keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Turistitie 520 Saudasta Håraan - menkää!

Aamulla alkoi sade, eikä siitä sitten loppua tullutkaan. Päätettiin ajaan paremman nettiyhteyden päähän ja ruveta töihin. Miten sitä nyt muuten lomalla aikaansa kuluttaisi. Tai jos oikein mietin, niin jonkun tavan voisin keksiä... Ajettiin kuitenkin yllättäen taas yhden putouksen parkkipaikalle ja ryhdyttiin vastailemaan sähköposteihin ”teemme suurtehoimurointia tuntihintaan...” No, tulihan nekin hoidettua.

Onneksi sade sopivasti hiljensi otettaan pelkäksi suhjuksi. Iloa kesti puolisen tuntia, mutta se riitti meille. Ampaistiin ylös n. 500 porrasta ihailemaan Svandalsfossenin putousta. Tällekin putoukselle oli rakennettu hienot porrasviritelmät meitä turisteja varten, joten pitihän niitä käyttää. Oli myös kivat piknik-pöydät, mutta pakko oli jättää seuraavaan kertaan, eikä pelkästään siksi että eväät unohtui. Vesi piti valtavaa pauhua ja putouksesta syöksyi vettä korkealle ilmaan. Pudotusta oli 160 metriä. Upea tämäkin, mutta ei mene TOP 2 listalle.



Jatkettiin ajoa Saudaan ja siitä turistietä 520 sisämaahan. Ja mikä tie! Meidän molempien mielestä yksi kauneimpia ja sykähdyttävimpiä teitä koskaan. Suurimmaksi osaksi yksikaistaista tietä, joka kiemurteli alussa ja lopussa hiuspinneinä jyrkänteiden laidalla. Muu osa oli muuten vaan mutkaista. Kolmen metrin levyistä tietä säiliörekat ajoivat vaaraa uhmaten. Keskinopeus oli navigaattorin mukaan alle 40 km/h. Ihan oikeassa oli, hyvä jos sitäkään. Matkalla oli museoitu sinkkikaivos, kuohuvia koskia, järviä, ylhäällä karua kuumaisemaa, pieniä lampia, isompia lampia, vuorenhuippuja, muutama talo ja tietysti lampaita. Ajoimme myös patosiltaa, joka muistutti Tammerkosken vastaavaa ”rakkauslukkosiltaa”, joka menee Jack The Roosterista Frenckeliin. Tosin siinä ajaa vain polkupyörät, tässä myös rekat ja Petri tietenkin. Eikä tässä ollut lukon lukkoa.





Kahteen kertaan jouduimme odottamaan tietöiden vuoksi. ”In worst case 2 hours”, mutta onneksi reilu puoli tuntia riitti. Olisin kyllä odottanut sen kaksikin tuntia, koska niin ystävällisesti asiaa pahoiteltiin. Ja mehän ollaan lomalla, eikä silloin ole kiire. Onneksi ei, koska olisin muuten kuollut jännitykseen. Olin ä ihan paniikissa, koska polttoainevalo alkoi palamaan kesken sen sykkyräisen vuoristotien keskellä ei mitään! ”Se sammuu kyllä alamäessä” lohdutti Petri. Voin kertoa: ei sammunut. Jatkossa kyllä pakotan tankkaamaan heti, kun on alle puoli tankkia tai ostan jerrykannun takatalliin. Ei hermot kestä.

Aivan tien lopussa avautui mahtava maisema edessä olevalle Roldalsvattnet-järvelle. Koska navigaattorin ja google mapsin mukaan huoltoasemalle oli enää 9 kilometriä, uskalsin antaa Petrille luvan pysähtyä lounastauolle. Ratinvääntö palkittiin sweet & sour chickenillä (kiitos Uncle Ben’s). Huh huh.



Poikettiin tankkaamassa dieseliä, tällä kertaa hintaan 1.45€. Hinta vaihtelee 1.4 ja 1.65 välillä. Nyt olisi kyllä tankattu vaikka oli maksanut kultanappeja, sattuneista syistä. Poikettiin myös läheisiin Coopiin etsimään munasalaattia. Vihje: älkää menkö Röldalin Coopiin jos täällä päin liikutte. Aivan törkeän huono palvelu. Myyjiä ei näyttänyt työ tai asiakkaat kiinnostavan ollenkaan. Niitä kiinnosti vaan toistensa jutut. Olin tyytyväinen että otin sen ainoan Norjan rahan eli 500 NOK mukaan ja maksoin sillä pelkän myslipatukan, että sain rahan rikki. Petri maksoi muut ostokset kortilla. Myyjä näytti muita ostoksia hihnalla, mutta sanoin että ”only this”. Myyjä kaivoi todella kypsyneen näköisenä vaihtorahoja kassasta. Se oli sille kosto, joutui vähän hommiin.

Ajettiin vielä tunnin verran kohti etelää. Välillä tie, joka on siis aivan päätie, oli niin kapea että vain yksi auto mahtui. Petri joutui tämän reissun tiukimpaan paikkaan, kun vastaan tuli järven rantakurvissa rekka keskellä tietä. Petri oli jo aivan asfatin reunassa ja reunasta oli parinkymmenen sentin pudotus, mutta silti vaan se loppukin peilistä meinasi lähteä. Aikamme siinä hinkutettiin edestakaisin ja lopulta päästiin eteenpäin. Matkalla tuli vastaan vielä yksi vesiputous ja siisteystasoltaan suomalaista levähdysalueen tasoa vastaava vessa. Tämä ei ole kehu.

Tultiin taas tunneleita ja hiuspinnejä myöten yöpaikkaan. Tällä kertaa ollaan levähdyspaikalla Mosvattnet-järven rannalla. Toistaiseksi ainakin ainoa auto isolla alueella. Supersiistit vessat (pieni miinus että vessapaperi puuttuu), kemssan tyhjennysmahdollisuus, veden täydennys, uimapaikka, piknik pöydät ym. Sadekin taisi juuri lakata. Ai, alkoikin uudelleen. Mitäpä siitä. Meillähän on tämä mökki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti