Ajettiin tietä numero E77. Reitti oli paikoin todella kaunis, mutta aika sykkyrää ja serpetiiniä välillä. Satoja pieniä kyliä eli jarrutus ja taas kuuhdytys. Ajettiin Slovakian kautta Unkariin ja ylitettiin siinä Tatra-vuoristokin matkalla. Kojelautaan ilmestyi kiva värisuora. Vanha tuttumme kiva keltainen polttoaineen syöttöhäiriövalo (ei hätää, lähtee heti seuraavassa huollossa) sekä raikas punainen varoitus jarrujen kuumenemisesta. Ei muuta kuin moottorijarrutusta tehostamaan. Kolmosella mentiin vuoristoserpentiiniä alas ja vauhti vaan kiihtyi. Jossain pikkukylässä saatiin melkein paikallisten nuorten miesten pikkuauto nokkaan, kun tuli vasemmalta täyttä vauhtia eteen. Sydän jätti pari lyöntiä väliin.
Sade jäi Puolaan ja aurinko tuli esiin. Aikaa kyllä reissuun meni, koska keskinopeudeksi tuli 50 km/h. Ja mitä nähtiin? No vaikka mitä. Hyväkuntoisia taloja, pohjapinta-alaa 50 neliötä, mutta korkeutta 5 kerrosta. Kymmeniä kirkkoja ja hautausmaita, jotka oli niin täynnä kukkia, että ei juuri hautakiviä näkynyt. Peltoa, lehmiä, koululaisia, U-käännöksiä moottoritiellä. Maissipeltoja, puutarhatonttumyymälöitä ja pari Lidliä. Maito on silti vielä ostamatta.
Kolmen maissa oltiin Budapestissä Haller Campingilla. Aika ahdas alue loistopaikalla lähellä keskustaa, ehkä 3 km. Viereen tuli italialainen porukka, joka kylmän viileästi levitti pöydät ja tuolit MEIDÄN TONTILLE ja laittoi tupakaksi. Onneksi me ei kauaa leirissä viivähdetty, vaan pyöräiltiin keskustaan. Olen ollut Budapestissa kaksi kertaa, Petri kerran, joten jotain hajua oli paikoista. Jos nyt pari kertaa Google Mapsiin turvauduttiin.
Käytiin katsastamassa kauppahalli. Oli paikoillaan, samoin kävelykatu Vaci Utca hienoine kauppoineen, ravintoloineen, matkamuistomyymälöineen ja turisteineen. Kahvilat meinasi vaan olla kiven alla, kun juurikin torttua haettiin. Löytyi sitten Cafe Anna. Huh.
Ainoa pakollinen käyntikohde oli Budapestissä oli rauniobaarii Szimpla Kert. Olin nähnyt siitä niin upeita kuvia, että pakko oli päästä paikalle. Nupulle jo sitä suosittelin reilireissulle, mutta ei kuulemma ehtinyt, joten piti äitin ja isän pistää paremmaksi. Ja voi veljet mikä baari! Menkää!! Tehtiin työnjako: Petri joi kaljan ja minä kuvasin. Ainakin sata kuvaa. En kehtaa niitä kaikkia tähän laittaa. Tulkaa itse katsomaan.
Illalla lähdettiin pyöräilemään vielä syömään vanhaan tuttuun Ket Szerecseniin. Tai ei niin vaan lähdettykään, koska paljastui että Nopsani takakumi oli ihan lutussa. Eli joku korkeampi voima yrittää selvästi sabotoida hyvin alkanutta urheilu-uraani. No, Petri pumppasi hiki hatussa mennen tullen, joten selvittiin tämä ilta. Sukkuloitiin sitten suurkaupungin liikenteen seassa niin, että äiti ei olisi kyllä yhtään tykännyt. Saatiin viimeinen vapaa pöytä ravintolasta, hyvää ankkaa ja lammasta. Autollekin osattiin ongelmitta. Hyvä päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti