Stavanger - iloinen yllättäjä

Aamulla lähdetiin hitaasti liikkeelle, koska vettä tuli taivaan täydeltä. Petri luki kirjaa ja minä etsin uusia patikointireittejä. Keitettiin vielä toisetkin kahvit ennen kuin vedin kumisaappaat jalkaan ja suunnattin Stavangerin keskustaan.

Norjan öljypääkaupungiksi kutsuttu Stavanger on Norjan neljänneksi suurin kaupunki, asukkaita 130 000. Stavangerissa on tietenkin öljymuseo, mutta passasimme sen, ja suuntasimme satamaan, kalatorille ja vanhaan kaupunkiin. Matkalla oli toinen toistaan upeampia, viimeisen päälle kunnostettuja vanhoja taloja ja hienoja puutarhoja. 

Satamassa oli parkissa sama iso risteilijä kuin Ålesundissa, muutama pikkuristeilyjä tekevä alus ja purjevene. Oli myös rivi vanhoja värikkäitä taloja, vähän kuin Bergenissä, edessään possulämmittimillä varustettuja terasseja. Sataman takana oli pieniä kivettyjä katuja kauppoineen ja kahviloineen. Käveltiin niitä ristiin rastiin ja etenkin rastiin. Erittäin viehättävä kaupunki, positiivinen yllätys.

Varsinainen superyllätys oli kirjasto. Samassa rakennuksessa oli galleria, kahvila ja toimistoja, mutta suurin osa oli kirjastoa. Kolmessa, vai oliko se neljässä, kertoksessa. Kyllä siinä kalpenee sekä Metso että Nokian uusi kirjasto, vaikka siitäkin komea tulee.

Kun etsittiin vessaa, bongattiin sähköinen opastinpylväs. Eli tangon päässä pyöri kolme opastuskylttiä, joissa tekstit vaihtuivat ja suunta kääntyi. Välillä luki Toilet 100m ja hetken päästä viitta pyörähti vastapäiseen suuntaan ja luki Toilet 20m. Oli siinä maalaisella ihmettelemistä. Tosin opaste ei auttanut kyllä yhtään vessan löytämisessä. Täällä Norjassa on muutenkin nähty kaikkea mielenkiintoista: vessaan pääsee vain luottokortilla (1€) ja kaupassa on kone, jolla voi itse viipaloida paistopisteestä ostamansa leivän.

Omasta mielestäni Stavangerin helmi oli muutaman korttelin kokoinen Vanha Stavanger. Pieniä valkoisia puutaloja, pikkupihoja, kukkaruukkuja ovien vieressä, köynnösruusuja, kivettyä katuja. Sekosin aivan täysin!

Jotenkin hairahduttiin syömään italialaiseen Al Forno ravintolaan, vaikka piti ottaa jotain pientä pikaruokaa. Petri otti päivän pizzan ja minä päivän pastan, puolessa välissä vaihdettiin lautasia (sivistymätöntä) ja kaikki vedettiin. Norjan hintatasoon nähden kohtuuhintaiset annokset 16€, loistava ruoka ja ystävällinen palvelu. 9+ vanhalla kouluasteikolla. Ei kun annan 10-, koska pastan kanssa tuotiin myös lusikka.

Sää oli hieman... vaihteleva. Ainakin kymmenen kertaa reissun aikana ravistelin sateenvarjon vedestä ja laitoin sen suppuun. Ainakin yksitoista kertaa avasin sen. Vedestä huolimatta jaksettiin patikoida katuja ristiin rastiin 10 kilometriä.

Iltapäivällä tehtiin vielä töitä eli kaukolaskutettiin firman parin viikon työt. Vähän vaati vääntöä ja punnerrusta, mutta loppu hyvin. Kiitos Nuppu, kyllä susta ihan hyvä sihteeri on tullut. Helpottaa huomattavasti kotiinpaluuta.

Kävelylläkin käytiin vielä lähikortteleissa ihailemassa taloja ja ihmettelemässä puoli kilometriä pitkää hautausmaata.

Hautausmaan kappelin edessä oli lampi, jossa oli punaisia lumpeita. Täällä on paljon kaunista. 

Päätettiin jäädä vielä yhdeksi yöksi tähän hautausmaan parkkipaikalle, vaikka tämä asfalttikenttä ei erityisen kaunis olekaan. Kuitenkin tämä on rauhallinen, ilmainen ja tästä on huomenna hyvä startata eteenpäin. Meillä on oikein suunnitelmakin huomiselle: lähdetään vaeltamaan. Hyvää säätä luvassa. Ja lähdetään, vaikka ei olisikaan. Iltapalaksi on luvassa vielä kalamestarin onkimaa, perkaamaa ja paistamaa kuhaa. Sen jälkeen on omat kuhat syöty. Kävi vähän huonommin kuin legendaarisille suomalaisturisteille, joilla kotimaasta tuodut perunat riittivät koko kahden viikon Kanarian matkan ajan. Vuosi oli... No, Nina muistaa.