulee, että koko liikenteen voi pysyttää sen vuoksi, että ottaa kuvaa raskaasti meikatusta ja ylipukeutuneesta tyttöystävästä. Ei vaan voi. Tai että kenen tetassille vaan saa avata portin ja mennä kuvaamaan. Ei vaan voi.

Lounaaksi haettiin jo toisen kerran gyrokset bussiaseman lähellä olevasta kioskista. Tsekattiin samalla paikallisbussin aikataulut huomista Firaan siirtymistä silmälläpitäen. 20 minuutin välein pitäisi lähteä. Pitäisi. Kyllä maistui pikaruoka hyvältä kylmän Mythos oluen kanssa. Samoin vähäkaloriset leivonnaiset iltapäiväkahvilla. Pressopannun käyttö on petraantunut sen verran, että aion perustaa pop up- kahvilan tänne Oiaan.

Ennen auringonlaskua nautittiin vielä terassin rauhasta sekä viimeisistä Oian raappukävelyistä. Aina löytyy uusia reittejä, vaikka ensin tuntuu, että tuostakin on jo menty. Vimeisen päälle rempattujen ja valkoisiksi maalattujen luolatalojen joukkoon mahtuu vielä monta "monien mahdollisuuksien taloa". "Pientä laittoo..." ja niin edelleen. Sormet lähes syhyää..

Tarkan markan ihmisenä tarjoilin aperitiiveiksi kotiterassilla tsatsikia ja oliiveja, koska muuten ne pitäisi heittää pois, kun huomenna muutetaan. Ja kuka sellaista nyt tekee? Aamulla pakotan syömään vielä loput juustot ja metvurstit. Vielä jaksettiin silti iltaruoka Seagull tavernassa. Ei makukokemuksena elämää suurempaa, mutta vallan syötävää. Jälkiruuaksi Nirvanat. Nirvana on siis Kreikassa myytävä purkkijäätelö. Niillä jaksoi vielä läiskiä ristiseiskaa.

Tällä kertaa oli pakko pelata iltaturnaus sisällä. Sää muuttui yhden päivän aikana, kun tuuli kääntyi pohjoiseen. Osa ihmisistä oli kaivanut jo toppatakin esille. Ei täällä nyt sentään niin kylmä ole! Päivällä auringossa oli vielä kuuma, mutta  illalla ei tullut mieleenkään hakeutua tuuliselle puolelle kattoravintolaan syömään. Kai se syksy joskus tännekin tulee.