Reitin alkuun pääsi metrolla ja aamulla seitsemän aikaan oli metrossa vielä todella hiljaista. Tai itseasiassa vaellusreitin alkuun oli vielä pari kilometriä lähes pystysuoraa, kerrostalojen ja sairaaloiden välissä kiemurtelevaa tietä. Pelastin yhden mummonkin, joka tuli hieman liian lujaa perässä vedettävän ostoskassin kanssa. Eikö se muka tuntenut reittiä, kun niin kahva edellä tuli? Wong Tai Sinin asemalta olisi kyllä voinut ottaa taksinkin, mutta mitä patikoimista se on? Lämmintä oli ehkä 23, mutta kosteus oli järkyttävä! Valuin hikeä jo 10 minuutin päästä ja näin silmissäni ihanan pikkuvessani suihkuineen. Ja säälin jo sitä raukkaa, joka joutuu paluumatkalla metrossa viereeni.
Olin löytänyt hyvät ohjeet www.hongkonghikers.com sivustolta ja ottanut muutaman näyttökuvan muistiin. Miten pärjäsin ennen kuin opin niitä ottamaan? Vastaus: huonommin, paljon huonommin. Eri asia on, jos on netti koko ajan käytössä, mutta pärjännyt olen ilmankin. Google mapskin toimi, mikä oli hyvä, koska täällä ei harrasteta reittikarttoja tyyliin ”you are here”. Muutama opaste löytyi. Alkumatka oli pelkkää nousua, suurin osa rappusia. Sitten hetki tasaista ja taas nousua. Reitin varrelta näki hyvin suurkaupungin pilvenpiirtäjineen ja otin selfienkin, kun vielä kehtasin. Polulla oli vain pari ihmistä, joten tuuletin suurimpia hikiä pois paita topiksi kasattuna.
Välillä jo ihmettelin, että mistä tuo reitin vaikeus 8/10 tulee. No, se kyllä selvisi kun alkoi kiipeäminen itse Lions Rockin huipulle. Ensin portaiden korkeus kasvoi lähes ”haaramalliksi” ja niitä oli satoja ja satoja. Lopussa portaat loppuivat ja piti kiivetä louhikkoa tyyliin Helvetinkolu. Itse Lions Rock peakille oli niin jyrkkä nousu, että melkein olisin Petriä tarvinnut. Onneksi oli oikeat vaelluscaprit jalassa, niin jotenkin niistä venytyksistä selvisin. Oli myös loistavat Keenin sandaalit, joka euron arvoiset, sekä Desigualin pilalle pinttynyt tpaita ja jokanaisen vaelluskassi eli Kiplingin olkalaukku. Se käy Bangkokin kattobaareista off road vaellukseen. Aivan hirveä ajatus pitää reppua selässä tässä kosteudessa.
Lion Rockin huipulta avautui näkymät - pilveen eli ei mihinkään. Odottelin hetken, jos vaikka kirkastuisi. Kirjoittelin tätä blogia ja napsin pähkinöitä, kävi mukava tuulenvire. Rentouduin, lepäsin. Hetkeksi aina vähän kirkastui, mutta ei niin että olisi kaupunkia nähnyt. No, näkeehän ne maisemat googlen kuvahausta. Ja tärkeintä on matka, ei päämäärä.
Paluumatkalla alkoi jo tulla ihmisiä vastaan lähes polun täydeltä. Etenkin siinä vaiheessa, kun aurinko alkoi porottamaan pilvien välistä, niin kiitimme sekä minä että ihotautilääkärini Ylitalo aikaista lähtöä, vaikka toki 50sk oli pinnassa. Huomasin että suurin osa kiersi reitin toisin päin. Reitti siis alkaa ja päättyy eri paikkaan, jos menee koko polun. Suurimmasta osasta vastaantulijoita kyllä näki, ettei mitään mahdollisuutta päästä koko matkaa huipulle asti, mutta onhan sitä mukava joka tapauksessa luonnossa liikkua. Ainakaan korkeanpaikankammoisille ei voi suositella eikä polvi- tai tasapaino-ongelmista kärsiville.
iPhonen mittarin mukaan reitti oli 8 km (metrolta metrolle) ja 148 kerrosta. Eli hieman oli rappusia! En katsonut lähtöaikaa, mutta olisiko mennyt reilut 3 tuntia. Metroasemalle päästyäni suunnistin heti vessaan, koska tunsin itseni hieman rähjäätyneeksi sunnuntaishoppailijoiden keskellä. Onneksi vain hieman. Metroaseman yhteydessä oli iso ostoskeskus, jota en aamulla innoissani edes huomannut. Hienolla naisella on aina puuteri kassissa, joten en enää näyttänyt niin silmiinpistävän possupunaiselta ja suuntasin kahville. PS. Puuteri on myös loistava auringonsuoja ja kulkee siksi aina kassissa.
Kahvi virkisti niin, että päätin poiketa vielä suosikki nunneriani puistossa, kun huudeilla olin. Yksi pysäkinväli metrossa ja Nan Lian gardeniin. Jokin lumous oli haihtunut niiden kymmenien turistiryhmien mukana, jotka jonossa puistoa kiersivät. Sain kuitenkin pari kuvaa, joissa on värit ja tunnelma kuin satukirjasta. Kannatti siis. Kotiin tutulla suosikkibussillani linjalla numero 5. Yläkerran etupenkit oli jo varattuja, eikä sekään harmittanut. Voittajafiilis. Ja suihkuun.
Lounas meni vähän pitkäksi, joten nappasin katukojusta pari varrasta (rapu- ja juustopalloja) ja menin Kowloon puistoon syömään. Ei tarvitse toista kertaa ostaa. Loput meni roskiin. Puistossa oli suoranainen tungos. Paikallisia lapsiperheitä, nuorisoporukoita, turisteja ja sadoittan kotiapulaisia. Luin jostain että Hongkongiin tulee tuhansittain kotiapulaisia etenkin Filippiineiltä. Heidän ainoa viikon vapaapäivänsä on sunnuntai, jolloin he kokoontuvat joko metroasemien edustoille tai puistoihin. Ottavat peitot ja eväät esiin, viettävät koko päivän istuen, välillä maaten ja jutellen. Tai puhelintaan näpelöiden. Hyvät akut. Huiveista päätellen 90% muslimeja.
Kävelin jättimäisen Harbour City ostoskeskuksen läpi. Pituutta tuntui olevan melkein kilometri ja näppärästi yhdistettynä risteilylaivojen terminaaliin. Muutama päivä merellä näkyi höllentävän kummasti kukkaron nyörejä. Tämä oli juuri se ostoskeskus, jonka jo ulkoa aiemmin bongasin ja jonka alakerrassa on Cuccit ja muut. Ajattelin että nyt pakko minunkin käydä jossain, joten kävin vessassa.
Harbour City päättyi legendaarisen Star Ferryn terminaaliin. Star Ferry on 1888 perustettu laivayhtiö, joka operoi usealla ikälopulla laivalla mantereen Kowloonin ja saaren Centralin väliämonta kertaa tunnissa. Kuuluu joka turistin TOP5-listalle. Kun kerran sopivasti eteen osui, niin vilautin Octopus-korttia lukijassa ja 40 sentillä kyytiin. Sunnuntaina on katsokaas kallimmat hinnat, arkena pääsee 25 sentillä. Nämä olivat alakannen hintoja, yläkerta maksaa pari senttiä enemmän. Ja WOW mikä matka! Ei kestänyt kuin kymmenisen minuuttia, mutta kyllä oli tunnelma kohdallaan. Ikivanha laiva, satakertaa maalatut puupenkit, jos halusi istua. En halunnut. Menin meren yli Centralin puolelle, ihailin hetken auringossa kylpevää Kowloonia ja tulin takaisin kotirannan rantabulevardille.
Rantabulevardilla oli tuhatmäärin porukkaa, mutta hyvin mahtui etenemään. Täällä jatkui karaokevillitys, jos mahdollista niin vieläkin oudompana. Laitteita oli tabletista vedettävään ”kaljakärryyn” (eli karaokekärryyn). Osalla oli edessä näön vuoksi koskettimet, mutta soitto näkyi jatkuvan vaikka olisi välillä välipalaa pussista vetänyt. Laulajien taso oli, etten sanoisi, kirjava. Papat oli parhaita, tietenkin. Muuten ihan hauskaa, mutta tuli vähän skitsofreeninen oll, kun joka penkillä soi eri biisi ja eri tyylilaji ja penkkien välimatka oli 2 metriä.
Illalla söin kämppääni vastapäätä olevassa perinteisessä kiinalaisravintolassa. Kun nyt olin ensin kiertänyt korttelin pariin kertaan ja etsinyt sisäänpääsyä mm. hotellin respasta. Näin ravintolan mainoksineen rakennuksen toisessa kerroksessa, mutta en millään käsittänyt miten sinne pääsee. Pääsihän sinne, kun meni omasta ovesta suoraan tien yli ja sisään. Missä oli silmät?Voi veljet mikä paikka! Olin ainoa turisti, muut oli paikallisia isoissa seurueissa synttäreitä, kihlajaisia (?) ym. viettämässä. Yhteen pyöreään 8 hengen pöytään oli änkenyt jo 12 ihmistä ja lisää tuli koko ajan. Tarjoilijat kantoivat lisää jakkaroita. Lopulta pöydässä oli lähes 20 ihmistä ja osa niin kaukana pöydästä, että syömisestä ei tullut mitään. Yksi seurueen nuorista miehistä meni valittamaan asiasta ja tarjoilija alkoi karjumaan sille pää punaisena. Se siitä, syö sylissäsi vaan. Pomo esitti tärkeää, tutki varauskirjojaan ja naukkaili piilossa olleesta punkkupullosta. Jalka jo vähän vippasi. Pekingin ankkaa leikattiin moneen pöytään näytösluonteisesti sapelit ojossa. Jäi minulta nyt syömättä, koska pienin annos oli puoli ankkaa. Otin jotain sihisevän kuumalle kivelle kaadettua sipuli-lammassörsseliä. Hyvää oli, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa. Parasta oli kokonaisvaikutelma, annan sille pisteitä 9.
Huomenna on sitten muuttopäivä Hongkongin saaren puolelle eli Centraliin. Tällä kertaa aion muuttaa metrolla. Nuppu onneksi juuri kaukoparansi google mapsini, joka meni täydellisesti jumiin. Eli vinkkinä ”Go to settings, compass and turn on 'True North' it worked for me” Ja voin sanoa, että ”It worked for me too”. Kiitos Nuppu ❤️ Ja loppuun vielä päivän joulutunnelman kohottaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti