Aurinkorasvat, tai pikemminkin vaahdot, pintaan ja matkaan. Luottotuotteeni on nykyisin Dermosil aurinkovaahto sk 50. Hyvä reissussa, kun koko on 75ml eli menee käsimatkatavaroissa ja on todella riittoisa. Suosittelen, vaikka en saakaan provikkaa tästä. Eilen katsomani pyörävuokraamo ei ollut vielä auki, joten menettivät 4$. Vastapäätä oli toinen, josta pyörä lähti vuokralle samaan hintaan eli 2$ päivä. Maastopyöriäkin olisi ollut, mutta päädyin tyylikkääseen city-malliin. On etukori, käsijarrut, kaksi lukkoa ja vaihteet! Luulin että vaihtaja on vain koristuksena, mutta kaikki kolme vaihdetta toimivat! Kakkonen osoittautui hyväksi. Pantiksi piti jättää 20$ ja passi. Hymyilin kauniisti ja annoin passikopion, jota mies hetken katseli ja sanoi, että minun tapauksessani tämä riittää. Asiakaspalvelija isolla A:lla.
Olin katsellut google mapsista, että menen joen toista puolta pienempää tietä kohti etelää ja tulen toista puolta pois. Suunnitelma osoittautui hyväksi.Ydinkeskustan (max kilometri halkaisijaltaan) liikenne on melkoista hulinaa: autoja, tuktukeja, mopoja ja seassa muutama pyöräilijä. Eli paikalliset koululaiset ja minä. Tärkeintä on näyttää rennolta ja siltä, että homma on hallussa ja ajaa vaan. Jos alkaa liikaa varomaan, ei tule mitään. Jos on vähän pyöräilykokemusta, niin ehkä Siem Reapista ei kannata aloittaa, mutta ”perusjampalle” voin suositella. Kypäröitä ei täällä tunneta, joten maltti on valttia. Pikkutiet on välillä aika perunapeltoa, mutta ainahan voi kääntyä takaisin.
Olin niin innoissani pyöräilystä että pyöräilin ainakin parikymmentä kilometriä. Ja näin vaikka mitä: koululaisia matkalla kouluun, perheitä mopojen selässä, ”jääkuutiomiehen”, torin, myyntikojuja bensapulloineen, palavan roskatunkion, miehen kalastamassa, mummoja, temppeleitä, pikkusiltoja, kanoja ja kukkoja... Useammassakin paikassa oli pystytetty upeasti koristeltuja juhlatelttoja, joissa ihmisiä istui pöydissä keskustelemassa. Jäi epäselväksi mitä nämä olivat. Häät? Näin myös keskustan ulkopuolella veden päälle riviin rakennettuja taloja. Olikohan nämä niitä ”floating willageja”, joihin tehdään retkiäkin? Tai jotain originaaliversioita niistä, koska ainakin näissä selvästi asuttiin.
Virkistyin pyöräilystä, jääkahvista ja uinnista niin, että päätin lähteä leffaan. Hoksasin eilen, että täälläkin on elokuvateatteri. Major Cineplexiin pyöräili 5 minuuttia, kun oikaisi paikallisten tyyliin huoltoaseman pihan läpi, jolloin ei tarvitse jäädä kylän ainoisiin liikennevaloihin. Leffalippu maksoi 2$, maanantaista torstaihin on tarjoushinnat. Ostin poikkeuksellisesti myös cocista ja poppareita, vaikka yleensä ajattelen, ettei elokuvanautintoa saa häiritä syömisellä. Nyt piti kuitenkin ostaa eväät kuvausrekvisiitaksi (ja osin siksi etten ollut ehtinyt syödä vielä lounasta). Pieni cocis ja popparit maksoi 3,50$. Ei kallista, mutta eväät siis tuplaten leffalipun verran. Meitä oli lopulta alle 10 katsomassa ”Th Girl in the Spider’s Web”. Tykkäsin, Lisbeth Salander on kaikessa kompleksisuudessaan kiehtova hahmo.
Päätin käydä ostamassa päivälipun Angkor Watiin jo tänään, jotta vältyn aamun jonottamiselta. Seuraavan päivän lippuja myydään viidestä alkaen puoli kuuteen, jolloin toimisto menee kiinni. Aikaikkuna siis puoli tuntia. Matkaa google mapsin mukaan alle 5 km, mutta ajattelin varata reilusti aikaa ja ajella hiljakseen. Vielä mitä! Reitti oli Bangkokin tyyliin kartalla todella suora, mutta eihän tien toiselle puolelle päässyt millään! Jos ei välissä ollut 4 kaistaa ja betoniporsaat, niin oli ketju. Tai metrin leveä ja kaksimetriä syvä oja! Kerran jo olin kivenheiton päässä lipputoimistosta, mutta ojan väärällä puolella. Päätin vielä kerran kiertää vähän matkaa takaisin, että pääsin ojan yli ja mennä henkeni uhalla ison tien laitaan pyöräilemään. Se osoittautui viisaaksi päätökseksi. Ainoa reitti perille. Tyylikkäästi 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa ryntäsin lipun ostoon. Ajatus oli maksaa kortilla, kun dollareita on vähän hintsusti ja toivoin selviäväni vaihtamatta lisää, mutta kortinlukija ei toiminut. Itseasiassa luulen, että oli helpompaa ottaa käteistä, niin saivat työt tehtyä työpäivän puitteissa. Ei oikein hymyjä enää irronnut lippuluukulla. Suodaan se heille. Nyt on päiväpassi rahapussissa, mutta tuli jo liikaa sydämentykytyksiä. Ei sovi näin lomalaiselle.
Illalla kävin syömässä Try Me- ravintolassa paikallista perinneherkkua nimeltä Lok Lak. Lihaa (tai tässä tapauksessa kanaa) oli marinoitu yön yli mm. kalakastikkeessa, sitruunamehussa ja pippurissa ja sitten nopeasti paistettu. Ehkä ulkonäkö ei hurmaa, mutta mikä maku! Siem Reapissa kaikki ruuat ovat olleet ihan loistavia ja hinnat 3$ vähän vaatimattomimmissa kuppiloissa. En taida uskaltaa hienompiin paikkoihin ollenkaan, ettei tule pettymystä.
Ja kohta unta palloon, koska aamulla suuntana Angkor Wat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti