Ehkä minusta on tullut suurkaupunki-ihminen?

Aamulla hyppäsin bussiin ja suuntasin kohti Nan Lian gardenia. Katsoin googlesta bussireitin, vilautin Octopus-korttia lukijassa ja toivoin parasta. Tällä kertaa meni ihan nappiin. Hongkongissa on kahdenlaisia busseja eli isoja kaksikerroksisia ja n. 30 hengen pikkubusseja. Menin tietysti isosti sillä isolla ja yläkertaan etupenkkiin. Koko rahan edestä. Mikä tarkoittaa täällä alle euroa.

Nan Lian garden on 2006 avattu kiinalainen puutarha, jossa on upeita istutuksia, tekolampia (ja isoja karppeja), siltoja ja kultainen paviljonki. Aamulla puistoa kiertävällä polulla oli muutama mummo ja pappa aamulenkillä. Sydämeni suli. Puistossa oli tiukka ohjeistus, että kännykän häiritsevä käyttö on kielletty. Jee!!!! Eli kuvata saa, mutta ei kävellessä räplätä puhelinta. Kaunis paikka, rentouttava tunnelma.

Puistosta pääsee ylikulkusiltaa Chi Lin Nunneriaan. Keksin tuon ”nunneria” nimen ihan itse. Koska se on englanniksi nunnery, niin suomeksi nunneria. Vähän niin kuin konditoria. Koska nunneria aukesi vasta yhdeksältä, niin päätin haukata aamiaista lähettyvillä. Löysin Med Cafeen, joka ei nimestään huolimatta ollut sairaalan kahvio, vaan paikallisten suosima ”pikaruokala”. Sain eteeni kiinankielisen lapun, johon piti rastia mitä tilaa. Apua! ”Do you have anything in english?” kysymyksen seurauksena kauhea paniikki henkilökunnassa. Lopulta sain englanninkielisen listan, jonka numerointi oli aivan eri kuin tilauslapussa, mutta päätin tilata säkällä numeron 8. Onneksi yksi ihana nuori nainen, asiakas siis, tuli tulkkaamaan ja kertoi, että se on munakas. Sepäs sattui! Otin siis munakkaan tykötarpeineen ja teen. Tämäkin meni ihan putkeen.

Sulattelin aamupalaa nunneriassa. Chi Lin on buddhalainen temppeli, joka rakennettiin uudelleen puusta kokonaan ilman nauloja vuonna 1998. Ihana vuosi kaikin puolin. Etupihalla (voiko niin sanoa?) oli bonsaipuunäyttely. Temppelissä oli useita pieniä huoneita, joissa oli puisia ja kullattuja buddhapatsaita, joille oli tuotu kippokaupalla ruokaa. Erittäin kaunis ja rauhoittava paikka.

Koska oli aloittanut päivän niin aikaisin, ehdin 10.25 alkaneeseen leffaan A Star is Born. Leffateatteri oli iSquare ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa. Hienot puitteet aulassa, lippu 70 HKD (8€). Vaikka leffan juoni oli niin ennalta-arvattava, ettei mikään tullut yllätyksenä, niin silti siinä oli jotain. Musiikki? Tai ehkä se oli sittenkin se Bradley Cooper...  Lady Gagakin yllätti positiivisesti. Joka tapauksessa tämän reissun paras leffa. 

Menin myös ensimmäisen kerran tällä reissulla metrolla: Tsim Sha Tsuin asemalta 4 pysäkinväliä Prince Edwardin asemalle ja siitä kävelin kukka- ja lintutorille. Kukkatori on parin korttelin verran täynnä kukkakauppoja: ruusuja, liljoja, neilikoita, orkideoja, bonsaipuita, viherkasveja ja jossakin kojuissa yrttejä. Basilika maksoi 1,60€. Näytti oikein elinkelpoiselta, jos niistä mitään ymmärrän. Ihmisiä oli jalkakäytävän täydelta ja melkein kaikilla joku kukkapuketti kainalossa.

Lintutori oli vielä mielenkiintoisempi. Siellä siis myytiin sekä lintuja että kaikenmaailman lintutarviketta: häkkejä, juomakippoja, siemeniä ja ällöttäviä ötököitä. Se oli kai lintujen ruokaa? Torille tultiin myös ulkoiluttamaan lintuja eli häkki käteen ja menoksi. En tiedä kumpi kaipaa enemmän sosiaalisia kontakteja - omistajat vai lemmikit? Torilla istuskeli joka tapauksessa useampia vanhempia miehiä ja aluetta ympäröi tangot, joihin sai ripustaa häkin, ettei kädet puudu. Kuvassa olevan miehen linnun häkissä oli suojapeite. Ehkä sen lintu oli vilustunut. Tätä touhua olisin seurannut vaikka kuinka kauan.

Join tänään päivällä oikein leivoskahvit, vaikka en kakkuihmisiä olekaan. Näytti vaan niin syntisen hyvältä. Nyt olisin kaivannut matkakumppania. Leivos oli niin tymäkkää tavaraa, että puolet olisi riittänyt. Ja huomaatteko miten hienosti taiteilivat nimikirjaimeni lautaselle? Itsekin ihmettelin miten ne saattoivat tietää nimeni, kunnes huomasin, että kahvilan nimi oli Passion :)

Pimeän tultua lähdin Temple streetin yömarkkinoille. Matkalla kuulin aivan uskomatonta karaokea! Täysin nuotin vierestä, lähes tunnistamattomalla englannilla paikallinen pariskunta lauloi pikkubaarissa saksalaiselta slaagerilta kuulostavaa biisiä. Näytin peukkua ja hymyilivät onnellisina. Omaa laulutaitoani kuvaa termi ”enemmän intoa kuin taitoa”, mutta yritänkin pitää kynttiläni vakan alla. Poikkeuksena Hanskin vetämä pirho-karaoke. Nämä laulajat eivät sitä todellakaan tehneet ”korkealta ja kovaa”.

Ihmettelin kun markkinoilla ei ollut muita turistinnäköisiä, kunnes myöhemmin selvisi että turistimarkkinat oli muutama kortteli lähempänä kämppääni. Eipä haitannut mitään, koska en ainuttakaan rättiä kääntänyt tai korua hipelöinyt. Sen sijaan kävin syömässä aivan super-extra-autenttisessa paikassa. Kirjoittaessakin hymyilyttää. Rispaantunut ruokalista (myös englanniksi huom!), paikallisia keikkuvilla jakkaroilla katsomassa samalla telkkarista, kun kaksi amatsoonia lankutti kilpaa. Seinät oli kaakelia, lattia maalattua betonia. Pöytien numerot oli kekseliäästi kirjoitettu tussilla seinään, paitsi omani, koska olin kaljalaatikkojen muodostamassa kolossa. Tilasin mustekalaa ja oluen, sain ”Blue girl” olutta. Olisin tietenkin tunnistanut laadun, mutta etiketissä oikein luki että lager. 650ml eli ihan liikaa. Ruoka oli loistavaa! Juuri passelisti potkua. Ei ole koiraa karvoihin katsomista.

On tullut ehkä selvillekin, että minussa ei ole yhtään pöpökammoa, mikä on reissussa vaan plussaa. En usko maitohappobakteereihin enkä käytä käsidesiä, syön salaattia, ostan katukeittiöistä ja voin ottaa juomaani jääpalat. Buffet-pöytiä vältän ja majoneesia. Tosin Khao San roadin ”hodarissa” oli sitä heti ensimmäisenä päivänä. En usko myöskään ehdottomuuteen, missään asiassa. Joten meni se majoneesikin. Joskus voi sairastua, tekee mitä vaan. Niin se vaan on.

Tulin takaisin Kowloon parkin kautta ja mikä meno! Kaikki sporttipertit ja -pirkot olivat koolla. Vanhemmat harjottivat tai chitä ja nuoremmat parikymppisen ”vatsalihaskoneen” kanssa aivan järkyttävän kovaa jumppaa. Tuli hiki jo katsellessa, vaikka täällä on illalla lämmintä ”vain” 23. Rauhallisempaa urheilua ainakin fysiikan puolesta harrastivat papat kaupunginpuistossa eli pelasivat jotain shakin tapaista. Vai mitä myllyä se on... Jos se ei ottanut fysiikan päälle, niin psyyken päälle otti. Välillä kuului hirveätä huutoa ja karjuntaa. Tuli ihan flashback siitä bussireissusta.

Olenko muuten muistanut sanoa, että täälläkin on monessa paikassa jo ihan joulu. Tuntuu jotenkin liian aikaiselta, mutta eihän sitä tiedä jos minustakin jouluihminen täällä leivottaisiin. Hyvää yritystä on!

Ei voi muuta todeta kuin että olipa päivä. Olen niin etuoikeutettu, että saan kokea kaiken tämän. Mutta mistä ihmeestä se johtuu, että suurkaupungit näin viehättää? Kukapa tietää ja tarvitseeko edes?