Foreca ei tällä kertaa pettänyt, vaan aamu aukesi aurinkoisena. Sopeutettiin jo sisäisiä kelloja Suomen aikaan ja oltiin pyörien päällä jo klo 8. Suomen aikaa siis klo 9. Päästiin sopivasti aamuruuhkaan. Pyöriä meni ohi oikealta ja vasemmalta, aivan kuin olisi ollut Imatran ajot. Norja on ihmeellinen maa: pyöräilijät ajaa kovaa ja autoilijat hiljaa.
Nina oli vannottanut, että Vigelandin puistossa pitää ainakin käydä, kun on Oslossa, ja tietysti tottelin. ”Vigelandin puisto tai ”Patsaspuisto” on eräs Norjan kuuluisimmista nähtävyyksistä. Se sijaitsee Frognerin puistossa ja siellä on esillä yhteensä 212 Gustaf Vigelandin tekemää patsasta. Vigeland myös suunnitteli puiston rakenteen ja maisemat. Vigelandin puisto on pinta-alaltaan yli 320 hehtaaria. Puistossa käy vuosittain yli miljoona kävijää”. Lähde Wikipedia.
Puisto oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ihmispatsaita. Suihkulähdettä kannatteli useampi mieshahmo ja ympärillä 20 patsasta kuvasivat ihmisen elämän syntymästä kuolemaan. Sama teema jatkui puiston korkeimmalla paikalla seisseessä patsaassa. 17 metrisessä, yhdestä kivestä veistetyssä tolpassa oli 121 ihmishahmoa! Miten ihmeessä ennen tietokoneaikaa Gustaf pystyi sellaisen suunnittelemaan? Eri asia nykyään: 3D-tulostin vaan surraamaan ja siinä se on.
Yksi puiston kuuluisimmista yksittäisistä patsaista on kiukkuinen poika. Tuli ihan mieleen Nuppu, kun suosikkipari putosi Amazing racessa. Toinen paljon kuvattu on patsas, jossa ihmishahmoja on kiertyneenä toisiinsa renkaan muodossa. Kuvasin tietysti myös ne sekä ison määrän aamukasteisia kukkia. Ehkä minussa asuu sittenkin syvällä pieni viherpeukalo? Todella syvällä.
Kiertelimme puistossa reilun tunnin ennen turistibussien tuloa. Kun ihmisiä alkoi tulla, lähdimme etsimään kahvilaa. Tai ensisijaisesti vessaa, jos rehellisiä ollaan. Pyöräiltiin Aker Bryggen trendikkäälle satama-alueelle, mutta siellä ei ollut yhtainutta peruskahvilaa. Starbucks tietysti oli, mutta periaatteessa vältän niin suurta ketjua. Pitäydyin periaatteessani. Itse alueella oli kiva pyöräillä ja ihmetellä kerrostaloja, joiden ”alapihan parkkiruuduissa” ei ollutkaan odottamassa autot vaan veneet. Petrin unelma se vene pihassa, minun se kerrostalo isoine parvekkeineen.
Lopulta löydettiin yleinen 50 sentin vessa, johon änkeydyttiin tietysti molemmat yhtaikaa. Ei tarvitse molempien maksaa. Ehkä juuri tuo 50 senttiä oli miljoonan alku, ei voi tietää. Juotiin ”lähtökahvit” leipomossa ja syötiin jättikokoinen suklaakakkupala. Kerran vielä pyöräiltiin rantaa pitkin autolle. Heippa Oslo! Vigeland nosti pisteitäsi, 8,5.
Puoli kahdentoista maissa lähdettiin tuuppaamaan kohti Ruotsin rajaa ja Kappelskäriä. Eilen päästiin ensimmäisen kerran sitten Ruotsin läpiajon ajamaan tietä, jonka rajoitus oli 100 km/tunnissa. Tänään toisen kerran E18 tiellä. Norjassa rajoitus oli useimmiten 70 km/h tai 80 km/h. Ja tämä ei todellakaan tarkoittanut, että olisi voinut ajaa niin lujaa, ellei ollut välitöntä tarvetta päästä hengestään. Keskinopeus oli 60 km/h. Kilometrejä ei kannata Norjassa ahnehtia.
Matkalla poikettiin kerran tekemään ruokaa ja kerran keittään kaffet. Siirryin minäkin Ruotsin puolella rattiin ja ajoin 1,5 tunnin pätkän. Outoa oli pitkästä aikaa. Aikaa piti olla ruhtinaallisesti, mutta jossain Örebron jälkeen osuttiin hirveään liikennehilloon! Petri näki savupilven jossain edessä. Paloautoja meni ja tuli, jono vaan kasvoi. Googlasin kouluruotsillani ”olycka E18 Örebrö” ja bing! Asuntoauto paloi parin kilometrin päässä. Näytti netin kuvassa samanlaiselta Morelolta, joka oli yötä Oslon matkaparkissa ja lähti juuri edellämme kohti Ruotsia. Ihan hirveätä. Ihmisille ei onneksi käynyt kuinkaan. En nyt laita tähän kuvaa mitä isosta asuntoautosta jäi jäljelle, mutta voin sano että ei yhtään mitään.
Aikaa kului, kului ja kului. Jono seisoi ja seisoi. Alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että laivaan ei ehditä. Ei ainakaan lähtöselvitysajan puitteissa. Juuri viimeisellä hetkellä jono alkoi liikkua KAHDEN TUNNIN odotuksen jälkeen. Kaivoin esiin Kapellskärin lähtöselvityksen numeron, Petri laittoi kaasun pohjaan ja minä lähetin vienon pyynnön sinne jonnekin. Päätettiin että jos ei ehditä, niin yritetään aamulaivaan, vaikka netin mukaan se oli täynnä. Myyntipalvelu aukeaisi vasta, kun laiva olisi jo kaukana menossa.
Dieselikin oli tietysti vähissä. Google mapsista katsoin bensa-aseman, joka olisi heti jossain rampissa. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Kaivoin jo pankkikortin valmiiksi, Petri kaartoi mittarille, kortti sisään, 20 litraa ainetta tankkiin ja menoksi. Hinta ei sattuneista syistä kiinnostanut yhtään. Kaasu pohjassa suomalaisten formulakuskien perintöä kunnioittaen Petri ohitteli kaikki rekat ja melkein kaikki muutkin autot. Kun matkaa oli jäljellä tunnin verran, soitin lähtöselvitykseen ja kerroin, että tullaan myöhässä. Ystävällinen nainen kysyi vaan onko varausta ja onko meillä pikkuauto vai rekka. Ei kun ”camper”. Tervetuloa! Voi että tuntui ihanalta.
Ei meidän maailmamme olisi kaatunut, vaikka oltaisiin päästy vasta aamulauttaan. Olihan meillä lämmin koti missä nukkua. Mutta meidän laivaliput oli tietysti supertarjouksesta, eikä niissä ollut vsihto-oikeutta, joten uudet liput olisi pitänyt ostaa. Ja minä olisin missannut SF Blues Caravanin keikan, johon olin menossa Nupun kanssa. Petrin Maailman tangokin olisi typistynyt entisestään. Eli harmittanut olisi kyllä vietävästi.
Laivassa!
Loppu hyvin, kaikki hyvin👍😃
VastaaPoista