Kiivettiin Bledin linnaan. Järkyttävää pystysuoraa ylämäkeä. Pisti puuskuttamaan, vaikka talutettiin pyöriä. Linnassa oli jo bussilasteittain japanailaisia turisteja. Mies neonvärisessä toppatakissa änki melkein jokaiseen kuvaan. Ajattelematonta toimintaa. Ja kuvattavaa riitti! Linna oli rakennettu aivan kalliokielekkeen reunaan kiinni ja näkymät järvelle oli... Katsokaa itse.
Kahvitkin juotiin oikein maisemapöydässä. Pahvikuppi vähän latisti fiilistä, kun oli muuten niin tiptop. Itse linna oli onneton esitys. Vitriineihin koottu jos jonkinlaista sälää ja kaiken kruununa jotkut kerjäiläisnuket liattuine poskineen. Ei kyllä iskenyt meihin kumpaankaan. Mutta linnanpiha ja maisemat olivat kyllä ehdottomasti 10€ pääsymaksun arvoiset.
Koska oli jo pyöräilty ja tehty ylämäkiharjoituksia, niin soutaminen tästä päivästä vielä puuttui. Bled-järvellä oli iso soutukeskus: radat merkitty järven päästä päähän, iso stadion katsomoineen ja jotkut kisatkin nyt lauantaina. Hiphopit täysillä, ärsyttävää. Ei nyt niihin soutukisoihin sentään menty, vaikka en epäile ollenkaan, etteikö Petri olisi siellä pärjännyt. Vuokrattiin kuitenkin sellainen perinteinen soutuvene tunniksi aivan ihanalta papalta.
Petri souti meidät hetkessä kirkkosaareen. Minä räpsin kuvia ja annoin ohjeita mihin päin pitää kääntyä, että valo tulee sopivasti ja kaikki oleellinen mahtuu kuvaan. Kierrettiin saari ja pakko sanoa, että se näytti "ulkoa paremmalta kuin sisältä". Kirkkoon ei menty, koska ei näyttänyt ihmeelliseltä ja maksoi 6€ per henki. Joku raja sentään. Veneet toi turisteja sadoittain saarelle hintaan 11€ pää. Me maksettiin 10€ soutuveneen vuokrasta eli säästettiin 12€. Sillä saa melkein pari kebabia.
Palautettiin vene papalle, kiitettiin kauniisti ja kehuttiin erityisesti venettä. Pappa ilahtui ikihyvikseen ja jätti työpöytänsä ja huikkasi meidät mukaansa. Kertoi olevansa 80-vuotias ja oli rakentanut paitsi sen meidän veneen, niin myös kymmeniä muita. Vei meidät katsomaan kuvaa itsestään parikymmentä vuotta sitten nuorena miehenä (= 60v) ja kuvia rakentamistaan veneistä. Tiesi Suomen. Oli ollut Lahdessa joskus viikon verran veneitä pykäämässä. Ihana pappa. Sydämeni suli. Pus pus.
Kun oli riittävästi kuntoiltu, niin jatkettiin matkaa. Travemunden satamassa pitäisi olla maanantai iltana, joten valikoitiin joku kohde matkalla pohjois-Saksaan. Sormi osui kartalla Salzburgiin. Tomtom ajatti alkumatkan pieniä kinttupolkuja. Siinä jo syke vähän nousi, kun koko ajan oli pelko puserossa, että jos joku kissaa isompi tulee vastaan. Ei onneksi tullut. Päästiin motarille ja sitä suhautettiin kohti Itävaltaa. Matkalla ostettiin Itävallan moottoritietarra. Kohta ei näe enää tuulilasista ulos.
Tie Sloveniasta Salzburgiin on maisemiltaan ehdottomasti TOP1 moottoritie. Aivan upeita alppimaisemia! Petri hihkui koko ajan, että "kato nyt tota lunta" ja minähän tein työtä käskettyä. Lehmiä laidunsi melkein pystysuorilla niityillä vuorten rinteissä. Miten ne pysyy siellä? Eikö niitten nilkat tule kipeäksi? Tai eikö ne putoa, kun ne nukkuu?
Ihan ilmaista ei ajaminen alppitiellä ollut, vaan pulitettiin kaksikin tunnelimaksua. Toinen 7€ ja toinen 11€. Kalliimpi oli Tauertunneli, jolla pituutta 6,5 km. Muistaisin että just siinä tunnelissa oli joku tulipalo joskus, jossa kuoli useampi ihminen. Parempi kun ei ajattele oliko se juuri se tunneli, menee vaan. Hengissä selvittiin. Kokattiin matkalla tomaattikeittoa ja (vähän) kuivaneita sämpylöitä autossa, kun ei viitsitty jonottaa täpötäydelle huoltoasemalle. Kyllä Knorr vaan osaa.
Nyt ollaan yö Panorama Campingilla Salzburgissa. Reissun kalleimpia paikkoja 33€ yö. Pieni alue, supersiistit vessat (ja lämpimät, ovet kiinni), ihan selvästi perheyritys. Mummo paimensi äänekkäitä lapsia, tytär rahasti ja pappa näytti mihin saa ajaa. Erityisesti korosti että täällä näkyy telkkari, kun suuntaa vaan antennin oikeaan suuntaan. Tajuttiin että me ei ole otettu kertaakaan edes esiin telkkaria kaapista koko matkalla. Kyllä ohjelmaa on on ollut riittävästi ilmankin ja huomattavasti tasokkaampaa.
Kämppäriltä meni aivan loistava pyörätie suoraan kaupungin keskustaan, 5 kilometriä. Siis periaatteessa. Käytännössä mennessä pyöräiltiin melkein tuplaten, koska täällä oli joku juoksutapahtuma ja juuri joenrannan kevyenliikenteenväylä oli suljettu. Sukkuloitiin siellä ja täällä ja löytyihän se vanha kaupunki viimein. Paitsi että täällä oli juoksutapahtuma, niin aika pian huomattiin, että täällä on joku muukin tapahtuma. Väkeä oli järkyttävät määrät liikkeellä. Miehet nahkaisissa polvihousuissaan ja naiset tissit tötteröllä avokaulaisissa puseroissaan, liiveissään ja mekoissaan. WOW!
Käytiin kahvilla, kierreltiin pitkin kaupungin katuja, ihmeteltiin väkimäärää ja markkinameinikiä, käytiin kahdessa kirkossa mutta ei yhdessäkään linnassa. Niitäkin täällä olisi sekä aivan hirveä määrä muitakin historiallisia rakennuksia. Mozartin patsas nähtiin, se taisi olla täältä. Mozartinkuulien osto jätettiin Saksan Lidliin.
Päivällä oli parhaimmillaan parikymmentä astetta lämmintä, mutta illasta viileni. Päätettiin silti syödä ulkona vielä kerran tällä reissulla ja mentiin Sternbräu nimisen ravintolan sisäpihan terassille. Vedettiin lihaa kaksin käsin: Petri lammasta, minä sikaa. Hyvää oli. Paitsi se ihmeellinen lumipallon näköinen kova köntti (perunaa?), jonka päälle en ole koskaa ymmärtänyt. Syökö sitä joku? Ihminen?
Maha täynnä ruokaa jaksettiin hyvin pyöräillä se 5 km kämppärille. Nyt kun ei edes juoksijat haitanneet menoa, vaan päästiin suorinta reittiä. Aivan luksuspyöräilykaupunki tämä Salzburg. Huomenna jatketaan Saksaan ja katsotaan mihin jaksetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti