Suk18 ei varsinaisesti tarjoa aamupalaa, mutta täälläkin on itsepalveluna murukahvia, paahtoleipää ja muroja kattoterassilla aamuisin. Täällä myös tiskataan itse, mutta sehän on ainoa kotityö, josta tykkään. Päivä lähti siis hyvin käyntiin. Tein kävellen perinteisen parin tunnin haahuilukierroksen ja sain ensimmäiset reissun sadepisarat. Vettä ripsotti kymmenisen minuuttia ja olin tottakai ottanut sateenvarjon mukaan. Siis ihan oikeasti olin.
Ja mitä näin: mummoja jumppaamassa, ensimmäiset joulukuuset varustettuna ”Let in snow” tekstillä, mielenkiitoisia sähkötöitä, kymmeniä ruokakojuja, 7/11 ja Minimart kauppoja, mammografiarekan (!), ompelijoita singeriensä kanssa kadulla ja mopotakseja. Mopotaksi on ainoa tapa päästä täällä yhtään mihinkään aamuruuhkassa tietä pitkin, autot kun seisovat tuntitolkulla ruuhkassa liikkumatta ja ihan rauhassa. Miten niillä ei mene hermot? Intiassa jo töötättäisiin tärykalvot puhki. Ja Suomessa. Mutta siis mopotaksiin. Niitä odottelee asemien ja ostoskeskusten luona, miehiä mopojen selässä keltaiset liivit päällä. Sitten kerrotaan mihin halutaan, maksetaan, hypätään tarakalle ja menoksi sukkuloimaan autojen väliin ja välillä jalkakäytävällekin. Yleensä matkustaja on ilman kypärää, mutta pyynnöstä kuski kaivaa kypärän satulan alta. Kaksikin hätätilassa kyytiin mahtuu. Tekisi mieli kokeilla, mutta äiti ei ehkä tykkäisi.
Kävin Benjasiri Parkissa katsomassa paikallisten kuntoilua. Kiva puisto, lampi keskellä, kauniit istutukset. Ulkokehällä ravasivat tosiurheilijat ja sisempänä puistossa me haahuilijat. Puistossa oli myös kuntosalilaitteita. Pohjoispäässä oli lihaskimput urheilutrikoissaan ja eteläpäässä mummot mekoissaan ja papat pyhähousuissaan venyttelemässä.
Näin myös kymmenien ihmisten jonottavan yhteen myyntikojuun lähellä majapaikkaani ja menin jonon perään. Eihän sitä kuulemma Venäjälläkään menneinä vuosina tiedetty mitä on myynnissä, kun jonon päähän asetuttiin. Ostin siis 20 bahtilla jotain. Mutta mitä? Rapeaa, ruskeeta, kuumaa ja todella hyvää. Olisiko ollut friteerattua kanannahkaa?
Tulin aamukävelyltäni hiestä märkänä ja suuntasin suihkuun. Oli jo lähtiessä tunne, että jotain jäi mutta en keksinyt mitä. Suihkun jälkeen se realisoitui: PYYHE unohtui! Hetken löi päässä tyhjää. En voinut alastomana ja vettä valuvana hyppiä käytäviä pitkin huoneeseen, joten kuivasin siihen hikiseen paitaan. Pyykkiin se menee kuitenkin. Ehkä ensi kerralla muistuu pyyhekin mieleen. Ajattelin muutenkin pitää huoltotauon Siem Reapissa ja pesettää hikistyneitä vaatteita.
Päivän urheilut oli omalta osaltani urheiltu, joten päätin siirtyä shoppailuun. Hah hah! No, en tietenkään! Mutta menin viereiseen Terminal 21 ostoskeskukseen, jossa kävin eilen illalla syömässä. Kuusi kerrosta on teemoitettu eri suurkaupunkien henkeen esim. Lontoossa on puhelinkoppeja, punaisia busseja ja muuta aiheeseen sopivaa. Yllättävän mukava ostoskeskus, ei ahdistanut juuri ollenkaan - tosin en käynyt yhdessäkään kaupassa, kahvilla kyllä.
Ostin leffalipun Queen-leffaan Bohemian rhapsody hintaan 5,80€. Otin ihan perustuolin, enkä kahdenhengen sohvaa, joita olisi ollut myös kaupan. Olin hehkuttanut Nupulle käyväni Bangkokissa entisöidyssä Scala-elokuvateatterissa, missä on vaan ihan perusjutut eikä se ole osa jotain jättiketjua. Vähän niin kuin Tampereellakin käyn mieluiten aina Niagarassa. Mutta Scala on suljettu jostain tapahtumasta johtuen 4-18.11. Ehkä palatessa sitten. Nyt meitä oli parikymmentä ihmistä valtavassa leffasalissa, jossa oli todella ilmastointi kunnossa. Alussa pari traileria ja mainoksia (katumaastureita ja pikamaksukortteja) yhteensä 20 minuuttia, tasan. Kun luulin että elokuva alkaa, niin skriinille tulikin teksti, että kaikki ylös ja seisten kunnioittamaan Thaimaan kuningasta kansallislaulun ajan. Ja niin me kaikki noustiin. Laulun aikana näytettiin video kuninkaasta: vauva-ajan kuvien jälkeen korostettiin etenkin sotilaallista kokemusta ja upeita univormuja... Ja tämä ei ole siis vitsi. Hämmentävän hetken päälle vielä entistäkin hämmentävämpi Coca Colan mainos plus pari automainosta ja niin pääsi elokuvakin vihdoin alkamaan. Eikä mennyt kuin puoli tuntia. Tykkäsin kyllä leffasta ja Queenin musiikista. Freddy Mercurin elämä ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Taisi silti viimeisinä vuosinaan onneksi löytää rakkautta ja tasapainoa, vaikka se puoli jäi elokuvassa pienelle maininnalle.
Ajattelin lähteä illalla Marriot hotellin kattobaariin drinksulle, mutta ajatuksen asteelle jäi, koska nyt se Forecan lupaama sade sitten tuli. Taivaan täydeltä. Mukavahan sitä oli huoneen ikkunasta katsella. Samalla bongasin kivenheiton päässä majapaikastani sijaitsevan Soi Cowboyn. Soi Cowboy on ”150 metriä pitkä katu, jossa on 40 go go baaria” sanoo Wikipedia. Eli katu on täynnä tyttöjä bikineissään baarijakkaralla houkuttelemassa pääosin turisteja ensin juomaan ja sitten... Toisaalta katu oli ”siisti” eikä yhtään hämäperöinen tai pelottava, kaikki oli siinä reilusti (?) esillä. Mikäpä minä olen kenenkään valintoja arvostelemaan, enkä koe siihen edes tarvetta.
Kävelin ristiin rastiin ja löysin itseni Emporium-ostoskeskuksesta. Oli Cuccia, Pradaa ja Vuittonia. Äkkiä pois. Matkalla sentään nappasin selfien aiheena ”pää & pallot”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti