Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Aamupala syötiin taas ulkona: teetä, paahtoleipää, munia ja hedelmiä pöytään tarjoiltuna. Hyvä aloitus päivälle. Päätettiin vuokrata päiväksi skootteri. Honda maksoi 75000 IDR eli n. 5€. Näytti pieneltä mutta paljastui ihan tykiksi, hyvin vei meitä kahta.

Saatiin n. 30 sekunnin perehdytys (kaasu ja jarru näytettiin) ja sitten matkaan. Kypäriä ei tarjottu, eikä me kysytty. Melkein heti huomattiin, että tankkihan oli tyhjä. Ei ollut mitään puhetta mitä mylly syö tai mistä bensaa ostetaan. Nähtiin kadun (lue polun) kulmassa pieni kauppa ja pysähdyttiin siihen. Kohta paikalle kiiruhti mummo. Näytin mopon bensamittaria. Mummo haki pöydältä mehukattikannun, suppilon ja rätin. Etsi vielä tankin korkinkin meille satulan alta ja heitti aineet sisään. "How much?" Näytti kassastaan kahta seteliä ja sellaset annettiin. Ja matka jatkui. Mummot pelastaa. 

Ajettiin kapeita mutta suurimmaksi osaksi päällytettyjä teitä pitkin viereiseen saareen, Nusa Ceninghaniin. Saaria yhdisti kapea keltainen lankkusilta, johon mahtui yksi mopo kerrallaan ja vauhti piti olla riittävä. Hyvin selvittiin. Ennen tätä oli käyty jo korjaamolla, kun ei saatu enää mopon penkkiä auki ja sen alla lokerossa oli reppu, jossa oli koko omaisuus. No, korjaamon rasvassa yltäpäältä oleva nuori remontti-reiska sen näppärästi hetken väännön jälkeen aukaisi. Annettiin vähän tippiä ja oli kiitollinen.

Saaressa oli merileväviljelmiä rantavedessä ja merilevää kuivui pitkin tien vieriä. Kukkoja ja kanoja viipotti tiellä. Skoottereita ja mopoja, sekä paikallisia että muutamia muita turisteja. Huomasi ettei täällä ole vielä suurin sesonki. Sopivan rauhallista meille. Vähän uunoiltiin yhdessä risteyksessä ja heti tuli avulias mies sanomaan, että voi opastaa meidät rannalle. Hälytyskellot vähän kilahtivat, mutta mentiin kun ei muutaan keksitty. Eipä mitään. Ranta oli upea, mutta niin kovat aallot, ettei uimiseen sopinut. Ja ukko pyysi tietekin rahaa vaivan palkaksi palveluistaan. Annoin puolet siitä mitä pyysi eli 60 senttiä. En sentään mikään raha-automaatti ole minäkään. 

Yhden maisemaihailuhetken jälkeen ei mopo yllättäen käynnistynytkään! Vaikka kuinka painoi starttia, ei mitään tapahtunut, Voihan P... Kävelin läheiseen hotelliin ja kerroin, että mopo ei käynnisty. Poika tuli heti katsomaan ja: seisontatuki pois päältä, strarttinapin painaminen ja a vot! Kone starttasi. Niinpä tietysti. Olisi ehkä ollut poikaa, jos olisi vaatinut jopa minuutin perehdytyksen skootterin saloihin. Siitä pitää kuitenkin iloita, että osaan nykysisin suht helposti pyytää apua reissussa. Selviää paljon vähemmällä.

Ennen puoltapäivää alettin hakea uima- ja lounaspaikkaa. Palattiin takaisin omalle saarelle eli Lembonganille ja kohti Dream Beachia. Kaikki meni hyvin kunnes... tuli kurvi, betonipolun päällä hiekkaa, Petrin käsi etujarrulla ja HUPS! Niin mentiin nurin, että ei ehtinyt edes tajuta. Paitsi sen, ettei kukaan onneksi nähnyt. Sehän meidän suomalaisten ensimmäinen huoli on. Yksi pariskunta pysähtyi kyllä kysymään onko kaikki OK. Olosuhteisiin nähden oli. Mopo kunnossa ja molemmilla asfaltti-ihottumaa oikeassa plovessa. Tappiona lisäksi reikä Petrin Saksasta ostetuissa sortseissa sekä kolaus itsetunnossa. Ja huoli, että oliko sukellukset sukellettu ennen kuin alkoikaan. 

Suunnattiin mökille, vammojen tarkistus ja pesu suihkussa. Yritin laittaa sidostakin Petrin polveen, kun oli pahempi kuin minulla, mutta eihän siinä mikään pysynyt. Parantukoon ilmahoidossa. Lounas syötiin sitten "omalla rannalla" Mushroom Beachilla.

Ennen kahta meitä tultiin hakemaan World Diving sukellusfirmasta oikein kahdella mopolla, kun ei  varatessa tiedetty, että meilläkin on mopo. Kerroin että me tullaan perässä, muta ajakaa hiljaa, koska "We had a little accident this morning". Ajoivat hiljaa, todallakin. Toista kaveria ei nähty kertaakaan, toinen sentään odotti parissa risteyksessä. Mutta perille päästiin.

Varasin Petrille sukelluksia jo kotimaasta käsin ja ensimmäinen oli "refresh dive", koska edellisestä virallisesta sukelluksesta oli 4 vuotta. Miten se aika niin menee... Olin mukana tulkin ominaisuudessa, vaikka sukellusope sanoi osaavansa suomea. Ihan Pete Parkkosen näkäinen jeppe osasi sanoa "sukeltaminen". Kyllähän sillä jo pitkälle pääsee. Ihan söpö poika oli. Petriäkin kovasti kehui. Sovitiin sukellus huomisaamuksi. Jatkossa Petri pärjää siten yksikseen ja minä... Enköhän minäkin sen ajan pärjää.

Ajetiin mopolla vielä pois Jungut batun rannalta, missä sukelluskeskus sijaitsee ja mentiin vielä sitä surulisen kuuluisaa tietä Dream Beachille. Ei kaaduttu tällä kertaa. Onni ei kuitenaan nytkään suosinut, Oltaisiin otettu yhdet rantabaarissa, mutta kun tarjoilijaa näkynyt varttiin, tehtiin siitä omat päätelmät ja lähdettiin omaan rantsuun. Uitiin samalla. Merivesi kivasti kihelmöi ruhjeissa.

Illalla mentii syömään TA:n suosittelemaan Hai Bar & Grilliin. Paikkaa oli aivan täynnä ruotsalaisia. Isoja äänekkäitä porukoita, lapsiperheitä ja hyvinruskettuneita blondeja. Hinnat kolminkertaiset muihin ravintoloihin verrattuna mutta täytyy myöntää, että myös Balin parhaat ruuat syötiin. Mereneläviä tietenkin. Onni oli myös se, että täällä sai ja uskalsi maksaa kortilla. Miten se tuntuu aina muka halvemmalta, jos ei tarvitse käteistukkua kaivaa rahapussista?

Jälkiruuat setään mentiin syömään muualle. Ei mikään gournet-nautinto, mutta paistetut banaanit meni ongelmita alas meren pauhua kuunnellessa. Huomenna aamupala klo 7 ja Petriä tullaan hakemaan 15 vailla 8. Nyt unta palloon taas monta kokemusta rikkaampana.