Budva, Montenegro 27 km

Aamulla ennen kahdeksaa olitiin jo liikenteessä. Tarkoituksena kiivetä Kotorin kaupungin yläpuolella olevalle linnakkeelle ennen kuin aurinko alkaa liikaa porottaa. Lämmin tuli joka tapauksessa, koska yölläkin lämpö kävi alimmillaan 19.5 asteessa. Linnakkeelle johtaa mutkitteleva, paikoin todella huonokuntoinen polku. Suurin osa reitistä on enemmän tai vähemmän repsahtaneita kiviportaita. Kuulemma 1350! Me ei todellakaan laskettu. Vältyttiin pääsymaksultakin, koska rahastaja ei ollut vielä paikalla. Pari muuta hullua oli jo liikenteessä, mutta rauhassa sai mennä.

Patikoitiin tasaisen tappavaa tahtia. Periaatteeni oli, että sen verran pitää kuntoa olla, että meidän ohi ei ainkaan kukaan mene. Eikä mennyt. Pysähdyttiin välillä kuvaamaan ja vetämään henkeä. Ja juotiin, siis vettä. Se on opittu pikkuhiljaa. Puolessa välissä nousua oli kirkko ja ylimpänä linnoituksen rauniot. Itse rauniot ei mittään wow-elämystä tarjonnut, mutta näköala yli Kotorin lahden oli upea.

Jos Bosniassa oli koiria, niin Montenegrossa on kissoja. Linnakkeellakin oli yksi söpö otus, jolle Petri antoi vettä juotavaksi muurinkoloon. Voi kun se tykkäsi, lipitti ihan kaiken. Paluumatkalla katseltiin lahden risteilijöitä, joita oli tänään kolme. Vanhempaa väkeä (siis meitäkin vanhempaa) tarrat rinnuksissa ramppasi vanhaan kaupunkiin oppaiden perässä. 

Koko kiipeämisreissuun meni 1,5 tuntia ja tuli hiki. Siis niin hiki, että ehdotin uimaan menemistä. Superhiki siis. Talviturkkihan oli vielä kastamatta, joten autolla uikkarit päälle ja siitä parikymmentä metriäKotorin  lahteen. Melkein vedin pakit, koska vesi oli ihan jäistä, mutta en kehdannut kun oli pari mummoa katsomassa. Petrin mielestä vesi oli 21. Ei todellakaan! Talviturkki kuitenkin kastettu!

Pyörähdettiin vielä vanhassa kaupungissa kahvilla ennen kuin jatkettiin matkaa. Moikka Kotor - voin tulla toistekin. Sitten navigaattoriin Budva, 27 km päässä Kotorista oleva turistikohde Välimeren rannalla. Ja tarkemmin Autokamp Avala. Avalaa oli paljon haukuttu karavaanareiden keskustelupalstoilla, mutta ehkä me on jo vajottu niin alas, että tämähän on ihan bueno. Palvelua saa englanniksi (mukava mummo), wifi toimii kun istuu tietyllä penkillä lähellä porttia, vessassa saa valita lattiareiän ja pytyn välillä. Ei vessapaperia, ei lukkoa mutta ovi on. Suihkut on ihan hirveät homeisine suihkuverhoineen, mutta lämmintä vettä tulee. Hienoa! Aivan vieressä on pieni supermarket, jossa täydennettiin varastoja ja tekaisin kädenkäänteessä pasta carbonarat autolla. 

Budvassa oli ainakin tänään kesä. Lämmintä 29 ja aurinkoa täydeltä terältä. Sulateltiin pasta pyöräilemällä rantakatua pitkin vanhaan kapunkiin. Budva on Montenegron vanhimpia rantakohteita ja Suomestakin tehdään tänne matkoja. Rantoja on kilometrikaupalla, rantatuoleja ja aurinkovarjoja ahtaasti vierivieressä. Rantakatu on rantakatu: ravunpunaiseksi itsensäpolttaneita venäläisiä, krääsäkojuja, baareja, ravintoloita, rantalelukauppaita, venäläisiä, idoja surinkolaseja, täydellisiä meikkejä. Diskojytke soi liian kovalla ja kirsikkana kakun päällä Killing me softly. En nyt heti keksi ystäväpiiristäni yhtään kenelle tätä suosittelisin päivää pidemmäksi ajaksi.

Mutta meillehän täällä oli myös pelastus. Eli vanhakaupunki. Muurien ympäröimä vanhakaupunki on rakennettu niemen kärkeen ja siinä on paljon samaa kuin Kotorissa. Vaaleanruskeita taloja, vaaleat  "laattalattiat", putiikkeja, ravintoloita, drinkkipaikkoja, pari kirkkoa, turisteja, kukkia ikkunoilla, kapeita kujia. Kaunista. Heti vanhan kaupungin molemmin puolin on uimarannat, joissa väki rusketti itseään kuin sillit suolassa. Mielenkiintoinen kontrasti.

Kierreltiin vanhankaupungin kujia ja sen jälkeen vielä kallion kylkeen hakattu polku, joka huonolla säällä suljetaan hengenvaarallisena. Mutta nythän oli onneksi ihan huippuhyvä keli. Kun ei oltu saatu vielä riittävästi liikuntaa, niin pyöräiltiin vielä päinvastaiseen suuntaan rantaa niin pitkälle kuin rantapolkua riitti. Ja riittihän sitä. Tuli rantaa rannan perään. Ei suurta eroa edelliseen. Välillä pyöräiltiin myös tunnelissa. Toinen tunneli vei vuoren läpi, toinen Iberistar-hotellin alitse.

Illalla pyöräiltiin vielä syömään vanhaan kaupunkiin. Jos mahdollista, niin rantakatu oli vielä hirveämpi kuin päivällä. Kaikki ne rannalla maanneet tuhannet ihmiset vyöryivät kaduille ja vanhaan kaupunkiin kuin hyökyaalto. Suomalaisiakin nähtiin enemmän kuin koko reissulla tähän asti. Tai itseasiassa kuultiin. Suomalaiskansallinen "voi vittu" kajahti  muutamaan kertaan niin kotoisasti. Oikeasti - jos Konoba Portunin mustekala ei olisi ollut niin taivaallista ja palvelu superystävällistä, niin olisi jäänyt paljon huonommat fiilikset. Budva. Se on nähty, ei jäädä hirveästi kaipaamaan.