Retimnon, Kreeta: Kreikkalaista terveydenhuoltoa pintaa syvemmältä

Nyt olisi niin paljon kerrottavaa, että pakko vetää mutkat suoriksi! Joka tapauksessa keskiviikkoaamuna vuokrattiin autot: 7 hengen volkkari ja 5 hengen Ford Focus. Moneen kertaan pikkupusuja saaneita nuhapumppuja. Kun kuvasi kaikki naarmut ja lommot, piti kuvata koko auto. Pari varoitusvaloakin paloi, mutta "it's normal" kuten Antille sanottiin jo etukäteen. Mutta kyllähän niillä eteenpäin pääsi. Petri oli toinen kuski.

Ensimmäinen kohde oli Kreetan suurin järvi, K:lla se alkoi... Ei kyllä kovin suuri ollut sekään. Vesi oli todella kirkasta. Polkuveneitäkin olisi saanut vuokrata, kauppamies kimpussa alle minuutin. Päädyttiin juomaan vaan kahvit. 

Järveltä suunta kohti Spilin kylää, pyhää vettä ja leijonanpäitä. Nähtiinkin yli 20 leijonanpääsuihkulähdettä kuvauksellisessa rivissä sekä turisteja kuhiseva viehättävä Spili. Pyhä vesi tuli lähteestä, jonne kävelymatkaa oli 2 km. Täydessä paahteessa, osin melkein pystysuoraa rinnettä, minulla flioflipit jalassa (ostettu Samokselta 6€). Osa porukasta jäi odottelemaan varjoon, osa lähti mukaan. Me Sirpan ja Jukan kanssa kiivettiin pisimmälle, mutta ei koko matkaa mekään. 

Äiti kääntyi fiksuna takaisin, kun korkeutta alkoi olla liikaa korkeanpaikankammoiselle. Mutta kuinka sitten kävikään? Kenkä tarttui kiveen ja kuten äiti itse sanoi "kirjoita vaan että pää halkes" ja melkein niin siinä kyllä kävi!

Repaleinen, suuri, vuotava haava päässä. Isä, äiti ja Rami toimivat ensiaputilanteessa rauhallisen tehokkaasti. Rami jo neuvotteli puhelimessa apua, kun me ehdittiin paikalle (siis yksi lääkäri, kaksi sairaanhoitajaa ja Petri). Vihdoin monien vaiheiden jälkeen äiti pääsi parin sadan metrin päässä (!!!!) olevalle terveysasemallle ommeltavaksi. PIKKU kuriositeettina se, että istui verta vuotavana lähes sairaalan rappusilla, eikä kukaan kertonut että kyseessä on sairaala! Puhumattakaan kysymyksestä "you need help?" Ei punaista ristiä, ei Hospitalia tai mitään seinässä. EU:n merkki ja näitä tän maan kirjaimia rivitolkulla. Eikä yhtään sairaan näköistäkään. Virastolta näytti. Lopulta paikalle tuli kyllä paloauto, ambulanssi sekä vielä apua hakenut Jukka poliisiauton kyydissä. Patongit oli vaan pitänyt ensin heitellä pois repsikan penkiltä, että mahtui kyytiin.

Yli kaksi tuntia meni haavan ompelussa eli se kertoo jotain haavan koosta ja haasteellisudesta. Jukka oli supersuureksi avuksi ja huolehti mm. puudutuksesta ja lankojen katkomisesta. Paikallinen lääkäri ei tainnut olla varsinainen plastiikkakirurgi, mutta minkä käden- ja englanninkielentaidioissa hävisi, niin söpöydellään kaiken korvasi. Avustajana oli aluksi röntgenhoitaja, vasta myöhemmin tuli sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja muistutti Justiinaa: käski minuakin ihan kiitettävästi, pelkällä katseella tai kreikaksi. Ojensin taitoksia peltipöntöstä "steriileillä" pihdeillä, hain lankaa, vedin puudutetta, huuhtelin haavaa... Pahin painajaiseni ei ole onneksi vielä ainakaan totta: en ole täsin vieraantunut sairaanhoitajan työstä.

Ja äiti oli kerta kaikkiaan maailman reippain potilas!!! Litran verran sai nestettäkin, kun menetti melkoisesti verta. Alkuhässäkköineen aikaa meni lähes 3 tuntia ja arvatkaa paljonko maksoi: EI MITÄÄN! Ihmeellistä! Yhtä ihmeellistä kuin se, että yhdellä hoitajalla oli beige-musta minihame ja 15 senttiä korkeet korkkarit. Kipsausvedenkin heitti viemäriin niin, että taatusti on putket tukossa huomenna. 

Mutta palvelua ei todellakaan voi moittia sen jälkeen, kun sisälle asti päästiin. Ja ollaan onnellisia siitä, että vaikka tikkejä on mittaamaton määrä, hiuksia ajeltu, sidokset päässä ja paikat mustina, niin hengissä ja täysissä sielun voimissa! Väillä vaan sattuu ja joskus tapahtuukin, jokaiselle vuorollaan. Tällä kertaa äitille. Samaria jää nyt äitillä ensi vuoteen.  

Illasta palautettiin autot  ja me nuoriso käytiin yhdessä syömässä. Nuorisoksi lasketaan kaikki alle 65 vuotiaat. Tällä kertaa jälkkäriksi tuli ouzoa ja jugurttia & hunajaa. Sekä minulle extra: litra punkkua muovipullossa mukaan, koska jouduin odottamaan ruokaani. Kiitos vaan Akropolis ravintola ja ikihippi tarjoilija.

Olipa päivä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiitos vielä kerran kaikille auttaneille ja hengessä mukana olleille. Tiedätte kyllä. Ja etenkin supersuuret paranemistoivotukset sille reippaistakin reippaammalle potilaalle. Just nyt muistin, että lupasin tarran kiitokseksi...

Ps. Tetanusrokotteenkin tuikkasin oikein turvaneulalla turvallisesti hotellihuoneessa.