Koko Santorinin saarella on asukkaita lähteestä riippuen n. 14000. Turisteja varmaan moninkertaisesti sama määrä. Pelkästään risteilymatkailijoita voi vilkkaimpina päivinä olla 10000! Nyt Santorini on rajoittamassa risteilyturistien määrän enemmillään 8000 per päivä. Huh huh... Esim. kotikylämme Oian kadut on metrin leveitä... Eli melkein yhtä leveitä kuin leveimät turistit. Mutta ängettiinhän mekin tänne, joten ei tässä pelkästään muita voi syyttää.
Lähdettiin liikkeelle kohti Firaa jo ennen kahdeksaa. Ei nähty ensimmäisen tunnin aikana kuin muutama ihminen. Kuka sitä nyt lomallaan näin aikaisin heräisi... Paitsi me ja muutama himojuoksija. Sekä pari koululaista.
Polku kiemurteli upeissa maisemissa jyrkänteiden reunalla, parin kylän läpi ja ohi kirkkojen. Kirkkoja täällä on enemmän kuin baareja. Ja se on kyllä paljon se. Opasteet oli vähän sinne päin. Koko matkalla nähtiin kolme opastetta eli siihen nähden pysyttiin kiitettävästi reitillä. Imeroviglin kylä ennen Firaa on kuulemma Santorinin Beverly Hills. Olihan siinä upeita hotelleja valkoiseksi maalattuine taloineen ja isoine allasalueineen, mutta ei mitään meidän terassin voittanutta. Meitä ei altaan puuttuminen haittaa yhtään. Mieluummin ilman kuin sellainen saavin kokoinen poreamme terassilla. Niitäkin täällä näkee.
Matkaa Firaan kertyi reilut 10 km, aikaa meni kolmisen tuntia. Suurin osa polusta pientä kiveä, isompaa kiveä, vähän tien vartta, ylä- ja alamäkeä. Valokuvausinnostukseni hidasti matkantekoa, kun aina löytyi jotain ihanaa kuvattavaa. Ja pitihän sitä juodakin. Lämmintä aamusta oli jo pitkälti yli 20 ja päivällä 27 Forecan mukaan. Tuntui hikisemmältä. Oli se hyvä, että lähdettiin heti aamusta.
Fira oli vilkas: täynnä kauppoja, tavernoja ja turisteja. Kolme suurta risteilyalusta oli nytkin parkissa satamassa ja jos kaikista oli tullut pari tuhatta ihmistä Firan (ja Oian) kapeille kujille niin... Läpi käveltiin pysähtelemätt, suoraan paikallisbussin päätepysäkille ja takaisin Oiaan.
Bussimatka se vasta kokemus olikin. Matka maksoi 1,80€ ja kesti periaatteesa vain 20 minuuttia. Käytännössä tuplaten. Matkantekoa hidastutti mm. autonsa keskelle tietä parkkeerannut mies, jonka takia koko liikenne seisoi kilometrien matkalla. Bussi otettiin niin täyteen matkustajia, että juuri ja juuri meni ovet kiinni. Jää Intiakin toiseksi (tosin poppikoneet ei täällä ollu täysillä).
Bussimatkan jälkeen oli pakko saada suosikkipikaruoka eli gyros. Pitaleipään käärittyä possunlihaa (tai kanaa), tomaattia, sipulia, tsatsikia ja muutama ranskalainen. Hinta täällä 3€. Syötiin gyrokset omalla terassilla ja nassautettiin yhdet hyvin ansaitut Mythokset omasta jääkaapista.
Iltapäiväpulliksi haettiin leipomosta vähäkaloriset leivokset, joissa oli mm. pistaasia, hunajaa ja "angel's hair" ei ihmeellistä karvaa päällä. Kahvikin oli taas asteen parempaa. Pakko oli lähteä sulattelemaan kaloreita Ammoudin kalastajakylään, 250 porrasta Oiasta suoraan meren rantaan. Ja samat takaisin. Laiskat, eli alle 30-vuotiaat, kulkivat portaat aasien selässä. Viisi aasia turistit selässä ja kuski tuli aina rappusten leveydeltä jumalattoman huudon säestämänä. Hyvä että ehti alta pois. Aasin paskaa oli rappuset täynnä. Ei hyvä.
Ammoudi oli oikein söpö pieni kylä: muutama taverna ja saman verran kalastusveneitä. Jatkettiin kuitenkin kapeaa rantakaistaletta toiseen rantaan, jossa oli erillinen korkea saaren töppäre uimaetäisyydellä. Reitti ei sovi korkeanpaikankammoisille. Siitä huolimatta väkeä oli kuin helluntai epistolassa.
Petri ja Jaana sporttisina tekivät kunnon uimalenkin. Kyllä minäkin sentään nahkani kastelin. Petri kiipesi saaren hyppyjyrkänteelle (kuva tekstin alla todisteena), mutta ei sitten uskaltanutkaan hypätä. Ehkä huomenna. Joku svedu tuli heti perään ja veti voltin taaksepäin. Moni kyllä henkeään uhmaten teki vähemmän onnistuneita veteenmenoja aivan lähelle kalliota.
Jätettiin auringonlasku väliin ja mahduttiin siitä johtuen syömään Lotzaan, tämän asunnon omistajan tavernaan. Hyvä ruoka, parempi mieli. Illalla lyötiin vielä korttia eli ristiseiskaa kotiterassilla. Sanotaan vaikka niin, että naiset ei ainkaan hävinneet. Joku pörräytti kuvauskopteria terassimme yllä ja siitä lähti illan rauhassa todella ärsyttävä ääni. Näytettiin sille vähän käsimerkkejä. Mieli teki näyttää muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti