Kohta kotona!

Lentokenttäjuna vei alle puolessa tunnissa reilulla eurolla Suvarnabhumin kentälle, näppärää. Lähtöselvitykseen ja bag droppiin oli hirveät ruuhkat, mutta onneks pääsin ohittamaan ne: turvatarkastukseen, passintarkastukseen ja portille. En tiedä monelleko lennolle Finskin väkeä oli ripoteltu, samalla lennolla ei montaakaan tullut. Osa saattoi päästä aamun suoralle lennolle, mutta otin mitä tarjottiin enkä alkanut soittelemaan muita vaihtoehtoja. 

Vähän ennen yhtä yöllä pääsi koneeseen. Thai Airways oli ihan OK. Lentoemäntiä oli ainakin tuplaten Finskiin verrattuna, joten ruoka oli jo tunnin sisään edessä. Viinikin kuului hintaan toisin kuin Finnairilla, joka ilmoitti ”kokeilevansa uutta palvelukonseptia, josta johtuen ruuan kanssa tarjotaan vain alkoholittomia juomia”. Hienoa että palvelua kehitetään ja vielä näin asiakasystävälliseen suuntaan. Otin lasin (muovimukillisen) punaviiniä ja päätin nukkua. Tunnin torkuin, 12 tuntia valvoin ja katselin leffoja. Matemattisesta lapsinerosta kertova Gifted saa 9+. 

Lontoon Heathrow tuntui jo melkein kuin olisi kotona ollut. Pesin hampaat ja laitoin puuteria nokkaan ja heti tuntui fressimmältä. Lentojen kohdalla epäonni jatkui ja yllättäen taas Finnairin kohdalla. Lento lähti yli tunnin myöhässä. Matkustajia juoksutettiin ensin portille 24, siitä portille 25, siitä portille 35. Joku kävi vaan aina huutamassa numeroa, näyttötaululla ei ollut mitään. Lopulta kukaan ei suostunut liikahtamaankaan minnekään ennen kuin taululle ilmestyi portin numero. Se oli 7. Eli ihan eri puolella terminaalia. 

Tutustuin kentällä kahteen mukavaan naiseen, joista toiselta oli myös Bangkokin lento peruuntunut. Vaihdettiin reissukuulumisia, kehuttiin Finnairia ja hekumoitiin jo korvaussummilla. Paljastui että naisista toinen oli sairaanhoitaja ja toinen sosionomi eli ei ihmekään, että tultiin hyvin juttuun.

Lento oli melkoista säätämistä. Väärät kuulutukset, viihdejärjestelmä jouduttiin buuttaamaan, henkilökuntaa niin vähän että juuri ja juuri ehtivät tarjota kahvit kaikille ennen laskeutumista. Kahvi ja tee kuuluu sentään vielä lipun hintaan. Omaa matkaani viihdytti Benjamin 1v 2kk. Ei siinä mitään muuta viihdejärjestelmää kyllä tarvittu. Ei äitinsäkään. Kiva heppu. 

Nyt olen junassa matkalla kohti Tamperetta ja Petri on luvannut tulla asemalle vastaan. Matkustamista hotellilta kotiovelle taitaa tulla 27 tuntia. Viikonloppuna sitten vaan korvausvaatimusta väsäämään. Kotiin on hyvä tulla. Ja töihin ja tietysti pikkujouluihin. Eli arkea ja juhlaa luvassa niin kuin elämässä muutenkin. Reissuun lähtiessä ajattelin, että melkein neljässä viikossa olisin jo ihan kypsä reissaamiseen, mutta ei. Ihmettelen. Ehkä seuraavalla kerralla on oltava kaksi kuukautta?