Pyöräilypäivä päättyi keskelle ei mitään

Vaikka ei juuri mitään suunnitelmia tälle reissulle ollut, niin nekin vähät muutettiin. Tarkoitus oli lähteä maananantaina kohti Osloa, olla perillä tiistaina ja viettää koko keskiviikko Osloa tutkien. Unohdettiin se. Vuoret ja vaellus voitti. Koska maanantaille luvattiin sadekuuroja ja tuulta, päätettiin siirtääviimeinen vaellus tiistaille ja yrittää olla Oslossa keskiviikkona iltapäivällä.

Koska aamulla ei satanutkaan, pidettiin pyöräilypäivä. Siirrettiin autoa 15 kilometriä etelään Sandnesiin jokun Rema 1000 kaupan isolle parkkikselle ja otettiin pyörät esiin. Auton siirto paljastui itseasiassa aivan turhaksi, koska pyöräiltiin lopulta takaisin Stavangerin keskustaan ja takaisin Sandnesiin. Matka oli ollut ihan sama toisinpäin. No, Rema 1000 oli hyvä kauppa. Isoja katkarapuja myytiin irtotavarana pakastettuina (ostettiin) ja turkkilaista jugurttia oli samanlainen kannu kuin koti-Prismassa. Munasalaattia en muistanut etsiä, kun jääkaapissa on kolme avaamatta. Kannatti siis siirtää.

Norjassa pyörärätiet tekee vasta tuloaan, mutta Stavangerissa oli muutama merkitty pyöräreitti. Se minkä valitsin oli kuulemma kauneinta mahdollista. En ihan yhdy tähän, etenkin kun Norja on tyrmännyt meidät maisemillaan, mutta ihan mukiinmenevä reitti. Osa reitistä meni aivan meren tuntumassa, osa asuinalueiden pikkukatuja, tehdasalueitten läpi ja junaradan vierustaa. Hyvä yritys kuitenkin.

Piti ensin tehdä joku suht’ lyhyt lenkki. Piti mutta reilun kymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen Petri totesi, että ”eihän tästä ole enää pitkää matkaa Stavangeriin” ja minun teki mieli kahvia, joten pyöräiltiin sitten Stavangeriin. Käytiin kahvilla sen maailman upeimman kirjaston naapurissa. Petri ehti syödä croissantinsa sillä aikaa, kun odottelin latteani, joten kuva on siltä osin puutteellinen.

Takaisin tultiin perinteisellä ”yritys ja erehdys” taktiikalla. Otettiin välillä suuntaa google mapsista ja se näytti, että me seisottaisiin keskellä valtatietä. Oikeasti seisottiin keskellä puistoa. Mitä ihmettä? Fiksuna keksin, että ehkä tie meneekin alapuolellamme tunnelissa. Ja niin se menikin! Ihan mahtava onnistumisen tunne. Lopulta päästiin ihan sujuvasti autolle. Kilometrejäkin varmaan alle 40 eikä tuntunut missään.

Loppupäivälle ei ollut muuta ohjelmaa kuin ajaa yöksi lähelle huomisen vaelluksen, Kjeraboltenin, parkkipaikkaa. Matkalla kokkailtiin ateria, joka vaati kaikki pannut ja kattilat ja enemmän levyjä kuin kaasuhellassa olikaan: lehtipihvit, parsaa & hollandaisekastiketta, muusia ja salaattia. Piti pyytää Petri avuksi, kun ei kädet (eikä aivot) riittäneet. Poikkeuksellisesti kuvassa on kertakäyttölautaset, joita käytän äärimmäisen harvoin. Tiskaaminen on ainoa kotityö, mikä on ihan mukavaa. Petri voi tarvittaessa todistaa. Ja äiti.

Mitä kauemmaksi ranninkolta tultiin sisämaata kohti, sitä huonommaksi sää kävi. Ensin oli vettä ilmassa, sitten jo tuli sadetta. Onneksi sade hellitti, niin voitiin ihailla maisemia matkalla vuoristotietä kohti Kjeragin parkkipaikkaa.

Jäätiin puskaparkkiin yöksi 6 km päähän huomisen patikkaurakan parkkipaikasta. Ikkunasta avautuvat maisemat on karun komeat. Toistaiseksi ollaan täällä yksin, koska paikalla ollut norjalainen karavaanari jatkoi heti matkaa, kun meidät näki. Tai sitten kyllästyi, jos ei saanut telkkarikuvaa näkyviin - antenni pyöri siihen malliin. Meilläkin on autossa telkkari, mutta en edes muista koska sitä olisi katseltu. Jalkapallon MM-kisoja vuosia sitten jollain Eurooppa-turneella? 

Nyt täytyy päivittää nopeasti tämä blogi, koska puhelimessani ei ole täällä hevon tuutin peessä kenttää ollenkaan (kiitos Elisa). Petrillä on Telia ja täydet kentät! Lupasi jakaa netin, mutta vain viideksi minuutiksi. Pitää olla nopea.