Ei mitään tekemistä paitsi syömistä.

Aamu alkoi loistavasti, koska netissä oli katsottavissa uusin Koko Suomi leipoo-jakso. Mitäpä sitä lomallaan muuta aamuunsa kaipaa. Nyt osaan tehdä ainakin siemennäkkäriä. Tsekkasin itseni omatoimisesti ulos Urbanite hostellista, koska klo 9 ei respassa näkynyt vielä ketään. Kirjoitin viestin servettiin ja jätin sen ja avaimet näppisten päälle. Todellinen self check-out.

Muutin tällä kertaa yhdistelmällä ilmajuna + metro. Ensimmäisen kerran menin metrolla Bangkokissa. Onneksi katsoin youtubesta videon lipun ostosta, koska muuten olisin ihmetellyt miksi ei lippua automaatista tule. Ei tule, ei, kun tulee poletti. Mennessä sillä kosketetaan portin lukijaa, poistullessa se pudotetaan reiästä. Ollakseni ensikertalainen, toimin metrossa kuin pro. Kiitos youtube!

Olin päättänyt panostaa yhden yön luksukseen siitäkin huolimatta, että se ei sovi persoonaani eikä matkustusfilosofiaani. Haluan matkustaa, nähdä ja kokea. Hotellissa käyn suihkussa ja nukkumassa. Mitä halvemmalla yövyn, sitä enemmän voin reissata. Jos 24 yötä yöpyy 35€ yö keskimääräisellä budjetilla, se tekee 840€. Sillä yöpyy Mandarin Oriental hotellissa kaksi yötä. Niin se vaan menee. Elämä on valintoja. Halusin kuitenkin testata itseäni, voihan ihminen aina kehittyä. En ihan Mandarin Orientalia ottanut, koska huonehinnan kipuraja oli 100€. Sillä sai Aetas Lumpini hotellista Club-tason huoneen, johon kuului pääsy loungeen, aamupala, aamupäivänaposteltavat, iltapäiväkahvi ja illan coctailpalat ja tietty ne coctailit. Testasin samalla millainen on hiki päässä, reppu selässä ja reissuvaatteet ruttuisina tulevan keski-ikäisen naisihmisen vastaanotto. Ja tästä Aetas Lumpini saa täydet kymmenen pistettä. Ja muutenkin todella kiitettävän arvosanan.

Sain huoneeni jo ennen kymmentä ja mikä huone! Ylin 27. kerros, järkyttävän kokoiset ikkunat. Pakko pitää verhot yötä päivää auki. Ja itse huone on ISO. Kaikki aiemmat huoneeni tällä reissulla mahtuisivat tämän kämpän sisään. Nupun yo-juhlatkin olisi kevyesti voinut täällä viettää, paitsi että keittiö puuttuu. Voin valita lepäänkö divaanilla, nojatuolissa jalat rahilla vai sängyllä, johon mahtuisi hyvin koko Hoitokodin aamuvuoron väki. Työpöytää en aio käyttää, koska olen lomalla. Minibaarissa on 6 tölkkiä olutta, jotka kuuluu huoneen hintaan. Ihan ahdistaa jättää ne juomatta. Nyt tarvittaisiin Petriä ja Nuppua. 

Valot ja ilmastointi säädetään niin digitaalisesti, että melkein soitin apua respasta. Ilokseni löysin ompelusetin. Vanhoista Espritin reissuliiveistä meni aamulla muovinen olkaimenpidike poikki, mutta onneksi en heittänyt niitä roskiin. Istuin siis divaanilla mahtavien maisemien edessä 5 tähden hotellissa korjaamassa muutaman euron liivejä. Ehkä se jotain minusta kertoo. Ja nyt kehtaan sen jo kertoa julkisesti. Pitkälle olen tullut matkalla itseeni. 

Joillekin tämäkin hotelli on reissussa ”ihan perus”, eikä siinä mitään. Jokainen tyylillään. ”Äitin läävähotelleissa” yöpymisessä on kuitenkin se hyvä puoli, että saa säilyttää lapsellisen innostuksen siitä, kun löytää kylppäristä ammeen, pöydältä tervetuliaishedelmät ja vaatekaapista 10 henkaria. Ei sillä että vaatteitakaan olisi niin montaa. Suurimmassa osassa majapaikkoja ei ole ollut edes vaatekaappia.

Kun kaikkea pitää kokeilla, niin hotellin uima-allas oli testattava. Tämä on enempi bisneshotelli, joten altaalla oli vain pari ihmistä. Auringonottajille allas ei sovi lainkaan, koska lähes kaikki aurinkotuolit oli katon alla varjossa. Ne oli siis varjotuolit. Eipä haittaa enää minua, joten keskityin uimiseen. Vesi tuntui jäätävän kylmältä ennen kuin siihen tottui eli oli  ehkä vain 26 astetta. Kun ei ole tullut juuri liikuttua tällä lomalla, niin päätin uida vähän enemmän samalla.

Katsoin tarkasti saamasti lappusesta mitä syömistä on milloinkin tarjolla, etten vaan missaa mitään. Aamupalan tietysti missasin tältä aamulta, mutta klo 11-14 oli Club Loungessa tarjolla pikkusuolaista eli ”canapee”, klo 14-15.30 iltapäivätee ja 18-20 illan pikkusuolaiset. Ei siis auttanut lähteä kovin kauas hotellista. Päätin pesiytyä nyt Aetas Lumpiniin ja aloittaa klo 11-14 pikkusuolaisista. 28. kerroksen Loungessa oli minun lisäkseni yksi ihminen. Ehkä kaikki perustuu siihen, että väki on kokouksissaan eikä kukaan syö mitään. Lounge oli erittäin tyylikäs ja maailmannaisen elkein purjehdin sisään. Otin punaviiniä, kun sitä oli tarjolla ilmaiseksi (Sulo Vilen?) ja listalta kaksi kanapeeta, kun tajusin että reilun tunnin päästä alkaa jo iltapäivätee. Luojan kiitos otin vaan kaksi...

Iltapäiväteelläkin pöydät notkui herkkuja, joita lähdin sulattelemaan läheiseen Lumpini puistoon. Puisto on ”Bangkokin keuhkot” ja paikka, jossa voi pullistella lihaksiaan ulkokuntosalilla, harjoittaa tai chitä, lenkkeillä, ajella polkuveneellä tai vaan rauhoittua ja rentoutua. Ja mitä vielä! Arvatkaa mikä puistossa oli? Jonkinlaiset messut, kertakaikkinen ostoshelvetti. Tarjolla oli vakavampaa asiaa armeija- ja ympäristöasioiden muodossa, mutta suurin osa osastoa ”osta 3, maksa 2” tai ”alennus 70%”. Kosmetiikka, rintaliivit ja farkut, siinä kolmen kärki. Onneksi puisto oli niin iso, että hakeuduin pappojen seuraan pelilaudan lähelle, missä sielu lepäsi.

Koska ruoka ei ollut riittävästi sulanut, että seuraavaa voisi ahtaa sisään, kävin lojumassa kylvyssä ennen illan tarjoiluja. Kotonakin on amme, mutta siinä tulee käytyä tooooodella harvoin. Miten se täällä niin erilaiselta maistuu? No, ensimmäinen amme tällä reissulla. Ja viimeinen.

Pakkohan sitä oli ahtaa vielä yhdet ruuat, että sai laittaa teidän kiusaksenne lisää kuvia. Oli katkarapua, simpukkaa, kanaa, merilevää, makkaraa ym. muodossa jos toisessa. Mojito oli hyvää, 90% jäätä. Söin täydet kaksi tuntia. Hyvä minä! Tarjoilijoita ja muita hotellivieraita oli mukava seurata, jos ei halunnut kaupungin valoja katsella. Nuorella tarjoilijamiehellä oli useamman numeron liian isot kengät ja se klopotteli niillä kivasti salin puolella. Aina pari metriä ennen poistumista näköpiiristä, alkoi hiihtämään niillä kuin teinit ikään. Japanilaisen pariskunnan rouvalla oli raidallisen silkkipyjaman yläosa, sortsit ja crocsit. Ehkä sen mies oli herättänyt sen ja pakottanut vielä syömään. Kova kohtalo.

Nyt istun tässä jättisängyssäni ja ihailen Bangkokin yötä. Upea päivä, ihan kuin toisesta maailmasta. Mutta yksi päivä riittää, ei tätä syömistä kukaan jaksa. Ei se Bangkok, johon olen yltiöpäisesti ihastunut, täällä ole, vaan jossain ihan muualla. Vielä keskiviikko iltaan  aikaa kokea se. Olen kiitollinen tästä päivästä. Täytti kaikki odotukset, ehkä vähän enemmänkin.