Siem Reap - huh hellettä

Ei tullut juuri uni yöllä silmään, kun jännitin että heräänkö kännykän herätykseen. Tai mitä jos herätys ei toimi? Tai onko kännykän kello ylipäätään oikeassa Thaimaan ajassa? No, turhaan murehdin. Pari minuuttia ennen puolta kuutta olin autossa hostellin edessä. Tämä ei ollut varsinainen taksi, vaan olisiko ollut joku Uberin tapainen, jonka respa varasi. Ihana vanhempi pappa. Näytti oranssissa puserossa ihan Dalai Lamalta ja käytti ajaessaan vilkkua ainakin yhtä ahkerasti kuin minä. Ja se on paljon se. Kysyi vain yhden kysymyksen ”Domestic or International?” ja oli hiljaa koko loppumatkan. Ihana mies.

Olin tehnyt lähtöselvityksen netissä, mutta boarding passissa luki, että pitää tehdä vielä joku ”travel document check in” lentoasemalla jossain Air Asian tiskillä. Kuulin että joku oli joutunut ongelmiin, kun oli mennyt suoraan turvatarkastukseen, vaikka oli pelkät käsimatkatavarat kuten itsellänikin. Koska tuollaista ”document check”-tiskiä en löytänyt, niin kysyin virkailijalta mitä tehdä. Näytti suoraan passintarkastukseen. Koska suomalainen ei usko ennen kuin näkee, niin kysyin vielä toiseltakin. Sama vastaus ja menin riskillä. Hyvin meni. Don Mueangin kenttä on Bangkokin vanha kenttä, jolta lentää halpalentoyhtiöt kuten AirAsia. Finnair lentää sinne uudemmalle kentälle, Suvarnabhumiin. Hyvin tämäkin kenttä kelpasi. Kulutin aikaani lukemalla ainoata mukaani ottamaani pokkaria, Slummien miljönääriä. Jos oli leffa hyvä, niin on kirjakin.

Lennolla viereeni istui maailmankaikkeuden ärsyttävin ja kovaäänisin ihminen. Mies oli osa venäläisseuruetta ja niin itseänsä täynnä, että hyvä kun penkkiin mahtui. Huuteli koko ajan vitsejä ja kommentteja muille ryhmäläisille ympäri konetta niin, että korvani soivat vieläkin. Sekuntiakaan ei ollut hiljaa. Onneksi lento kesti vain tunnin, muuten olisin kyllä motannut. Harvoin noin karseita tyyppejä tapaa.

Siem Reapissa piti anoa ensin Kambodzan viisumi, Visa on Arrival. Täytetty kaavake, passi, 30 dollaria rahaa ja yksi valokuva ensimmäiselle virkailijalle. Sitten passi kiersi valehtelematta kuuden äijän käsien läpi, leimaa niin että paukkui ja lopulta viimeinen mies katsoi passista, että kuka jonottajista näyttää eniten tältä passikuvalta. Ja antoi passin eniten kuvaa muistuttavalle turistille. Kannattaa kuulemma tarkistaa että saa oman passinsa. Minä sain. Siitä vielä uunituoreenviisumin kanssa passintarkastukseen. Reilussa vartissa oli kaikki valmista. Koska hotelliini kuului ilmainen haku lentoasemalta, niin vastassa oli huonosti hampaansa pessyt mies ”Pia Stenvik”-kyltti kädessä. Pääsin tuktukilla hotellille, paitsi että täällä ne on mopoja, joiden tarakan paikalle on laitettu sohva. Siis oikea pehmustettu sohva puisine käsi- ja selkänojineen. Siinä sitten reteästi köröttelin.

Lavender Angkor Boutique hotelli on majapaikkani seuraavat neljä yötä. Sain oikein kaksion eli makuuhuone parisängyllä ja olohuone, jossa ihana lepotuoli ja vanha kunnon kuvaputkitelkkari. Vai mikä se iso möhkötelkkari on? Ilmastointi on tehokas ja äänekäs. Jopa siinä mittakaavassa että sitä ei voi pitää päällä, jos on itse makuuhuoneessa. Jääkaappi on, mutta ei pistorasiaa sille. Ihan viihtyisä huoneisto, kohtalaisen kulahtanut kyllä. Netti toimii, siitä plussaa. Huoneistoon kuuluu myös oma terassi, mutta sille ei pääse, koska ovi on jumissa. Ollut ilmeisesti jo pidempään. Huoneen numeron ainakin muistaa - 112. Ai niin! Meinasi unohtua: tässä hotellissa on uima-allas. Eikä mikään barbinpesuallas olekaan, vaan mahtuu hyvin uimaan. Kävin testaamassa. Ja kaunis pieni puutarha, karppeja (!) altaassa. 24€ yö.

Täällä Siem Reapissa on järkyttävän kuuma! Jos oli Bangkokissakin kuuma, niin täällä on ainakin tänään vielä kuumempi. Aurinko porottaa täydeltä terältä. Kävin silti kävelemässä hahmottaakseni ympäristöä ja vähän jäi sekavat alkufiilikset. Pidänkö vain en? Plussalle silti kääntyy.  Lounaspaikassa ruoka oli loistavaa (3 $) ja palvelu ystävällistä. Kaupungin halkoo joki ja osin on ihan viehättävää maisemaa. Katukauppita, baareja, polkupyörävuokraamoja, rättikauppoja, tuktuk takseja... Pub Street, joka on Khao San Road minikoossa. Vähän liian turistinen ensinäkemältä. Ymmärtäähän sen kun kaupunki on alle 10 km päässä on Angkor Watin temppelialueesta. Temppeli on 1100-luvulla rakennettu Kambodzan suosituin nähtävyys ja kansallisylpeys. Googlettakaa!  Ajattelin totutella ensin kuumuuteen ja mennä sinne vasta tiistaina tai keskiviikkona.

Tein sen verran töitä, että terapoin respan tyttöä. Kertoi olevansa 19 ja aloittaneensa yliopisto-opiskelut. Opiskelu on todella raskasta. Alussa on paljon politiikkaa, joka ei kiinnosta ja oppikirjat on kaikki englanniksi. Stressistä johtuen hän nukkuu huonosti ja näyttää siksi ikäistään vanhemmalta (en olisihuomannut ellei olisi sanonut). Pyöräilyn joutui lopettamaan kun pohkeet kasvoivat liikaa. Kaikki tämä parissa minuutissa rallienglannilla ja käsitehostein. Kerroin että itselläni on lähes samanikäinen yliopiston aloittanut poika, joten ymmärrän häntä. Kehuin hänen englantiaan ja sanoin, että opiskelustressi kyllä helpottaa kun alusta yli pääsee.  Voi minkä ihana tyttö. En vielä näyttänyt kuvakaappausta Nupusta eräässä elokuisessa puoli yhdeksän uutislähetyksestä. Olisi voinut pelästyä, jos näkee miten rankkaa Suomessa on.

Ajattelin vuokrata huomenna polkupyörän, kun on niin pyöräilyä ikävä. Vähän vaihtelua kävelyyn. Eri asia on sitten kuinka viisasta se on tässä helteessä. Kyselin peruspyörän hintaa lähikadulla: 2 $ päivä. Mielenkiintoista hinnoittelua. Capuccino on täällä 2,5 $ ja Gin&Tonic saman verran. Eli enemmän kuin pyörän päivävuokra. Tosin GT:ssä oli prosentteja niin paljon, että mietin uskaltaako sitä edes juoda. Täällä on lähes kaikki hinnat dollareina ja niillä turistit maksavat. Vaihtorahat saa joko dollareina tai Kambodzan  rieleinä. Rielit pitää käyttää täällä, koska niitä ei saa viedä maasta pois. 

Illalla kävelin pikaisesti katsastamaan sekä yömarkkinat että Pub Streetin. Markkinoilta otin yllättäen vain valokuvan, enkä tutkinut tarjontaa. Rättipainotteista ilmeisesti. Pubikatu oli vielä rauhallinen ennen seitsemää, vaikka siellä kuulemma hiljenee hyvissä ajoin. Pitää olla fressinä, jos haluaa nähdä Angkorin auringonnousun. Moni lähtee päiväretkelleen jo viideltä. Ei tuottaisi ongelmaa.

Syömässä kävin sivukadulla TA:sta bongatussa pikkupaikassa. Todellinen kokoperheen yritys. Noin 10-vuotias tarjoilija kukkamekossan otti tärkeän näköisenä tilaukset ja kun jouduin hetken odottamaan, hoki varmaan kymmenen kertaa ”I’m so sorry”. Mitäpä siitä. Kesken ruokailun tunsin jonkun lipovan  pöydän alla jalkaani. KOIRANPENTU! Tai itse asiassa niitä oli useampi, joista osa pissaili iloisesti ravintolan lattialle. Ehkä niillä oli kuitenkin hygieniapassit voimassa.