Home, sweet home

Lento meni ihan mukavasti. Matkustamohenkilökunnan suomen kielen taitoisuus oli taas tasan 0%. Nuorten miesten osuus 80%. Ennen vanhaan kaikki oli naisia. Tasa-arvo on tässäkin vaan hyväksi. En aloittanutkaan lupauksesta huolimatta uutta elämää vaan jatkoin entiseen tapaan: en nukkunut yhtään koko 12 tunnin yölennon ailana. Katselin kolme leffaa. Ehkä viidennen kerran Housut pois. Se jaksaa aina naurattaa. Tai sitten olin sopivasti väsynyt. Petri veti kunnon yöunet. Ihaltavaa.

Perillä Helsinki-Vantaalla oltiin puoli seitsemän. Selvittiin nopeasti lentoaseman uudelle rautatieasemalle. Kuulemma Suomen pisimmät liukuportaat, tuli testattua. Jessus kun asemalla odotellessa oli kylmä! Ei kohden koskaan. Meillä oli tietty vaan ohuet neuleet. Junan vaihto Tikkurilassa ja Tampereella 8:56.

Isä oli vastassa asemalla ja äiti kotona. Kiitos ❤️ Tiedän että äiti oli siivonnut, vaikka kielsi Nuppuakaan kovin moittimasta. Mutta sen verran poikaani tunnen, ettei tämä huusholli kyllä hänen jäljiltään tältä näytä. Nina oli lajitellut ja nimikoinut postit niin järjestelmällisesti, ettei tarvinnut juuri aivoja käyttää. Purin reput, ensimmäinen koneellinen pyykkiä peseytyyn ja lentosukkien tiskaus käsin. Petri setvi firman asioita. Siitä se arki taas lähtee. Illalla pitäisi jaksaa valvoa, että saa kellon kääntyyn. Voi tehdä tiukkaa, kun jo pitkälti toista vuorokautta on tullut valvottua. Jos sittenkin pienet päiväunet...